Käytän nyt toisen puolikkaan jo aiemmin haetusta vuorotteluvapaastani. Reissuun lähtö tuli loppuviimeksi kuitenkin "vähän äkkiä": viime kesänä selvittelin heti Suomeen tultuani mahdollisuutta siirtää alunperin tähän kohtaan (1.1. - 30.6.2016) sopimani vuorottelun toinen jakso alkamaan vasta 1.7.2016. Tämän piti olla ilmoitusluontoinen asia ja läpihuutojuttu. Onneksi tein muutosilmoituksen lokakuun lopussa, enkä joulun välipäivinä, koska eipä se niin mennytkään. Vuorottelusopimukseni olikin ns. vanhemman lainsäädännön aikainen ja laki yksiselitteisesti kielsi siirrot - joku kesäharjoittelija varmaan neuvoi mua aluks väärin... Elikkä mentävä oli nyt, jos meinasi mennä.
No ajattelin, että ehkä tarkoitus oli opetella tekemään ja lähtemään ilman ainaisia tarkkoja suunnitelmia! Onneksi työnantaja ja kaikki muut pikaiseen lähtööni osalliset tahot olivat myötämielisiä myös, kiitos siitä! Itse matkaan lähtö olikin tällä kertaa ihan erilaista kuin viimeksi. Mua ei jännittänyt ollenkaan, ei edes se onko kaikki tarvittavat liput ja laput mukana. Pakkasin edellisenä päivänä paiskomalla (ihan liikaa) tavaraa rinkkaan. Muutenkin jotenkin sellainen olo, että oonko menossa soitellen sotaan ja haluunko ees mennä - no on mulla passi, visakortti ja matkavakuutus, eikö niillä pärjää jo aika pitkälle?
Ensimmäinen etappini on Uusi-Seelanti. Lentoni laskeutuu Aucklandiin 23.1.2016 klo 5.15 eli la-aamuna, kun Suomessa eletään vielä perjantai-iltaa. Jetlag voi olla melkoinen, aikaeroa on 11 h. Matkaa olen taittanut käytännössä jo useamman päivän. Oulu jäi taakse tiistai-iltana, koska keskiviikon olin Helsingissä Taavia katsomassa. Torstaiaamuna alkoi yhteensä 34 tunnin lentely välietappeina: Helsinki/Vantaa - Lontoo - Dubai (tekninen välilasku, aikaisemmasta tiedosta poiketen, koneesta oli PAKKO poistua noin 1,5 tunnin ajaksi) - Melbourne - Auckland.
Ei kannata kauhistella ollenkaan, mulla ei ole ollut koneessa mitään hätää! Olen lukenut pari kirjaa, nukkunut kuin tukki, syönyt nenän eteen kiikutettua ruokaa ja kirjoitellut tätä juttua - ei voi eikä tarvi olla mihinkään kiire! Pitkän Lon-Mel välin kone oli vajaa ja istuin kaikkein viimeisimmällä rivillä ensin yksin neljällä ja lopuksi kahdella penkillä - hyvin siinä mahtu nukkumaan. Mutta luojan kiitos oli vaatetta päällä (siis lämmmintä), koneessa oli sikakylmä!
Kuvia en ole ottanut kuin yhden lentokoneesta Hki-Vantaalta:
Muuten matkalla näytti lentokoneilta ja -kentiltä :)
Aucklandissa Johannan lapsuudenystävä Sanna on luvannut tulla hakemaan mut kentältä!! Kiitos Johanna ja Sanna :)
Pääsin turvallisesti perille enkä joutunutkaan Walesin rugbyjoukkueen, joka matkusti samaa matkaa Lontoosta saakka, kanssa pakkolaskun myötä autiolle saarelle. Ja Sanna tulikin ja löytyi hyvin kntältä! Ensimäisen päivän hengailin sumussa ja humussa heidän perheensä kanssa. Yksi yö unia jäi väliin, joten meinasi pikkasen vätystää. Illalla nukahdin klo 7 paikallista aikaa ja nyt sitten valvonkin 4.43 tätä väsäilemässä. Tuttu juttu jo viime reissusta....
Mitä seuraavaksi - on vielä hiukan auki, kerron myöhemmin lisää!
Jotta tämä pätkä ei jäisi niiiiiin lyhyeksi ja tylsäksi (koska vaikka kotona uhkailin, että kirjoitan lyhyesti, en ole varma miten se onnistuu ;) ) voi tähän väliin hyvin laitella kuvat ja terveiset viime syksyn Lontoon reissusta. Sitä kun en ole kirjannut mihinkään ja minusta itsestä on kiva palata reissun kuviin ja tapahtumiin blogipäiväkirjan kautta ja se säilyy muistona - kun ei tule noita valokuva-albummeja nykyään paljon väsäiltyä!
Meidän Eppu on siis vuoden verran töissä Lontoossa Merimieskirkolla ja minä kävin syyskuun lopussa Epun tykönä kylässä. Se täytyy sanoa, että maailma on siinä määrin pienentynyt, että Lontoossa (kylässä) käynti ei kyllä ollut Helsingin reissua kummempi juttu. Kun vielä matkalla pysähdyin Helsingissä Taavia katsomassa sekä mennessä että tullessa, oli koko juttu vain pikkupyrähdys. Hiukan seikkailua Lontoon reissuun teki se, että mulla oli vielä ne hiivatin kyynärsauvat ja vasemmalla jalalla astumiskielto. No kepukat ja yksijalkaisuus ei sitte ollu este mutta pieni hidaste kyllä!
Keppien kanssa lentokentällä kinkkaaminen on syvältä. Yllättävän pitkiä matkoja siellä joutuu juoksentelemaan ja kepit porautu kämmeniin siten, että tuska oli melkoinen :( Kaduin syvästi, etten hankkinut pyöräilijän geelikämmenkynsikkäitä ennen lähtöä! Norskin täti kyseli, enkö ole tilannut pyörätuolikuljetusta portille ja pois... no enpä ollu älynny, että sellaiseen vois olla tavankansalainen oikeutettu - ei tarvi auttaa -kle ;) No hyvin se meni, pääsin Gatwickiin ja sieltä junalla Lontooseen, missä Eppu tuli asemalle vastaan ja sitten metrolla Epun kämpille! Eppu asuu Elephant Lanella, Rotherhithellä (tai -hithessä..?), oikein viehättävä, englantilaisittain matala, jo hieman ränstynyt, mutta turvallisen ja kodikkaan oloinen alue Thames-joen etelärannalla.
Eka päivänä kävimme käppäilemässä Towerin lähistöllä. Ois menty kattoon kruunun jalokiviä, mutta sinne ei saanu erillistä lippua eikä könkkä jaksanu ruveta kiertään kalliilla lipulla koko linnaketta. No katsottiin sitten sillat ja muut ja kahviteltiin rannassa! Siitä sitten jatkettiin Govent Gardeniin ja Leicester Squerelle ja ostettiin keskiviikko illaksi liput musikaaliin ja kävimme syömässä italialaisessa ravintolassa.
Metroissa liikkuminen sujui mutkattomasti ja ihmiset tarjosivat todella herkästi apua ja istumapaikkaa, mutta pitkillä mmaanalaisilla siirtämäreiteillä todella haaveilin niistä geelikynsikkäistä. En nähnyt ketään muuta liikuntarajoitteista metroissa :o Kotimatkalla käytiin oluella viehättävässä Angels pubissa Thamesin rannalla.
Sunnuntaina ajelimme junalla Warner Bros studioille katsomaan "The making of Harry Potter" (https://www.wbstudiotour.co.uk/)! Näyttely / kokonainen Harry Potter maailma oli tosi hieno. Olimme varanneet sisääntuloryhmämme ajan siten, että aikaa nättelyn kiertämiseen olisi 4,5 h (ohjeaika 3 h). Aika loppui kesken!!!! Suosittelen, kannattaa ehdottomasti käydä katsastamassa Tylypahkan erikoisuudet :) Ei ole mikään pikkulapsien paikka eikä huvipuisto vaan paljon tietoa siitä miten elokuvat on tehty. Jokaiselle 10-vuotiaasta ylöspäin olevalle Potter-fanille ja ei-niin-fanillekkaan must paikka!
Maanantain ajelimme metrolla ostoskeskukseen (jonka nimen oon jo unohtanut) tekemään pienen shoppailukierroksen. Shoppailu ei ole keppikansalaisia varten! No tavoite oli ostaa Epulle kengät ja vähän tuliaisia, ja siitä selvittiin kyllä! Mutta, että olis itselle jaksanut jotain ryökkyjä katella - höps ja huoh (antakaa mulle geelikynsikkäät)!
Tiistaina päivällä vierailin Epun työpaikalla Lontoon suomalaisella Merimieskirkolla (http://www.finnishchurch.org.uk/), joka on asunnolta aivan kävelymatkan päässä - jopa minulle ;). Tänä päivänä kirkollisen toiminnan lisäksi merimieskirkko ylläpitää pientä, edullista hostellia (vink, jos olette Lontooseen menossa, sijainti on hvyin likietuinen) ja toimii Lontoossa asuvien suomalaisten kohtaamispaikkana. Kirkolla on tietysti kirkkosali, kirkollisia tapahtumia ja -juhlia varten, mutta myös teatteriin ja muihin juhliin. Sen lisäksi löytyy Suomitavara-myymälä, kahvila/lounasravintola, sauna, pieni suomalaisten kirjojen kirjasto, erilaista kerhotoimintaa ja monenlaisia tapahtumia, kuten juhannus- ja rapujuhlia, joulu- ja pääsiäismyyjäisiä jne., pitkin vuotta.
Illalla kävimme syömässä läheisessä upeassa Mayflower-pubissa (http://www.mayflowerpub.co.uk/). Paikka oli viehättävä, kuulemma Thamesin rannan vanhin säilynyt 1600-luvulta oleva pubirakennus. Vanhat pubirakennukset kukka-amppeleineen erottuvat katukuvasta muuallakin pitkin Lontoota - sieviä ovat! Ruoka oli erittäin hyvää.
Keskiviikkona lepuuutin kämmeniäni ja laiskottelin Epun kämpillä, kun Eppu oli töissä ja laitoin meille ruuat kämpillä. Illalla menimme musikaaliin katsomaan Mamma Mian. Tottakai olimme ostaneet lippumme teatterin kaikista korkeimmalle piippuhyllylle, jonne piti nousta jotain 5 kerrosta portaita. Ihan hyvin voi kiivetä kepeilläkin (olis saatu vaihtaa paikat, jos ois tahdottu - ystävällisyyttä teatterilta siis löytyi, vaikka hissiä ei) ja kannattikin kiivetä: hyvät oli paikat, komea teatteri ja hieno musikaali. Kyllä tuo musikaalissa käynti vaan Lontoossa vissiin kuuluu asiaan, mukavaa oli!
Torstaina sillä aikaa, kun Eppu oli töissä meikkis ajeli metrolla Trafalgar Squerelle ja osti lipun turistikierrokselle tyylillä hop on - hopp off. Koska en viitsinyt paljon yhdellä jalalla hyppiä (ja todellisuudessa olen käynyt Lontoossa aika monta kertaa ennenkin katsomassa nuo Buckinhamin palatsit sun muut), tyydyin ajelemaan ympäri Lontoota maisemia ja noita nähtävyyksiä bussin ikkunasta katsellen. Ajelin myös jokiristeilypaatilla, joka kuului kierrokseen. Epun kanssa meillä oli treffit Westminster Abbeyn nurkilla ja siitä suuntasimme sitten London Eyen kyytiin. Eyen kyytiin oli varmaan 45 minuutin jonotusta vastaava jono, mutta ystävällinen virkailijasetä otti liikuntarajoitteisen äitin ja avustavan tyttären jonon ohi suoraan kyytiin - kiitos paljon siitä!! Sinällään nuo nykyajan iiiiisot maailman pyörät (vrt. London Eye ja muutama muu missä oon käynyt) on kyllä hinta-laatusuhteeltaan vähän... pyöräys kestää sen puol tuntia ja ok, voit kattella maisemia ylhäältä, mutta... ihan hienot maisemat toki oli! Seuraavan kerran meen pimeällä niin saan vähän vaihtelua.
Yksi asia mitä en todellakaan suosittele, jos lomailette kyynärsauvojen kanssa, on ruokapaikan summittainen etsintä!!! Homma ei yksinkertaisesti toimi - katsokaa vaan suosiolla joku paikka netistä valmiiksi ja menkää suoraan sinne, muuten menee hermo. No saatiin me ruokaa, kun jonkun verran (minä tuskissani) käveltiin ja vaihdettiin aluetta. No nähtiin sitten samalla monta Latea Govent Gardenin edustalla ja muutakin kivaa!
Perjantai oli mun vimppa päivä. Epun ollessa töissä ajelin taas Trafalgar Squerelle ja vietin päivän National Galleryssä, missä en aiemmilla Lontoon reissuillani ollut käynyt (enkä kyllä muissakaan tämän reissun kohteissa = riittää noita kohteita useemmallekin reissulle). Viihdyin National Galleryssä koko pitkän päivän, enkä edes ehtinyt tosiaankaan katsella kaikkea - kiva päivä!
Lauantaina aamusta suuntasin kohti koti-Suomea. Olimme katsastaneet valmiiksi junan, jolla ehtisin hyvin Gatwickiin ilman kiirettä. Mutta uuups, kun menimme asemalle, taululla luki vain "juna peruttu" kyseisen yhteyden kohdalla. Onneksi olimme ajoissa liikkeellä ja satuimme vielä törmäämään erääseen englantilaiseen naiseen, joka oli ollut tulossa juuri samalla junalla lentokentälle. No yhteistuumin hänen kanssaan ja asemavirkailijan ohjeilla menimme toisella junalla ensin jonnekin keskelle ei mitään, josta sitten vaihdoimme Gatwickiin menevään junaan. Meleko reippaasti joutui kentällä könkkäämään, mutta ehdin kuin ehdinkin koneeseen. Aattelin silloin, että sitten, kun mulla on taas kaks jalkaa pääsen ihan mihin vaan - olkaa kiitollisia jaloistanne :)
Mutta Londoni ja ennen kaikkea tytär tuli onnistuneesti nähtyä :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti