Heini ihmemaassa: Virvan kanssa Victoriassa! 24.1.2015

Alkoipas aika kulua vikkelään, viikon verran oon jo vetelehtinyt täällä Iainin ja Virvan riesoina Warburtonissa. On ollut tosi rentoa ja mukavaa, koska saa olla levittäytyneenä omaan huoneeseen, laittaa ja syödä aamupalaa ja ruokaa oikeassa keittiössä, pyykätä, lukea kirjaa, surffailla netissä, nukkua pitkään (ja valvoa myöhään) jne., ihan vaan olla niin kuin kotona. Vaikka aika paljon on viikon aikana ehtinyt touhutakin!

Warburton, missä Iain asuu on tosiaan ihan parin tuhannen asukkaan maalaispaikka – ei kuitenkaan ihan täysin tavanomainen sellainen. Pieni se on kyllä, käytännössä yksi ”pääkatu” (Warburton Highway – joka ei kyllä mun sanavaraston mukaan ole ihan highway, mutta täkäläiset hihgwayt tuntuu usein olevan aika pieniä). Pääkadun varrella on sitten kaikki kaupallinen toiminta: yks ruokakauppa, apteekki, kirppari, joku vaatekauppa jne. Mutta myös useampia kahviloita, kummallisia kaikentavaran tai vanhan tavaran kauppoja, jokunen erikoisten koriste-esineiden kauppa, pari pitseriaa, ravintolaa jne eli kahviloiden ja kummallisten hippimyymälöiden määrä pisti silmään, kun kävelimme pääkatua. Warburton ei siis ole ihan ”tavallinen” maalaiskylä – täällä käy paljon lomalaisia ja turisteja, kesäaikaan väkiluku kaksinkertaistuu. Alueella kuulemma myös asuu aika lailla erilaisia vaihtoehtokansalaisia ja erilaisen elämäntavan etsiskelijöitä.

Pääkadun lisäksi on tietty enempi muita teitä, joilla sitten on asuintalot. Warburtonissa on myös suosittu leirintäalue ja 20 vuotta sitten suljettu tyhjillään oleva kummitussairaala sekä muutamiakin tyhjillään olevia teollisuuskiinteistöjä (isoja). Valokuvia on tullut otettua aika vähän – varsinkaan näistä kotioloista (paitsi koirista). Pitää tehdä se vielä ennen lähtöä. Kuvannut oon enempi niissä touhuissa mitä on tullut tehtyä/missä käytyä!

Iainilla on siis kaksi koiraa: Jessie (pystykorvat) ja Jasper (luppakorvat). Ne on molemmat rescue-koiria. Jessie on elänyt nuoruutensa kadulla kulkukoirana. Jasperilla on ollut tosi ankea lapsuus ja nuoruus betonipihalle lyhyeen ketjuun kytkettynä, ilman mitään iloa tai aktiviteettiä – vain väkivaltaista kohtelua L Se pelkäsi Iainille tullessaan kaikkia ja kaikkea ja on vähän arka edelleen. Molemmat ovat nyt kelpo kamuja ja iloisia tyyppejä. Voi vain arvailla mitä rotuja niissä on. Koirien kanssa on käyty metsässä ja jokivarressa lenkillä – joelle piti mennä myös metsälenkin jälkeen, koska Jasper löysi helteessä mielipaikkansa = viileän mutalammikon ;)

Waburtonissa siis järjestettiin Aasi festivaalit viime viikonloppuna. Sinneppä sitten katselemaan aaseja. Ohjelmassa oli aasinäyttelyt rakenteen ja liikkeiden arvosteluineen, aasien silittelyä, aasitalutusratsastusta, markkinakojuja jne. Paikalla oli hämmästyttävän paljon porukkaa. Ja aasit vaikuttavan olevan täällä suosittu harrastus ja harrastajat olivat myös pukeutuneet tilaisuutta varten monenmoisiin kostyymeihin. Aaseja oli paikalla jos jonkinlaisia, isoja ja pieniä, sileitä ja karvaisia, aikuisia ja varsoja jne. Aasien lisäksi läsnä oli myös muuleja. Mun suosikki oli sukkajalkainen pikkuisen villi muulipoika, jonka äiti oli toisista esiintyneistä poiketen hevonen, muilla äiti oli aasi ja isä hevonen. Se tuli omassa muuliluokassaan näyttelyn kakkoseksi.

Taidan laittaa tollasen omanki traikun perään

Aaseista oli siis lehtijuttuja, yhdistystoimintaa, kasvatusta jne.

Muulit ja Virva ja Iain

Warburton sijaisee Yarra-valleyssä ja Yarra-joen rannalla. Jokirannassa menee mukava riverwalk asiaankuuluvine grillipaikkoineen ja opaskyltteineen. Se muuten mainittakoon, että täällä on kaupungeissa, puistoissa ja myös monilla kävelyreiteillä juomapaikkoja (vrt. sellaiset mitkä oli kouluissa käytävillä ja luokissa). Juomapaikat (ja mahddollisuus täyttää vesipullo) ovat tässä ilmastossa oikeasti tosi kiva juttu! Käytiin Virvan kanssa kävelemässä riverwalk ja Warburtonin pääkatu ja kattelemassa kauppja. Itse olen käynyt jokivarressa myös parikertaa aamulenkillä. Se on kiva lenkkipaikka, ainoa vaan, että Iainin talo on tosi jyrkän mäen päällä joelta katsottuna. Lenkillä lähtö on helppo nakki, mutta paluumatka meinaa pikkusen hapottaa.

Ekka päivinä ajelin Iainin kakkosautolla, ihqulla Celicalla, mm. ostoksille läheiseen Yarra Junctioniin, 10 km päässä oleva aavistuksen isompi kylänen, missä on isompi ruokakauppa sekä lotus&lummepuistoon. BlueLotus Watergardenissa oli upeita lampia täynnään monenmoisia lotuksia ja lumpeita (waterlily). Opittiin uutta, kun vähän luntattiin myöhemmin netistä, että kotomaamme lumpeet ovat noita waterlilyjä ja lotukset ovat taas sukupuultaan ihan toisia vesikasveja vaikka vähän lumpeita muistuttavatkin. Puutarhassa oli myös (kasvihuoneessa) maailman suurin lumme Amatzonasin sademetsästä. Päivä oli kuuma ja tosi hiostava ja illalla saimmekin kovan ukonilman. Lummereissulla Celica alkoi osoittaa hajoamisen merkkejä L Suureksi surukseni se pölläytti vähän nesteitä pihalle. Ei oikein tietoa mitä… ohjaustehostin ehkä, moottoriöljyä mahdollisesti vähän. No celica kulkee edelleen, mutta kovin pitkälle sillä ei taida uskaltaa lähteä. Jos jäisi jonnekin välille olisi se aikamoinen riesa – Australiassa autojen hinaaminen tiellä on nimittäin kiellettyä (paitsi tietysti hinausliikkeet saavat hinata). Iainilla on ollut koko viikon muutenkin vähän vastoinkäymisiä moottoriajoneuvojen kanssa. Korjauksia on tehty myös Jeeppiin ja moottoripyörään. Moottoripyörä taitaa olla ainoa joka nyttemmin toimii moitteetta.

Lumpeita myös myytiin omaan puutarhaan

No me ajeltiin Virvan kanssa sitten Jeepillä ja käytiin Mont Donnalla, läheisellä vuorella näköalatornissa ja rainforest centerissä katselemassa maisemia ja paikallisia kasvustoja. Näillä alueilla vuoret muuten ovat "oikeinpäin" - kylät ovat laaksoissa ja vuorille noustaan ylöspäin. Täällä on erioloinen ilmasto ja kasvillisuus kuin pohjoisempana, mistä tulin (trooppisesta Cairnsista puhumattakaan). Ukkosilman jälkeinen päivä nyt kesäaikaan oli suht viileä, vuorella jopa vilpoinen (topissa ja minishortseissa ;) ). Parvekkeella tarkeni erinomaisesti (varjossa) lukea kirjaa. Kesäsää täällä on tosi kuumaa ja helteistä, jopa noita 40 asteen lämpötiloja. Melbournen alueen säälle on myös tyypillistä, että lämpötila saattaa tosi nopeasti muuttua. Talvella näillä seuduilla on viileää – ylhäällä vuorilla sataa aika ajoin jopa lunta. Mont Donnallakin oli pulkkamäet – huomaa kylttien luvatun maan pulkalla laskuohjeet!

Myös täällä on sademetsää, mutta myös kasvillisuus on erilaista kuin tropiikissa. Ei niin kosteaa ja rehevää. Nuo saniaispuut on komeita J

Torstaina mentiin Virvan kanssa Iainin kyydillä Lilydaleen – seuraava vielä vähän isompi ehkäpä jo pikkukaupunki reilun 30 km:n päässä. Nyt saatiin jo hirviä helle, noin +35C. Kaupunkireissulla kävimme vähän somistautumassa. Kiinalainen tyttö, jonka kielitaito vaikutti ”hieman” puutteelliselta vahasi ja värjäsi meiltä molemmilta kulmat. Hiukan kyllä hirvitti, mikä mahtaa olla lopputulos, kun vahalapulla tuntui irtoavan koko kulmakarva ja värin annettiin olla 10 min. Lopputulos oli kuitenkin ihan hyvä, eikä kuin pikimustalla kynällä vedetty viiva, kuten vähän pelotti! Paikallisella kirpparikierroksella ei löytynyt mitään ostettavaa – pitää pysyä ronkelina, koska kaikki mitä ostaa pitää mahtua rinkkaan ja jaksaa kantaa. Yhden kirjan ostin: englanninkielisen, pakko siirtyä kohta niihin, kun suomenkieliset alkaa olla luettu.

Lilydalessa on tekojärvi ja kosteikkoalue tulvien hallintaan, veden laatua parantamaan, luontoalueeksi ja tietysti virkistäytymiseen. Virkistäytyjän täytyy muistaa varoa sitä luontoa virkistäytyessään. 10 maailman myrkyllisintä käärmelajia asuu Australiassa ja pari niistä ihan täällä näissä puistoissa, esim. Black Snake. Ei onneks törmätty yhteenkään, kun kävelimme järven ympäri. Harmi kyllä emme olleet älynneet ottaa uikkareita mukaan, ois ollu ihana uida!

Vierailimme myös paikallisessa Yarra Valley Regional Museossa. Alueen historiasta (eurooppalaisten tulon jälkeen) mainittakoon runsaat hakkuut, sahat ja puutavaran jalostus sekä toimittaminen mm. Melbournen rakentamiseen, kalkkikaivokset (myös huipputavaraa valtavaan rakentamiseen sementin tekoa varten), marjojen ja hedelmien viljely sekä viinitilat. Erityinen kuuluisuus on kalkkilouhoksen omistajan tytär Nellie Melba (alun perin Mitchell) – maailmankuulu sopraano 1887-1926 kaikilla maailman oopperanäyttämöillä ja yksi äänilevytyksen uranuurtaja. Olis varmaan pitänyt moisen henkilön olemassa olo tietää muutenkin. No nyt tiedän. Hänet on haudattu Lilydalen hautausmaalle. Museon viereisen puiston Melba on rakennuttanut Lilydaleen isänsä muistoksi. Tarina ei kerro onko Nellie Melballa mitään tekemistä erilaisten hedelmämelba jälkiruokien kanssa. Paikallisten aboriginaalien historiaan tutustuminen ei jälleen ollut mitenkään mieltä ylentävää L

Perjantaina sain jeepin käyttööni ja suuntasin TALLILLE! Reilun sadan kilsan ajo eka kertaa yksin, ilman kartanlukijaa, kännykän kartan (ei navigaattoria) varassa oli sanoisinko jännittävä, mutta aivan upea retki. Ajomatka pitkin maaseutua piti sisällään aivan mahtavia, vaihtelevia maisemia ja uskomattomia pieniä, kapeita ja mutkaisia teitä. Ikävä kyllä yksin ajaessa kyvyt ei enää riittäneet valokuvaamiseen ja sanat ei riitä kertomiseen. Lyhyesti sanottuna ajelin mm. mutkaista vuoristotietä läpi metsän, jossa useita kymmeniä metrejä korkeat, pylväsmäiset eukalyptuspuut kohosivat kohti taivasta supervihreiden saniaispuiden täyttämän aluskasvillisuuden seasta. Ajelin läpi myös alueiden, joissa puusto oli osin kuollutta, osin puoliväliin mustaa – 2009 valtavien metsäpalojen jäljiltä. Näin myös esimakua ”kuivasta” Australiasta kaikkien sademetsien jälkeen, kun ajelin keltaisena kumpuilevien kesäisten laidunmaiden läpi. Ehkäpä vielä ehdin vastaavia maisemia kuvailemaankin.

Talli, jonne menin, oli Australian Equine Behavior Center (www.aebc.com.au/). Paikka oli eri planeetalta verrattuna Cairnsin turistitalliin. Paikan omistajat ovat Andrew ja Manuela McLean. Andrew McLean on maan, jos ei maailmankuulu eläintenkouluttaja, joka on tehnyt runsaasti tutkimusta hevosen (ja muidenkin eläinten oppimisesta ja koulutuksesta). Vitriinissä oli kuvia, joissa Andrew osallistui norsujen koulutusprojektiin ja kuvassahan oli tutun näköiset kasvot. Kiitos Anna, että vahvistit oman tunnistukseni todella Tuire Kaimioksi. Vitriinissä oli myös abstracteja tutkimuksista, joita Andrew on ollut mukana julkaisemassa.

Itse tallilla on 15 omaa hevosta, nuoria, opetukseen käytettäviä jne. sekä 15 asiakkaiden hevosta. Hassua itse asiassa, että puhun koko ajan tallista, vaikka eihän siellä varsinaisesti mitään tallia ollut ollenkaan. Tässä ilmastossa hevoset ovat aina ulkona. Tarhoissa oli katokset, jotka riittävät tallin virkaan. Tallikartassa ei siis ole karsinoita vaan tarhoja! Omat tarhaavat (lue asuvat) laumassa tai pareittain, asiakkaiden yksin. Hevosilla ei myöskään pidetä kenkiä, jos ei ole pakko.

Paikalla oli hyväpohjainen (kuitu) maneesi – toiselta seinältä avoin, koska kyseessä lähinnä auringon / sateen suoja. Vilvoittava tuuli saa vapaasti tulla sisään, ihan riittävän kuuma oli silti. Kakat kerättiin välittömästi, kun sellaiset pohjalle tipahti (joku katsomosta). AEBC:llä pidetään tunteja ja klinikoita. Manuela valmentaa myös eri puolilla Australiaa. Andrew jopa eri puolilla maailmaa sekä osallstuu hevosten käyttäytymiseen liittyvään tutkimukseen ja keskusteluun maailmanlaajuisesti. Juuri nyt hän oli Ruotsissa, puhumassa Ruotsin hevosalan liitolle hevosen oppimisesta ja horsesignals ajattelusta.

Juuri nyt menossa oli intensiiviklinikka, jossa osallistujat olivat pääosin muualta tulleita ratsastajia omilla hevosilla. Jokainen ratsasti Manuelan opissa yksin. Ratsastajat myös omilla hevosilla olivat tosi aloittelijan oloisia, ainakin suurin osa.

Katsoin myös Manuelan pojan tanskalaisen tyttöystävän Rikkin pitämää maastoestetuntia intensiivikurssilaisille. Kyseessä oli neljän ryhmä, jossa tädit olivat eka kertaa maastossa / maastoesteillä. Neljäntenä ratsasti nuori tyttönen isolla kimolla ja kimo teki tosi kiltisti kaiken mitä tyttö pyysi! Ohessa videopätkää sekä maastosta että maneesilta – maisematkin näkyy paremmin kuin kuvissa (maasto1, maasto2, maasto3 ja maneesi). Tuo mukava rautias ja toi ruunikko olivat entisiä racehorseja eli kai laukkahevosia. Ne muuten osallistuivat maastoestetunnille 30 asteen helteessä ja vetivät perään puolen tunnin päästä vielä 45 minuutin kouluvalmennukset – reipasta! Btw Manuelan toinen poika on naimisissa suomalaisen kanssa.

Hoitotilat / vieraskarsinat parkkipaikan vieressä

Paikasta jäi tosi kiva fiilis – kaikki ihmiset olivat tosi, tosi ystävällisiä, tervehtivät, juttelivat, kertoivat paikasta jne.! Ottaa täräytin ja ilmoittauduin kahdeksi päiväksi sinne adult cliniciin. Pitää sisällään kaks h ratsastusta, 1 h teoriaa ja 1 h käsittelydemoa / pv + yöpymisen. Kerron sitten paikasta lisää – koitan jaksaa kirjoittaa. Nytkin näin kaikkea jännää –kuten poika McLeonin pihalla opettamassa pasagea päitsissä olevalle hevoselle maastakäsin - kivalta näytti. Saa nähdä miten kurssi menee, läkähdynkö helteeseen?

Käykää kattoon noi paikan nettisivut – siellä on myös paljon taustatietoa hevosesta, käsittelystä, koulutuksesta ja Andrew McLeonin työstä.

Katettu pyöröaitaus

Maastoestetunti alkamassa - ohjeistus puun varjossa

Hoitotilat maneesin yhteydessä

Muutamia karsinoita maneesin ja hoitotilojen yhteydessä.

Manuela opettaa - puuttui oppilaan hevosen talutukseen ja neuvoi myös siinä.

Lauantaina oli Iainin syntymäpäivä ja synttärin kunniaksi kiipesimme Cathedral-vuorelle ja jaksoimme myös laskeutua alas. Kesti noin 4 h yhteensä, mutta kannatti - maisemat olivat huikeita. Piti ottaa myös moniaita pojotuskuvia. Kuvissakin näette paljon palaneita puita – juuri täällä alueella oli 2009 valtaisat metsäpalot. Matkalla vuoripaikkaan (=Cathedral Range State Parkiin) ajoimme läpi mm. Marysvillen kylän. Kylä paloi 2009 helmikuun metsäpalossa lähes maan tasalle ja noin 60 ihmistä kuoli. Nyt se on rakennettu kokonaan uusiksi. Metsäpalot ovat täällä alueella kesien kuumuudessa tosi yleisiä ja erittäin iso riski – kuten olette uutisista kuulleetkin. Luonnolle ne ovat luonnollinen asia – paikallinen luonto on aina palanut aika ajoin ja kasvillisuus hyötyy paloista. Suurimmat puut eivät pääosin kuole paloissa, vain aluskasvillisuus. Aluskasvillisuuden palo vapauttaa ravintoaineita maaperään ja tuo valoa taas maapinnalle, joten kasvillisuus uusiutuu nopeasti. Ihmisille ja kylille ja kaupungeille palot ovat todellinen vaara.

Nyt on pakko ruveta nukkumaan, huomenna mennään retkelle. Maanantaina on Australian Day!