Greetings from tropical north! 11.1.201

Tämän hetkisessä majapaikassa nettiyhteydet ovat sangen rajoitetut eli suomeksi super surkeat, joten päivityksiä ei ihan joka toinen päivä ole tullut. Onneksi paikallinen kunta tarjoaa mallikelpoisen wi-fi yhteyden puistossa <3 Nyt tuleekin sitten superpitkä juttu – hae vaan kuppi kahvia enneku edes aloitat! Ollaan oltu tosi reippaita turisteja ja tehty vaikka ja mitä. Aika on kulunut tosi nopeaa aktiivilomailun (turisteilun) ja silkan laiskottelun merkeissä.

Viimeiset päivät Brisbanessa vietimme lähinnä urheillen ja laiskotellen. Jatkoin aamu- ja iltalenkkeilyä kunnon mäkitreeneillä – asuinalueella oli nimittäin sangen mäkistä. Uuden vuoden päivänä painelimme myös porukalla reippailemaan paikalliselle näköala / luonnonpuisto alueelle Mount Coot-tha:aan. Turistit menivät lenkille taksilla – neljän hengen taksi maksoi suunnilleen puolet siitä mitä neljän hengen bussiliput (ja emme halunneet kävellä kuutta kilometriä ylämäkeen)! Kunnon pakaratreenit saimme kyllä 3 km luontopolulla – 1,5 km jyrkkää alamäkeä ja sit sama takas. Paluu kämpille sujui alamäkeen myös kävellen. Luontopolun varrella oli aboriginaalitaidepolku – kyseessä ei ollut vanha/historiallinen taide vaan kulttuuria kunnioittaen ja vanhoja perinteitä noudattaen toteutettuja teoksia, alueen luontoa ja tarinoita käsitellen: kivikehiä, kalliomaalauksia jne.

2.1.2015 lensimme Brisbanesta Cairnsiin. Cairns on kuulemma Australian paras paikka tehdä bikiniostoksia, joten sinne oli hyvä suunnata, jos matkassa oli lukiossa hankitut biksut ja toiset muuten vaan rumat! Cairns sijaitsee Australian pohjoisosassa, jo tropiikissa. Sinne EI ole suositeltavaa matkustaa nyt, koska alueella on ns. wet season: kuumaa, kosteaa ja sateista ;) Vuosittaiset sademäärät voivat olla jopa 5 m, ja tulevat alas muutamissa kuukausissa, joten… No hullut suomalaisethan eivät mistään suosituksista tai wet seasoneista välitä, kun tropiikkiin on päästävä.

Eka päivän Cairnsissa vietimme katselemalla kaupungista peruskuviot, ostamalla apartementos asuntomme jääkaapin täyteen hedelmiä ja vihanneksia vihannestorilta, ruokaa Cole’silta ja viiniä ja olutta drive in viinakaupasta (hyvin yleinen käytäntö täällä), jossa tosin vierailimme jalkaisin, koska autoahan meillä ei enää ole. Uimaan laguunillekin ehdittiin kaupunkikiertelyn välissä - aurinko paistoi täydeltä terältä ja oli TOSI kuuma. Ja tietenkin bikiniostoksilla!

Biksukaupoilla erinäisten kokeilujen jälkeen uskoin jälleen kerran sen ikivanhan totuuden – halppisbikinit EI mahdu mun päälle!!! Ei muuta kuin merkkiliikkeeseen, josta sitten ostin IHANAN 120 $:n yläosan (huom pelkän yläosan)… ihanan kallista J No kun pää oli saatu auki ostin vielä uimahameen, uimatopin ja kahdet alaosat – ne onneksi alesta ja halppiskaupoista. En tiiä lähtikö homma lapasesta, jos ostin 200 $:lla uima-asuja? No aattelin uida lähikuukausina aika paljon ja kuvamateriaalia ei välttämättä tule jakoon ;)

Eka päivänä tutustuimme myös alueen retkitarjontaan, tavoitteena oli nääs päästä ainakin koralliriutoille ja pariin muuhunkin kohteeseen.

 Toka pv:n olimmekin sitten ensimmäisellä retkellä, matkustimme Kurandaan vanhalla maisemajunalla, vietimme päivän siellä ja tulimme takaisin Sky trailillä (7,5 km vaijerirata alas vuorilta). Juna puksutteli mäkeä ylös hitaasti, ylittäen 50 siltaa ja mennen 15 tunnelista – ihme paikkaan on junaratakin pitänyt rakentaa. Maisemat olivat komeita!

 Jälleen kerran painelimme luontopolulle ja kiersimme sademetsässä 4 km:n reitin. Täällä on kaikkialla rakennetut reitit ja polut, joita pitkin pääsee huonojalkaisempikin kulkemaan. Välillä kyllä on paljon portaita ja korkeuseroja. Mua puri sademetsässä iilimato varpaasta! Onneks vain iilimato, koskematon luonto voisikin olla liian vaikeakulkuista ja siellä vois varpaasta purra joku vaarallisempikin otus.

Sademetsässä muuten satoi kaatamalla vettä!

Itse kylä oli silkka turistipyydys tyypillisine krääsäkojuineen ja (krokotiili)burgerikojuineen. Emme ostaneet täytettyä krokotiiliä, emmekä krokotiilin tai kengurun jalasta tehtyä selän raaputinta. Outbackpien ostin lounaaksi ja se oli kyllä ihan hyvän makuinen J

Paluu matkalla sky trailissä ei onneks enää satanut ja näimme komeasti sademetsää ylhäältä päin. Pysähdyspaikoista toisella oli paikallinen ”metsäkeskuksen luontokeskus”, jossa mukava näyttely sademetsistä – erittäin kiinnostavaa. Ja toisella pysäkillä ihan lyhyt opastettu kierros, jossa kerrottiin muutamia pikkujuttuja sademetsien kasvillisuudesta. Olimmekin ihmetelleet mm. ”toisiinsa kietoutuneita” puita ja opimme tuolla, että ensin kasvaa canoby-puu maasta ylös ja sitten sen toisen eli fig- puun siemen itää oksanhaarassa ja ko. puu lähtee kasvamaan ylhäältä alas kohti maata! Ja lopulta kietoo canoby-paran kokonaan juurakoihinsa, kunnes se kuolla kupsahtaa. Muutakin mukavaa opittiin sademetsistä, mutta siellähän onkin niin valtava määrä ihmeellisiä kasveja, eläimiä, lintuja, hyönteisistä puhumattakaan, että tutkittavaa riittäisi vuosiksi. Karua tietoa oli se, miten paljon eurooppalaiset ovat saaneet tuhoa aikaiseksi alkuperäisessä luonnossa jalkauduttuaan tähän(kin) maanosan.

Seuraavan päivän retki suuntautui katamaraanilla (kuvassa siis ei ole meidän paatti ;) vaan maisemia paatin kannelta) Green Island saarelle. Retki oli oikein onnistunut ja päivä ihanan aurinkoinen, kuten trooppisella saarella kuuluukin olla (ja sademetsässä sataa). Retkeen kuului snorklauskamat ja päivä kuluikin käytännössä snorklatessa. Edes saaren ympäri kulkeneelle luontopolulle emme lähteneet taapertamaan – yllätys yllätys, johan noita on käveltykin. Lounaaksi syötiin eväsleivät ja hedelmiä ja olipahan pirun röyhkeitä paikallisia lintuja paikalla – yks varasti multa puoliksi syödyn leivän kädestä, kun pureskelin edellistä suupalaa!

Snorklaus oli aivan huippukivaa (ja tyylikästä, kuten kuvasta tuolla alempana näkyy!). Näimme yllättävän paljon tosi monenlaisia kaloja, meritähtiä, merimakkaroita, isoja merikilpikonnia ja myös elämämme ensimmäiset korallit. Surullista kyllä oli se, että juuri tällaisessa turistipaikassa näkee niin hyvin sen, kuinka Great Barrier Reef kärsii turismista ja ihmisten piittaamattomuudesta ja tietysti myös muista ympäristöongelmista. Korallit olivat melkoisen surkean näköisiä, kuluneita, korallit katkenneita ja osin kuolleita / kuolemassa. Mulle tuli (TAAS) vähän paha mieli. Osa turisteista seisoi räpylöillä korallien päällä, vaikka nimenomaa oli kielletty tekemästä niin L No ehkä se onkin hyvä, että turistit tuodaan vain yhteen paikkaan ”tuhoamaan”, vaikka katseltava ei silloin niin hienoa olekaan. Säilyypähän ne etäisemmät osat riutasta edes jotenkuten myös tulevaisuuteen. Ja kyllä täällä oikeasti todella paljon puhutaan ympäristöasioista ja ekologisuudesta ja muistutetaan turisteja herkän ympäristön suojelusta – paljon enempi kuin Suomessa. Kun ihmiset vain muistaisivat kuunnella!

Kaisla oli hankkinut itselleen joululahjaksi huippuhienon Gopro-kameran, jolla hän ikuisti snorklausretkemme kohokohtia. Kiitos Kaisla miljoonasti kuvista!

Seuraavaksi pidimme vapaapäivän turisteilusta ja otimme rennosti vain Cairnsissa. Vapaapäivän aamu alkoi Kaislan kanssa maksuttomassa puisto fitboxing-treenissä klo 7! Oli muuten ”suhteellisen” rankka treeni – en muista milloin oisin hikoillut yhtä paljon ja ollut yhtä punainen naamasta. Meinaa pikkuisen ne 120 kyykkyä + toinen mokoma askelkyykkyjä tuntua pakaroissa ;) Lopputunnista ei yksinkertaisesti enää jaksanut tehä – Aussithan on ulkoilma ja urheilukansa, että samaa tasoa tavoitellessa J Loppupäivä kuluikin laguunilla aurinkoa ottaessa, uidessa, hotellilla kirjan, valokuvien järjestelyn ja blogin parissa.

Iltasella pitkästä aikaa ulos syömään ja vähän iltaelämää katselemaan. Pääosinhan olemme kokkailleet (lue edelleen Mika on kokkaillut – kuolenkohan mää nälkään, kun Mika lähtee Suomeen) kämpillä ja ruuan laadussa ei todellakaan ole ollut valittamista J Ulkoruokinnassa oli tarjolla kiinalaista take awayta kukkapuun alla nautittuna. Olutta ostimme kannutolkulla…

Yks mun favorite juttuja Cairnsissa on LEPAKOT! Flying foxes –yhdyskunta asuu ihan Cairnsin keskustassa muutaman korttelin alueen puissa. Lepakot tulee sinne päiväksi puihin nukkumaan ja lähtee porukassa joka ilta klo 7 lentämään kohti sisämaata. Ei oikein tietoa minne ne menee, mutta, koska kyseessä on hedelmälepakkolaji, niin epäilemme niiden lentävän mangofarmille popsimaan farmareiden mangot. Niitä on varmaan tuhansia ja ne on tosi makeen näköisiä, kun ne lentää kaupungin yli. Me ollaan harrastettu hotellin uima-altaalla myös lepakkokelluntaa – eli lilluttu altaassa ihailemassa yli lentävää lepakkoparvea. Aamulla joskus ne palaa takaisin kotipuihinsa roikkumaan – varmaan joskus auringon nousun aikaan. Ainakin ennen seiskaa ne oli jo kotona. Ja lepakot on ISOJA, noin 40 cm siipien väli ja supersöpöjä roikkuessaan puissa ja leyhytellessään helteessä siipiään. Ainoa syy miksi en haluis omalle takapihalle ikiomaa lepakkoyhdyskuntaa, on se, että ne haisee hemmetin pahalle, lähinnä minkkitarhalle!

Vapaapäivän jälkeen jatkui retkeily ja tällä kertaa suuntana oli katamaraaniretki valliriutoille snorklaamaan. Alkuinfossa tarjottiin mahdollisuutta ostaa 3 $:lla merisairauspilleri. Ei aavistustakaan kärsinkö merisairaudesta, on tuo merillä olo ollut sen verran vähäistä. Lyhyen harkinnan jälkeen, päädyin sijoittamaan nuo vaivaiset dollarit pilleriin. Enkä katunut pätkääkään, kun katselin muutamien kanssamatkustajien paperipussiin oksentamista. Vaikea sanoa, olisiko pahoinvointia ilmennyt ilman pilleriä, mutta nyt ainakin kaikki meni siltä osin oikein hyvin (eikä kallis retki mennyt pilalle kalojen ruokintahommmissa).

Pikkuisen meinasi jännittää hypätä paatista avomerelle snorklailemaan. Oli kyllä tosi hyvä, että kävimme ensin Green Islandilla, niin sain hieman tuntumaa hommaan, en nimittäin ole ikinä ennen snorklannut. Mutta erittäin hyvin sujui, eikä mitään ongelmia tullut vastaan.

Mainittakoon vielä noista upeista snorklauspuvuista se, että niitä suositellaan käytettäväksi muutamasta syystä. Ensinnäkin ne kelluttavat mukavasti, joten uiminen on huomattavan helppoa. Toisekseen ne suojaavat auringolta, jonka polttavaa vaikutusta vesi vielä tehostaa. Ja ei vähäisimpänä, ne antavat hieman suojaa myös boxjellyfishejä eli sangen vaarallisia meduusoja vastaan. Täällä nimittäin on sen lisäksi, että on wet season myös meduusaseason. Meressä ei lähtökohtaisesta voi uida, koska boxjellyfish on hengenvaarallinen. 

Kävimme kahdella eri riutalla. En tosiaankaan osaa kuvailla niitä riittävän hyvin, jotta niistä saisi mitään käsitystä. Myöskään Kaislan Gopro, vaikka huippu vehje onkin, ei tallentanut sitä koko totuutta. Upeaa! Lähes pintaan yltäneiden korallien ja niiden välisten syvien kuilujen yli uidessa tuli jollain tapaa irrallinen kolmiulotteinen olo. Unohti missä meren pinta on ja tuntui kuin olisi ollut sisällä jättiläismäisessä akvaariossa. 

Kolmiulotteisuus oli pöyristyttävä efekti, kun siihen yhdisti kymmenet erilaiset kalat. Ja kaloja todella oli – kymmeniä erilaisia. Upeimmat olivat parvi elefanttikaloja. Ne olivat siis ihan minun vieressä, niitä oli reilusti yli kymmenen ja ne olivat noin metrin pituisia tai isompiakin. Oikeasti kuulin veden läpi rouskutusta, kun ne purivat korallista paloja (tai jotain vissiin syödäkseen). Tuntui hurjalta, upealta ja hämmentävältä! Mietin vaan miltä sukeltaminen mahtaa tuntua ja harkitsen yhä vakavammin sukelluskurssia Indonesiassa. Snorklauspäivän jälkeen porukka oli muuten pikkuisen poikki. Muutenkin olemme hädin tuskin jaksaneet valvoa yhdeksään. Aamulla kyllä sitten jaksaa mukavasti seiskan pintaa nousta ylös ihan omia aikojaan ja lähtä kohti uusia seikkailuja

.

Viimeisä retkeilyjä varten vuokrasimme kahdeksi päiväksi auton. Ihan hyvä homma – pääsi taas ajamaan vasemmanpuoleisessa liikenteessä ja kas kummaa, se alkaa tuntua jo aika luonnollisesta. Automaatti on vielä kiva kaveri, en tiedä miten ajaminen sujuisi, jos pitäisi vielä väärällä kädellä vaihteita vaihdella.

Ekana autoilupäivänä suuntasimme Cairnsista etelään torpical tablelandseille ja jälleen kerran vesiputouksille.

Ensimmäisenä kävimme uimassa Josphine's Fallseilla - päivän teema oli nimittäin uida vesiputouksissa. Kylttien luvatussa maassa varoiteltiin vesiputousuimareita mm. siitä, että vesi on kylmää! Ok - olihan se kylmempää kuin meressä, lähinnä kuten Suomessa mukavana kesäpäivänä heinäkuussa ;)

Matkan varella pysähdyimme erilaisilla lookouteilla yms. paikoilla, Gold Holella varoiteltiin krokotiileista, mutta emme nähneet yhtään.

 Näissä toisissa Wooroonnooran Natiolal parkissa olleissa putouksissa emme uineet, koska meillä oli kylmä ;)

Milla Millaa Falseilla söimme eväitä ja uimme kunnolla. Putouksissa uiminen on ehkä hiukan romantisoitua ja yliarvostettua - lähinnä vesi tuli 18 metrin pudotuksella tosi kovaa päähän ja oli tosiaan hiukkasen kylmää.

Ja nyt tarkkana työkaverit!!! Tablelandeillä vierailimme myös Malanda Dairy Centerissä ja Gallo Dairyssä. Dairy Centerissä oli näyttely Queenslandin maidontuotannon historiasta, joka olikin huikean pitkä, kokonaiset 120 vuotta! Tämä eurooppalaisten historia täällä tuntuu käsittämättömän lyhyeltä. Ja kuinka paljon muutoksia (ja hävitystä) he ovatkaan niin lyhyessä ajassa saaneet aikaiseksi. Australiaan lehmät ovat tulleet ensimmäisten siirtolaisten matkassa 1700-luvun lopulla. 1880-luvulla tulivat ekat lehmät tälle alueelle, osin vaikeina laumakuljetuksina tiettömiä taipaleita ja suurin osa laivakuljetuksina etelämpää. Maatalouden alkutaival oli rankkaa, pellot piti raivata sademetsään ja samalla oli yhteenottoja alkuperäisväestön kanssa. 80-luvun alussa enää 10 % alkuperäisestä kasvillisuudesta oli jäljellä, kun kaikki sademetsät oli raivattu lehmien laitumiksi. Sittemmin uudelleen istutuksia on tehty mm. jokivarsiin ja saatu aikaiseksi ympäristön ja mm. vesien laadun paranemista. Sinällään Australian naudoista marginaalinen osa asustelee täällä trooppisessa pohjoisessa. Suurin osa naudoista löytyy etelästä, Victoryn osavaltiosta, minne olen menossa myöhemmin. Tässä muutamia kuvia trooppisen maidon tuotannon näyttelystä. Dairy Centerissä oli myös kahvila, missä söimme herkulliset kakut. Centerin vierssä oli meijeri, jonne olisi päässyt maksulliselle opastetulle kierrokselle, mutta jätimme sen väliin (matkaseurani ei ehkä ollut kuitenkaan niin kiinnostunutta maidontuotannosta ;) ).

Gallo Dairy oli maitotila, jossa oli oma juustola, suklaan valmistusta ja myymälä. Turistit pääsivät katselemaan lypsyä ja kävipä hyvä tuuri, kun satuttiin tilalle lypsyaikana. Myös vasikoita ja muita pikkuelukoita pääsi katsomaan. Myös juustolaan oli katselupaikka ikkunalasin takaa, mutta valmistusta ei ollut juuri käynnissä. Video valmistuksesta pyöri kyllä esittelytilassa. Tilan koosta ja muusta löytynee tietoa paikan nettisivuilta (ehkä - en lukenut ite ;) ). Kumpikaan vierailu ei siis maksanut mitään. Gallossa sai maistella juustoja ja ostimmekin mukaan suklaata ja pari juustoa.

Matkalla pysähdyimme myös pikaiseen vilkaisemassa australialaista suota, jonka ympärillä laidunalueet hyvin näkyvät sekä juuri sellaista suurta fig-puuta.

Tokana autoilupäivänä suuntasimme Cairnsista pohjoiseen Wonga-beachille Bana Bama Horse Riding –tallille sademetsä&biitsi ratsastukseen Kaislan kanssa. Mika-raukan loma loppui nyt ja nakkasimme hänet aamusella lentokentälle matkaan ekana kohti Sydneytä ja sitten Suomeen. Saara jäi viettämään päivää Port Douglasiin, kun me Kaislan kanssa ajeltiin talleille.

Olimme tallilla hiukan etuajassa ja heppoja oltiin satuloimassa juuri valmiiksi. Toiminta oli hiukan leväperäistä (kuten talleilla usein tuntuu olevan) eli noin 13-vuotias tytär otti meiltä tietoja ratsastustaidoista ja allekirjoituksia tosi tiukkoihin vastuuvapautuslomakkeisiin (tiedäthän, että ratsastus on vaarallinen laji, joka voi aiheuttaa vakavan vammautumisen tai kuoleman ja teet sitä omalla vastuullasi).

Pihapiirissä oli parissa aitauksessa todella laihoja hevosia. Omistaja kertoi alkujutustelussa, että hänellä on muutamia laukkahevosia, joita ei oltu ruokittu asianmukaisesti, lihotettavana ja 9 ”rescue-horses”, jotka olisi muutoin kuolleet, toipumassa. Epäselväksi jäi mikä hevosten tuleva tarkoitus olisi.

Olimme tilanneet experienced tourin, mutta tottahan toki ryhmämme kolme muuta olivat täysin aloittelijoita / eka kertalaisia. Minulle sitten "kokeneimpana" annettiin semmoinen reipas mummo heppa – oikein sopiva siis mulle. 23-vuotias, varmaan joku arabi tai risteytys. Kaisla sai entisen race-horsen.

Ratsastusretki suuntautui ensin Wonga-beachille, jossa minä ja Kaisla saimmekin laukkailla ominemme pitkin rantaviivaa, kun aloittelijat yrittivät saada hevosensa ravaamaan jonossa. Meidän hepat toimikin mukavasti ja mummoheppa oli oikeasti kiva <3 Laukkailimme niin monta kierrosta, että alkoi jo tuntua, ettei heppoja voi enempäänsä laukkuuttaa 30 asteen helteessä pehmeällä hietikolla. Mummo-rukka puhalsi tosi kovasti, mutta itse se kyllä tepsutti koko ajan paikallaan, että mennäänkö? Miten mulle tulikin yks toinen mummo mieleen! Ja ryhmän vetäjä vaan sanoi, että voitte käydä vielä laukkaamassa tuolla ja tuolla…

Rantalaukkailun jälkeen kävelimme vajaan tunnin sademetsän läpi takaisin tallille. Sademetsässä kuulemma oli kypärän kokoisia hämähäkkejä (vaarattomia), mutta emme onneksi nähneet niitä! Kaikkineen reissu kesti pari tuntia.

Retken jälkeen meidät komennettiin jättämään hepat satuloineen päivineen katokseen ja menemään juomaan teetä kauemmas pöydän ääreen. Teet juotuamme päätimme kuitenkin lähtä auttamaan retken vetäjää heppojen pesussa. Olimme tiedustelleet jo aiemmin saammeko tulla mukaan auttamaan, mutta vetäjä oli sanonut, että asiaa pitää kysyä omistajalta. Nyt omistajaa ei kuitenkaan näkynyt ja retken vetäjä otti meidät avuksi, kun vaan menimme. Oivoi – tuli kyllä (taas) tosi paha mieli :( Mun heppa oli suht ok, toki selkä oli ihan tippunut ja lihakseton, mutta sehän olikin 23. Kaislan hepalla ja parilla muulla retkellä olleista oli niin pahasti selät auki, että heikompaa ois alkanut hirvittää. Säät aivan vereslihalla ja/tai taaempana selässäkin isoja lyöttymiä tai muita haavoja. Osa hevosta oli myös aivan hirvittävän laihoja, kylkiluut ja lonkkakyhmyt törrötti aivan järkyttävästi. Ne, jotka eivät olleet hirmu laihoja (kuten mun mummo) olivat nekin osin lihaksettomia ja pömppövatsaisia. Kesken pesuhomman, omistaja tuli väliin ja sanoi, että me emme saa olla apuna hevosten pesussa. En tiedä miksi – lähinnä mieleen tuli epäilys, että me emme olisi saaneet nähdä hevosia läheltä ilman isoja satulahuopia ja satuloita, saatikka niiden alla olevia haavaumia ja törröttäviä luita :(

Että oi voi – en kyllä tiiä mikä oli lopullinen fiilis retkestä. Itse paikka oli ihan kivan oloinen, mukavat vastaaottotilat, ystävälliset ihmiset, retki oli ihan onnistunut ja mukavasti toteutettu. Mutta sitten, kun näki hepat kunnolla, tuli lähinnä huono omatunto, että minäkö!!? oikeasti ratsastin tuolla… Olisi kiva käydä jossain muussakin paikassa jossain välissä, jotta näkisi onko tämä vain tätä tämä hevosten pitotyyli turistipaikoissa vai satuttiinko huonoon paikkaan.

La ja su meillä on vapaata turisteilusta ja vain loikoilemme Cairnsissa. Otetaan aurinkoa, uidaan, luetaan kirjoja ja bloggaillaan yms. Maanantaina minä ja Saara lennetään Sydneyhin ja Kaisla jää Cairnsiin odottamaan kaveriaan Suomesta. Tytöillä on tarkoitus ostaa campervan ja lähteä kiertämään Australiaa!

PS. Jotta kaikki ei kuulostaisi ihan huipulta, mun vessassa oli yöllä 3-4 cm pitkä torakka ;)