Best place, best people, best time, 4.5.2015

Saavuin siis Malesian itärannikolla sijaitsevalle Tioman-saarelle – ööö en ees muista milloin – pari viikkoa sitten? Monissa asioissa ensivaikutelmaan kannattaa luottaa! Näin ainakin Tiomanin kohdalla, paikka vaikuttaa päivä päivältä entistä mukavammalta ja on ehdottomasi yksi parhaista ellei paras paikka missä olen tällä reissulla ollut!

Olin suunnitellu, että bussin ikkunasta kattelen maisemia - ei näkyny muuta ku palmoil-farmeja (kookosöljy?)

Tiomanille siis tultiin lautalla Mersingistä ja, kun erinäisten jonotusten jälkeen oli päästy lauttaan matka kesti parisen tuntia. Lautassa juttelin espanjalaisen Marthan kanssa. Tämä nuori nainen oli ollut työharjoittelussa Kuala Lumburissa ja oli nyt tulossa hetkeksi lomailemaan. Hänellä oli suuri into toteuttaa projektia, jonka oli ideoinut. Tavoitteena oli luoda näihin Aasian köyhiin maihin ”e-kirjasto”, joka toimisi vähän samalla periaatteella kuin spotify mainosversiona. Eli jokainen saisi lukea kirjoja maksutta ja kulut katettaisiin mainostuloilla (ja kirjan lukemisen keskeyttäisi aina välillä coca cola -mainos). Martha oli erittäin kiinnostunut sitä kuinka minä lainaan kirjoja reissuni aikana Oulun kaupungin kirjastosta jne. Melkein jokaisen vastaantulevan ihmisen kanssa löytyy aina jotain yhteistä, mistä jutella :) Toinen matkakumppani oli malesialaisnainen, jonka ulkoinen habitus oli sangen rokahtava puolisiileineen ja useine korvakoruineen. Hän kertoi, että hän on eronnut ja hänellä on seitsemän lasta, joista nuorin vasta 9kk ja vanhin 18 v. Hän oli muuttanut lapsineen vuosi sitten Tiomanille ja muuttanut oman ja lasten henkilöllisyysnumerot jne. Sangen eriskummallinen elämäntarina kaikkineen – ID-numeron muuttaminen ei täällä vissiin ole ihan niin monimutkainen homma kuin Suomessa. Tosin ei mulla ole aavistustakaan miten Suomessa saisi sotun muutettua – onko se edes mahdollista?

Tiomanilla on useampia kyliä (ks. "kartta"), mutta sangen vähän tietä. Kylien välillä kuljetaan pääosin veneellä. Myös lautta piipahti useammassa kylässä. Minun majataloni on saaren ”pääkylässä” Tekekissä. "Teitä" menee vaan Tekekistä ABC-villageen ja Payalle sekä Juaraan. Tioman Cabana on ihan huippu majapaikka – viis möksää/huonetta rannalla ja Beach bistro siinä välissä- oikeastaan ainoa pubi koko kylässä, ruokapaikkoja on toki paljo enempikin. Paikkaa pitää vajaa nelikymppinen Sham, joka on alun perin täältä kotoisin, mutta asustellut sukellusopen hommissa Australiassa, Balilla ja ties missä. Palannut sitten tänne kotipaikkaan ensin  pitään sukelluskoulua ja nyt tällä majoitus+pub systeemillä. Hän on opiskellut turismia ja on monessa mukana, tapahtumien järjestämisessä, saaren kierrätysjärjestelmän kehittämisessä jne. Sham on semmoinen pitkätukka rokkityyppi, tosi rento, puhelias ja mukava. Shamin tyttökaveri Jen on Englannista ja siis asuu täällä ja tekee hommia sekä Cabanassa että Tioman Dive Centerissä. Parin päivän jälkeen Cabana oikeesti on kuin koti – vakikävijät ja majapaikkanaapurit tulee heti tutuksi :).

Näkymä mun eka huoneen terassilta (päivä ja...

yö/ilta).

Ekat kolme päivää otin rennosti, kuten tarkoitus olikin. Olin varannut majoitusta siten, että lomailen eka ja sit meen neljän päivän sukelluskurssille ja sen jälkeen jatkan matkaa. Kävelin kotibiitsiä päästä päähän ja löysin sen eteläpäästä aivan ihanan kivien eristämän erillisen pikkupiitsin, jossa sain olla ihan itsekseni. Koko biitsi on tosi rauhallinen eikä hirvittävän rakennettu. Pieniä chalet majoituksia ja ravintoloita ja sukelluskouluja on rivissä, mutta ei tosiaankaan mitään rantabulevaardia tms. – hiekkaa pitkin voi kulkea ihan hyvin.

Cabanasta saa lainata ilmaiseksi polkupyöriä, snorkkeleita, standup-paddleboardeja eli suomeksi kai vaan suppilautoja. Nappasin käyttööni yhden pyörän ja pyöräilin ensin toiseen suuntaan niin kauas kuin tietä riitti. Katselin myös suunnitelmani mukaan pyöräilyreittiä sitä ainoaa risteävää tietä pitkin saaren toisella puolella olevaan Juara-kylään ja totesin sen mahdottomaksi – ihan sairaan jyrkkä tie, pyörää olis aivan turha raahata mukana, kun sama olis kävellä ilman sitä ajamisen ollessa mahdotonta.

Sadekuuro nousee nopiaa, mutta onneks menee yhtä nopeeta ohi! Tekekin jokirantaa.

Teillä lötköttelee monesti monitori-liskoja - aika jättejä, muttei vaarallisia, vaikia kuvata, koska yllättävän nopeita!

En oo tosiaankaan aatellu golfia, mutta eläkkellä voisin näissä maisemissa ehkä aloittaa ;)

Kolmantena päivänä oli sitten vuorossa tien toinen pää. Reissu sinne päähän oli jo vähän seikkailullisempi. Seuraavaan kylään eli ABC-Villageen meni kartan mukaan tie, mutta se osoittautui rantakallioiden yli meneväksi kävelyreitiksi ylös ja alas menevine portaineen. Reippaan tyttönä kuitenkin kannoin pyöräni tönkyrän yli ABC:n puolelle ja siten pääsin jatkamaan pyöräilyä vielä parin kilsan verran ABC:n läpi. Sen jälkeen tie muuttui viidakkopoluksi, joka johti Monkey Bayn kautta seuraavaan kylään. Opaskyltin mukaan Monkey Bayhin oli noin tunnin kävelymatka. Mikäs siinä, sinne siis! Paikallisten tapaan totesin, että viidakossa voi vallan mainiosti kiipeillä släbäreillä tai flip-flopeilla tai mitä nimee nyt käytättekin – ainakin niin kauan kunnes ne hajoo! Olin melkein Monkey Bayllä, kävellyt noin 1,5 h, lojunut matkan varrella rannalla tunteroisen ja huomasin olevani avojaloin viidakkopolulla ja juotavatkin alkoivat olla lopussa. Ups – kävelläkkö Monkey Baylle ja hyvällä tuurilla yrittää napata kyyti jostain snorklausretkiveneestä vai kävelläkkö takas 1,5 h vai… Onneks olin nähnyt pikku piitsillä missä pysähdyin veneellä liikkeellä olleen paikallisen setämiehen, joten kiireen vilkkaa takas sinne, ettei hän vain kerkeä kadota mihinkään. Hän onneksi oli vielä paikalla ja sain ostettua venekyydin takas pyörän tykö ja avojalkakävelyä viidakossa tuli vain noin puolen tunnin verran :D Matkalla näky apinoita, liskoja, muttei onneks käärmeitä eikä hämähäkkejä eikä iilimatoja!

Ihan hyvin voi kulkia tätä kylien väliä släbäreissä...

Pikkunen ja autio, mulle nimetön piitsi

Kyyti kelpas kengättömälle!

Tää saari on oikeesti ihanan siisti ja täällä myös kierrätetään - minne kierrätyskamat menee on mulla selvityksen alla (Shamilta sain asiasta selvitystä myöhemmin)!

Perusperheajoneuvo - tonne "sivuvaunuun mahtuu isompikin porukka, esim. 10 -vuotias kuski voi kuskata viittä 5-10-vuotiasta ;)

Voi mun ihqut jokasään kenksut hajos ja lensi roskiin :(

En ollut saanut aikaiseksi kokeilla maksuttomia vesiurheiluvälineitä, mutta uinut olin kyllä siitäkin edestä varmaan 4 krt/pv. Vimppa iltana ennen sukelluskurssia mulla oli vakaa aikomus mennä snorklaamaan, mutta sain ohittamattoman tarjouksen. Cabanan kanta-asiakas Amy (kirjoitusasu selvisi mulle myöhemmin ja siitä huolimatta miespuolinen hlö;)), joka laulaa lähes joka ilta pubissa jammailevassa poppoossa tarjosi mulle reissua mopolla Juaraan ja takas, koska hänellä oli jotain asiaa sinne. Mopon tarakalle siin – olipahan ajelu, semmonen ylämäki, että ei saanut istua liian takana, ettei mopon keula nouse ilmaan ja varmaan just ja just ykkösellä se jakso putkuttaa kaks päällä mäen päälle. Ja tien kuntokin oli mitä oli! Mutta viidakkomaisemat oli ihanat ja Amyn hoitaessaan asioitaan kerkesin piipahtaa Juarassa sijaisevassa Juara seaturtle sanctuaryssä, joka tekee vapaaehtoistyötä merikilpikonnien hyväksi. Olin jo tutustunut Cabanassa (Cabanassa tutustuu koko ajan uusin ihmisiin, jotka myös tulevat sit muinakin iltoina – ykköspaikka!) kilpparipaikassa tämän lisääntymiskauden töissä oleviin englantilaisiin Laureniin ja Robiin. En kuitenkaan ehtinyt jutella kilppareista kauaa tällä kertaa. Matkan varrella oli myös muita mukavan näköisiä kohteita, jotka Amy mulle vinkkasi. Siispä lisäsin ohjelmaani viidakkopatikoinnin Juaraan (sinne menee suosittu patikkapolku) ja totesin samalla, että varatut päivät Tiomanilla loppuu kesken. Varasin pari yötä Cabanasta saman tien!

Ei niin jyrkkä kohta tiestä - paikallinen henkilökuljetus pick-upilla tuolla edessä

Sitten alkoikin reissun ehkä jännittävin rutistus – neljän päivän Padi open water diver –lisenssikurssi Tioman Dive Centerissä (TDC). Mun ryhmässä oli kolme suorittajaa: minä, Jimmy Sydneystä ja englantilainen Ben, joka asuu täällä saarella ja on töissä lasten ja nuorten seikkailuleirejä järkkäävässä firmassa. Ohjaajana oli myöskin englantilaistaustainen Claire. Ryhmään kuului myös Benin tyttökaveri Rachel, joka oli ”apuopena”, koska suorittaa omaa sukellusohjaajatutkintoaan. Tosi mukava ja hyvä ryhmä. Muutenkin TDC:stä sukelluskeskuksena ei ole muuta kuin positiivista sanottavaa. Tosi mukavaa porukkaa, rento meininki, mutta sopivan pieni paikka ja pienet ryhmät sekä hyvät varusteet ja opetus – ja hienot paikat missä sukellettiin.

TDC:n pihapiiriä - Swiss Cottages, oikein mukavan näköinen paikka majailla tämäkin!

TDC

Ope: Claire

Neljän päivän sukelluskurssi ei ollut mikään ihan piece of cake työmäärältään. Kurssiin sisältyi noin 6 tuntia opetusvideoiden katselua, 5 sukellusta (2 enempi vain erilaisten taitojen harjoittelua matalassa vedessä, 3 joissa enempi uimista ja vedenalaisen maailman katselua, mutta myös harjotuksia), kaks kertaa uimista (200 m uintikoe, kelluntakoe ja snorkkelisukelluskoe), varusteiden opettelua ja laittoa, paksun kirjan lukeminen, hirveän määrän tehtäviä läpikäyminen ja loppukoe, jossa oli 50 monivalintakysymystä. Käytännössä olimme sukelluskoululla suunnilleen aamuyhdeksästä iltakuuteen joka päivä ja illaksi vielä annettiin kotiläksyksi lukea kymmeniä sivuja kirjasta ja tehdä monta sivua tehtäviä. Asia ei kuitenkaan ollut liian vaikeaa ja hyvä, että opiskelin ahkerasti - loppukokeessa meni vaan yks kysymys väärin ja sekin vain siksi, että luin huolimattomasti englanninkieliset vastausvaihtoehdot. Kaikkineen olin tyytyväinen englanninkielitaitoni parantumiseen - kieli ei ollut ongelma.

Elokuvatuokio - opetusfilmit ei todellakaan olleet niin viihdyttäviä kuin kuvasta voisi päätellä,  mutta elokuvanaksut oli ihan asiallisia!

Opiskelua terassilla

Sukellushommiin lähdössä

Uinti- ja snorklausharjotuksia häiritsi vähän kelluvien pienten jelly fishien hillittömät laumat - vastaavia ei oo kuulemma näkyny juuri koskaan täällä - eivät olleet polttavia, mutta outoja!

Jännintä oli tietysti käytännön harjoittelu ja siitäkin selvisin ilman suurempia kämmejä. Itseasiassa hengitys, korvien tasapainotus ja sen semmoiset oli mulle ihan helppoa alusta asti. Myös kaikenlaiset tehtävät veden alla, kuten ota maski pois veden alla, vaihda regulaattori (suomeksi kai hengityssäädin) kaverin vara-regulaattoriin, navigoi kompassilla jne jne. sujui ihan oukei. Ehdottomasti hankalinta on säätää oman uintiasennon, oman hengityksen ja BCD:n (suomeksi kai tasapainotusliivi) sisältämän ilmamäärän avulla omaa veden alaista kelluntaa niin ettei painu pohjaan eikä kohoa kuin korkki pintaan. Siinä riittää vielä harjoiteltavaa!!! Iltaisin kävin syömässä pari kertaa Jimmyn kanssa ja hän tosi mukava – ihan kiva ois jatkossakin kuulla ainakin mihin kaikkialle hän on päätynyt sukeltelemaan. Rachelin kanssa vaihdettiinkin FB-tietoja, varsinkin koska Benillä oli vimppasukelluksella mukana GoPro – ainakin muutaman vedenalaisen kuvan siis sain, myöhemmmin tulossa lisää, huippua :D Jos (siis kun) sukellusharrastus jatkuu tommonen Gopro pitänee varmaan hankkia!

Rachel ja kalat

Rachel edellä, minä ja Jimmy perässä.

Kilppari

Oon ollu aika laiska illallisten suhteen ja oon syöny lähinnä tässä Cabanassa vaikka toki Tekekissä on muitakin ruokapaikkoja. Cabana ei varmaan ole ruualtaan edes paras (ihan hyvä kyllä) eikä ainakaan halvin, mutta tunnelmaltaan takuulla rennoin. Siispä sitä helposti jää tähän omaan pihaan siis lue rantaan notkumaan, kun aurinko laskee. Tioman saarella olen tutustunut varmasti useampaan ihmiseen kuin koko reissun aikana yhteensä – ja suurimpaan osaan Cabanassa, mm: ranskalais-englantilaiseen pariskuntaan (Melissa ja hmmm... unohdin jo), jotka snorklattuaan vuosia innostuivat myös sukelluskurssille, koska määkin siitä selvisin niin hyvin ;) ja lukuisiin muihin, jotka tulee tässä muualla ehkä mainittua!

Yhden kerran kävin kylällä toisessa ravintolassa syömässä, mutta silloinkin vain, kun Cabanassa asuvien seinänaapureiden kanssa mentiin ;) Pojista toisen kanssa kävin sukelluskurssin jälkeen myös suppailemassa eka kertaa. Puuha oli mukavaa eikä tosiaan kovin vaikeaa – parin mulahduksen jälkeen suppailin täyttä päätä!

Vaihdoin kurssin jälkeen myös huonetta, koska varasin lisäöitä -entinen huone oli varattu. Uus mökki on ihanampi ja kalliimpi, mutta näkymät on yhtä makiat ku entisestäkin.

Sukelluskurssin jälkeen otin muutenkin taas rennommin - lueskellen ja "omassa rannassa" pulikoiden. Vastaavasti iltaisin on mennyt entistä myöhempään Cabanassa istuskellessa - mitä enempi ihmisiin tutustuu, sitä myöhempään tuntuu menevän ;) Yhtenä päivänä kävin suunnitelmani mukaisesti patikoimassa Juaraan. Kävely vuoren yli kesti reilun pari tuntia ja polku oli helppokulkuinen - hyvin meni urheilusandaaleissa (varvastossuthan on roskissa, muualla liikunkin lähinnä avojaloin). Matkan varrella näin paikallisen veden ottamon (vuorelta tulevasta purosta/joesta), -puhdistamon sekä uutta paikallisten asuinaluetta. Niin ja sen moskeijan - asukkaat täällä on siis muslimeja, mutta ruokoilukuulutuksia ei kyllä kuulu. Muutenkin ihmiset on tosi rentoja, jos mulla olikin vähän ennakkoluuloja uskontoa kohtaan. Naisilla on kyllä huput (usein glitterisomisteiset), mut muuten ihan normivaatteet. Mun vakikaupassaki on töissä semmonen Eerikan ikänen tyttö ja sillä on farkut ja pääkallo t-paita ja sit huppu. Ja musliminuoret istuu iltaa tossa rannalla ja kuuntelee livemusaa - ne ei juo (ainakaan paljoo) - mut ei se oo mitään rajoitetun olosta se olo vaan ihan normaalia. Toki koskee varmaan vain osaa ihmisistä ja tää saari on vissiin hiukan erikoinen paikka. Useimmat puhuu myös hyvin englantia.

Uutta asuinaluetta

Vedenpuhdistamo, täällä putsataan hanavesi - WC-vesi kerätään umpisäiliöön, tyhjennetään kerran kuussa ja viedään mantreelle asti käsittelyyn!

Veden ottoa purosesta

Rakennettua viidakkopolkua oli helppo kulkea

Patikointimatkalla piipahdin vesiputouksilla uimassa (taas kerran, mutta pitkästä aikaa) - oli aivan iihanan viilentävää, merivesikinhän on täällä noin 30-asteista. Putouksella tapasin ranskalaisen perheen, joka asuu Kuala Lumpurissa. He olivat lähdössä kotiin sunnuntaina samalla lautalla kuin minä (luulin vielä silloin lähteväni) ja tarjosivat mulle autokyydin Mersingistä Kuala Lumpuriin. Ihmiset on niin ihania!

Kävin myös katsomassa kääpiökauriina (mouse deer) ja olihan ne söpöjä. En ollut edes tiennyt, että sellaisia on olemassa, suunnilleen kissan kokoisia. Niitä elää täällä luonnonvaraisena, mutta nämä asustelivat tarhassa. Luonnossa taitavat olla niin arkoja, että näkeminen melko vaikeaa. Varovasti tulivat syömään kädestä hibiskuksen kukkia :)

Raakakumin valutusta näytillä - kumin kasvatus oli ainakin ennen tosi iso bisnes Malesiassa.

Vaalimainontaa, saarella on ennenaikaiset vaalit ens keskiviikkona, koska edellinen kansanedusta tipahti helikopterilla ja kuoli. Huomaa myös tiellä mötköttävä monitori!

Juaran piitsilä piti tietysti myös piipahtaa uimassa ja lopuksi vielä Juara Turtle projektiin tutustumaan. Lauren esitteli mulle paikkoja. Projekti ylläpitää myös hostellia ja siellä asuvat paikalle tulevat vapaaehtoiset. Käytännössä merikilpikonnien pesimähiekkarannat ovat vähentyneet radikaalisti. Täälä Tiomanillakin niitä oli aiemmin pari kymmentä, nyt käytännössä kolme. Projekti tarkkailee rantoja pesimäkaudella ja, kun kilpikonna käy munimassa munat siirretään suojattuun paikkaan kehittymään (tuossa piitsikuvassa näkyvä katos). Heti poikasten kuoriuduttua ne päästetään normaalisti mereen. Näin siksi, että piitsi on muuten ihmisten valloittama, joten pesä on suuressa vaarassa vahingoittua. Myös munan kerääjät (siis ihmiset) voivat sen tyhjentää. Pesimäkausi on nyt aluillaan, mutta noin kymmenen pesää on jo tehty - viimeisin pari päivää sitten. Upea oli nähdä kilpikonnaemon jälkipolku rannan hiekassa, missä se oli vielä nähtävissä käynnin jälkeen.

Turtle Projektin tiloissa asusteli myös 9-vuotias Jo-kilppari. Se on kuoriutunut täällä, mutta oli hortoillut orpona eikä ollu osannut mennä mereen. Pikkupoikaset suunnistavat rannalla olevasta pesästä mereen meren "hohteen" = valon/näköaistin avulla. Kävikin ilmi, ettei Jo:lla ole silmiä. Siksi se nyt asuu lemmikkinä altaassa. Jo on green turtle rodultaan. Monen kohteen jälkeen ilta oli jo pitkällä, joten takas Tekekiin otin taksin!

Lauren syöttää Jo:ta

Lauantaina yritin varata itselleni lauttalippua sunnuntaiksi. Tiesin kyllä, että täällä on pitkä viikonloppu ja paljon lomalaisia, mutta oletin "kotiutumispäiväksi" maanantain. No ei ois pitänyt olettaan. Jumituin saarelle ainakin pariksi lisäpäiväksi, koska kaikki lautat olivat täynnä. Samalla missasin ranskalaisen perheen kyydin Kuala Lumpuriin.

No ei voi mitään, eikä oikeastaan haittaakaan. Mitään jatkovarauksiahan mulla ei ollut tehtynä. Ainoa mikä alkaa ahdistavasti painaa päälle on 15.5. Bankokista lähtevä lento Suomeen. Olin alun perin suunnitellut käyväni Thaimaassa useammassa paikassa ennen sitä, mutta toisaalta jo vähän arponut, että olisko sama notkua täällä, koska täällä on niin kivaa. Nyt siis ei tarvinnut päättää vaan Tiomanilla ollaan! Ja sain sitten myös uuden kyydin Kuala Lumpuriin, Elan Cabanasta ja sen kaverit lähtee ke autolla sinne suuntaan, ja pääsen mukaan.

Koska Thaimaassa oloaika kitistyy kitistymistään päätin käydä täällä Tiomanilla sukeltamassa vielä lisää ennen lähtöäni. Maanantain sukellus sujuikin moitteetta – nähtiin taas valtavan kokoinen kilpikonna (rodultaan Hawksbill sea turtle, kuten edelliselläkin sukelluksella, mutta vieläkin isompi), pipefish ja cuttlefish (mustekala) sekä miljoona muuta erilaista kalaa. Esim. clownfish (se Nemo ;) asustelee jokaisessa tietyntyyppisessä kasvissa (vai oisko se koralli?). Myös tiistaina on tarkoitus suunnata sukeltamaan.

Muuten aika kuluu (ja just nyt tuntuu, et vois kulua pidempäänkin) suppaillessa, snorklaillessa, kirjoja lukiessa, tätä blogia kirjoitellen ja hyvässä seurassa beach pubissa ;) Käsittämättömän nopeaa menny koko reissu. Eka tuntu, että aikaa on loputtomasti... jossain välissä oli aavistuksen koti-ikävä (ku oli yksin ja kipee) ja nyt ei oikeestaan huvittais ollenkaan tulla suomeen...

Täällä asustelee runsaslukuinen töpöhäntäkissojen suku

Amy on oikeesti tosi hyvä laulaja!

Beach bistrosta ei enempää terveisiä, kuin se, että myynnissä on vain soft drinksejä ja olutta - oma pullo sen sijaan saa hyvinkin olla mukana. Ja vielä tiedoksi, että tuo Jim Beami ei ollu mun oma  :)

Josie, Elan, Domino, Troy, Adam ja hmmmmmm.... englantilainen heppu ;)