Yritys sujahtaa matkamoodiin turisteillen, 28.1.2016

Terveuloa Uuteen Seelantiin ja uuteen lomalookkiin, huomaa uus hattu (Waiheke Island)

Sanna siis tuli hakemaan mut kentältä - niin kuka Sanna? Sanna Wood on Helkimon Johannan lapsuuden ystävä, kiitos Johannalle, että oli mainostanut mua Sannalle ja kiitos tuhannesti, tuhannesti Sannalle perheineen, jotka ottivat minut kotiinsa - en voisi olla enempi kiitollinen :) Sanna on naimisissa Simonin kanssa ja heillä on kolme ihanaa tyttöä: kaksoset Anni ja Bea sekä Maija. Perhe asustelee mukavalla alueella Aucklandin North Shorella.

Sanna käytti mua saman tien kentältä lähdön jälkeen One tree hillillä katsomassa muistomerkkiä ja maisemia. Upea näköinen uusi maailma avautui silmien eteen! Samalla matkalla haimme Maijan yökylästä suomalaisen Outin luota. Outin luona joimme kahvit ja sain Outilta sim-kortillisen nettiaikaa (Outi miehen firmasta). Ihan superystävällistä heti alkuun!!!!

Lauantaina yritin singutella hereillä mahdollisimman myöhään, mutta ei auttanut... vaikka suomalainen Marika perheineen tuli illalla kylään ja olisi ollut mukava tavata, nukahdin klo 18.30... yksi yö oli nimittäin oikeastaan jäänyt mulla kokonaan välistä! Ärsyttävää tuossa jet lagissä ei ole se, että nukahtaa (aina sitä jonkin verran voi väkisin valvoakin) vaan se, että herää ennen aikojaan (esim. sunnuntaina jne... noin 3-4 aamuyöllä). Sanna kertoi joidenkin sanovan, että jetlag kestää niin monta päivää kuin aikaero on tunteina.... ääh 11 päivää, en ala!!!

Sunnuntain aloitin pikkulenkillä lähistöllä (hyvin voi lähtä lenkille klo 7, jos herää klo 4...). Kännyn kartasta katsoin, että ompas mukavan näköinen puisto lähellä, sinne siis. Hiukan vaikutti pelkältä ruohokentältä tää puisto, ennen kuin huomasin, että tuollahan tyypit vetää golfbagejä perässään. Äkkiä pois täältä juoksemasta ennenku on golfpallo otassa!!!! Päivällä kävimme paikallisella torilla ja ostin itelle uuden hatun (tulee varmaan esiintymään kuvissa :)) ja aurinkolasit! Kävimme kävelemässä Takapuna beachilla. Alueen luksusasutus sijaitsee yllätys yllätys näillä rantatonteilla. Iltapäiväksi pääsin mukaan tyttöjen serkkujen synttäreille ja illaksi naapuruston järjestämiin katujuhliin open grillin äärelle - ihana katsaus paikalliseen elämäntapaan heti kättelyssä :)

Viikonloppuna selailin myös vähän Aucklandin nähtävyystarjontaa (ennakkosuunnittelu oli ollu...0). Sanna tipsas mulle sivustot (www.bookme.co.nz), joista löytyy alennuksella retkiä yms. lippuja! Asiaa tutkittuani päätin aloittaa turistikohteet viinitilakierroksella Waiheken saarelle. Samalla tavalla alkoi viime reissuni Australiassa ja siinä oli hyvä alku ja loppu (ja väliaika kans) eli ajatellaan, että tämä on hyvä enne. 

Northgrove Avenue = kotikatu

Varo palloa!

Sanna ja Anni Takapuna Beachillä

Maanantaina matkasin lautalla Waiheken saarelle Aucklandin edustalla. Lautaksi oli pakko valita Explore, koska lauttafirmat ja viinitilakierrokset oli aina jotenkin kimpassa keskenään - no eipä väliä, hinta oli kutakuinkin sama ku muissakin (36 $ edestakas) ja toiminta moitteetonta. Viinitilakierros  oli oikeasti hyvä ja hyvin järjestetty. Viinitilakierroksen normaalihinta oli (muka) 140 $ ja sivuston kautta sain sen 69 $:lla - mutta näin pysyttiin kohtuudessa!

Eka (Kennedy Point https://kennedypointvineyard.com/) paikassa oli tarjolla niin palkittuja luonnonmukaisesti tuotettuja viinejä kuin oliiviöljyjäkin. Viinitilalla asusteli karvasia lehmiä (näytti ylämaan karjalta..ööö?), jotka laidunsi viiniviljelmillä ja lannoitti niitä! Maistellessa kävimme samalla katsomassa viiniköynnökset, oliivipuut ja viininvalmistustilat. 

Joku turisti kommeissa maisemissa!

Viinitarhojen välissä piipahdettiin saaren korkeimmmalla kohdalla kattelemassa näköaloja! 

Toisessa paikassa (Peacock Sky http://www.peacocksky.co.nz/) viinit tarjoiltiin pienten kullekin viinille sopivien ruokamaistiaisten kera. Oikeasti tosi hyvä idea - eron viinien maussa ilman ja yhdistettynä sopivaan ruokaan tosiaan huomasi! Täällä söimme myös lounaan. 

Päivän päätteeksi piipahdimme Onetangi Bay beachilla kahvilla ja lopuksi hyppäsin bussin kyydistä Oneroan kylällä ja matkustin Aucklandiin vasta myöhäisemmällä lautalla. Väliin mahtui kävelyretki Oneroa Bayn piitsillä ja kylästä lauttarantaan. Hauskinta viiniretkellä oli ehkä se, että tutustuin retkellä meksikolaiseen Itzeliin. Hän aloittaa ensi maanantaina uuden työn hotellissa Etelä-Saarella, ihan vieressä siitä mihin oon itekki menossa. Uskomaton sattuma - sovittiin, että nähdään sitten siellä!

Oneroa Bay

Muita saarimaisemia lauttamatkalta!

Rangitoto - viimeisimmäksi purkautunut tulivuorisaari Aucklandin edustalla

Tiistai oli kaupunkipäivä. Bussi keskustaan löytyi helposti - kyllä tää netti-, känny-, gps-kartta-aika vaan on hemmetin helppoa. Google ettii puolestasi bussinumerot, aikataulut, pysäkin ja näyttää reitit! Lorvailin aamupäivän Albert Parkissa: paikalliseen tyyliin lekottelin puun alla, luin kirjaa, soitin whatsup-puhelun Satulle, jolla oli eroahdistus (siis aivan ihmeellistä tää nettihomma - kuuluvuus ihan ku naapurista ois normaalipuhelun soittanut!!!) ja nautiskelin elämästä!

Iltapäiväksi käppäilin Domain -puistoalueelle. Kävin vilkaisemassa ihastuttavat winter gardenit ja lounastin Winter Garden Cafessa. Tarviiko ihminen oikeastaan muuta kuin totaalisen kiirettömän lounaan auringon paistaessa vehreässä puistossa, vegepannukkakut, chardonney-lasin ja kirjan?

 

Loppupäivän tutustuin Uuden Seelannin historiaan Aucklandin museossa. En tietenkään ehtinyt kiertää koko museota ennen sulkemisaikaa klo 17 - mää oon ihan toivottoman hidas, jos jossain näkyy luettavia kylttejä.

Uusi Seelanti on viimeinen asumiskelpoinen paikka maapallolla, jonka ihmiset on löytäneet (siis niinku vähän isompi paikka, kuin joku pikkusaari). Se on asutettu käsittämättömän vähän aikaa sitten eli noin 800-1000 vuotta sitten. Ensimmäiset asukkaat olivat maoreja eli polynesialaisia, jotka matkustivat veneillään Samoalta jne. Uuteen Seelantiin saakka. Samat kansat asuttavat Fiji-saaret, Haivaijin ja muut Tyynen meren saaret. Kyseessä on siis täysin eri porukka kuin Australian alkuperäisasukkaat. Länsimaiset ihmiset tulivat saarelle pari sataa vuotta sitten - siis ihan käsittämättömän lyhyt aika (ja mikä hirveä hävitys täällä on saatu jo aikaan...).

Lähtisitkö tällä paatilla kokeileen tuhannen kilsan merimatkaa, että jos sieltä sattus löytymään joku saari?

Museon Maori-osastoa, palaan tähän teemaan myöhemmmin, kunhan hankin vähälisätietoa ;)

Museossa oli myös luonnontietoa, esimerkiksi eläimistä, joita Uudessa Seelannissa on joskus ollut ja paljon asiaa tulivuorista. Näihin palaan vähän myöhemmin, kun ovat muuten ajankohtaisia. Mutta dinosaurusten luurangot oli näyttäviä, samoin 3 metriä korkean siivettömän jo sukupuuttoon kuolleen Moa-linnun rekonstruktio.

Keskiviikkona en kiirehtinyt aamulla liikkeelle (vaikka toki heräsin taas aikaisin, mutta ilokseni en klo 4 vaan klo 6). Sitäpaitsi sääkin oli sateinen. Aloitin aamun juoksulenkillä. Polven pirulainen meinaa turvotella aika rankasti. Se on sillai hassu, että ei juokseminen yms. rasitus käy yhtään kipeää, mutta se turpos pitkällä lentokonematkalla ja on toki jonkin verran laskenut, muttei missään nimessä kokonaan ja reagoi päivän liikkumiseen kyllä. No pakko uskoa lekureita, jotka ennen lähtöä sanoi sen seittämässä kontrollissa, että ei muuta kuin kuntoutusta ja pikkukipuiluista tai turvottelusta ei pidä piitata - niitä voi olla vielä vuodenkin ajan. Se mua harmittaa yli kaiken, että en ottanut mun bäkkärin polvitukee mukaan :( Mutta kuntokuuri jatkukoon - hemmetti, jos syksy meni makoillessa niin nyt on uudet ajat! Ja aktiivisuusrannekkeeseen ropisee rosentteja :)

Ajelin keskustaan päivemmällä tavatakseni Sannan lounaan merkeissä! Sanna opettaa yksityisessä kosmetologikoulussa Aucklandin keskustassa. Lounaan jälkeen sain ilokseni mennä koekaniiniksi Sannan koululle ja tytöt laittoi mun ripset, kulmat ja geelikynnet - beautiful :)

Loppupäivän muka shoppailin... siis tarkoitushan ei todellakaan edes ollut ostaa mitään (liikaakin tavaraa rinkassa ja turha tuhlata rahaa), paitsi varvastossut. Ne viime reissun jokasään kengät oli niin ihkut, että eihän mulle kelvannut mitkään mitä oli tarjolla :( Sen sijaan Katmandun liikkeessä odotti juuri mua varten esille ripustettu -40% valkea ihana superpaitapusero, joka suojaa itikoilta ja auringolta ja kuivuu sekunnissa... Alesta huolimatta se maksoi mansikoita, mutta mun oli pakko ottaa se mukaan, siis niinku aivan pakko! Lisäksi kävin ostamassa lauttamatkan Tiritiri Matangin saarelle torstaiksi.

Illalla Sannan kavereita kyläili heillä intialaisen ruuan merkeissä. Rouvat oli niin kovia puhumaan, että teki tiukkaa pysyä perässä. New Zealandin englanti on silti selkeästi ymmärrettävämpää kuin aussien. Mää jopa ymmärsin ja pysyin kärryillä jutuista, mutta mitään en ehtinyt kommentoida ellei erikseen kysytty :)

Torstaina vuorossa oli siis Tiritiri Matangi Island, open sanctuary... mikähän se on niinku suomeksi - avoin luonnonpuisto? Mutta päivä ei alkanut oikein hyvin, ajatukset oli muutenkin sekaisin, ei vielä oikein ole päässyt reissumoodiin. Suomen asiat mietityttää, jet lag vaivaa, vähän liikaa puuhaa, uusia ihmisiä ja aktiviteettia ympärillä, eikä yhtään päivää, jolloin vain olla itekseen eli ei oikeen vielä tiedä miten olla reissussa! Heräsin taas turhan aikaisin ja yritin nukkua ja peppuroida sängyssä siihen, että kello soi. Luojan kiitos tarkistin päiväreppua pakatessa lautta-aikataulun - hitto lautta lähteekin klo 9, kun minä olin koko ajan tähtäämässä satamaan klo 9.30.... Tuli siis kiire. Laitoin piilarin silmään ja ulos mennessä huomasin, että se minnekään silmään oo menny vaan tippunu laittaissa (= menen linturetkelle puolisokeana...). Bussipysäkillä seisoin lukemassa aikataulusta, että ruuhka-aikoina (=nyt) bussi meneekin toiseen suuntaan ja pysähtyy tien toisella puolella, samaan aikaan, kun se bussi tosiaan meni toiseen suuntaan ja mää jäin kyydistä. Seuraava bussi tuli, mutta nuo Aucklandin aamuruuhkat todella sai aikaan sydämentykytystä - pysäkin jälkeisiin 0,5 km:n kului suunnilleen 20 minuuttia. Olin aivan varma, etten ehdi lauttaan :( No, kun päästiin lähiöstä isommille teille, joilla on bussikaistat alkoi matka taittua ja, kun reippaasti kipitin pysäkiltä ehkä kilsan satamaan niin ehdin kuin ehdinkin kyytiin!

Aucklandissahan asuu noin miljoona ihmistä ja otten sen huomioon täällä on surkea julkinen liikenne (paikallisjuna??? metro??? ratikka??? eipä paljo oo). Kaupunki on pääosin matalaa omakotitaloasutusta eli hyvinkin harvaa ja ihmiset todella kulkevat jokapaikkaan autoillaan. Tyyli ei ole ehkä ihan jenkkiläinen, koska kyllä jalkakäytävätkin sentään löytyvät. Mutta karmeet ruuhkat!! Bussikaistoihin on jonkin verran satsattu ja se on hauskaa, että jos on kyydissä kaksi muuta hlöä saa ajaa bussikaistaa (tosin suurin osa näyttää ajelevan yksin).

Jos päivän alku oli heikko, oli jatko sitäkin parempi! Tiritiri Matangi oli upea paikka ja opastettu 2,5 h luontopolku ihan huippu. Opin ihan hirmuisesti uutta alueen luonnosta. Mää oon varmaan nukkunut just nämä mantsan/bilsan tunnit, mutta en mää tiennyt (muistanut), että Uudessa Seelannissa ei ole ollenkaan luontaisia nisäkkäitä eikä käärmeitä. Uusi-Seelanti on irtautunut jättimaanosa Gondwanasta ennen nisäkkäien kehittymistä. Sen sijaan dinoja täällä ollut (huomaa luurangot museossa). 

Nisäkkäitä ei sitten tänne kehittynytkään. Näinpä tänne on kehittynyt ihan omintakeinen lintumaailma. Osa linnuista tietty lentelee / on lentänyt tänne kaukaakin, mutta osa on aivan täällä kehittynyt. Täällä on aivan antiikkisia lintulajeja vieläkin, joita ei esiinny missään muualla. Täällä on myös poikkeuksellisen paljon lentokyvyttömiä tai huonosti lentäviä lintuja, koska maalla liikkuvien vihollisten puuttuessa lentäminen on ollut turhaa energian haaskausta. Ylhäältä päin tulevia uhkia (linnut) vastaan voi suojautua piiloutumalla ja paikalleen jähmettymällä. 

Sittemmin jo Maorit toi tullessaan mm. polynesian rotan ja eurooppalaiset ovat vasiten ja vahingossa raahanneet tänne hirveän liudan eläimiä muualta. 1800-luvulla on ollut oikein jonkinlainen projekti, jolla on etsitty ilmastoon  sopivia lajeja tuotavaksi ja luontoon päästettäväksi (hirviä, peuroja, kauriita, monenlaisia lintuja jne jne). Hohhoijaa - tommosen projektin ja vahingossa tulleiden rottien, karanneiden kotikissojen jne. takia Uuden Seelannin lintukanta on romahtanut ja useita lajeja kuollut sukupuuttoon :(

Tiritiri Matangi oli vielä 70-luvulla täysin avointa ruohikkoa, koska siellä oli pidetty vuosikausia karjaa (ja saaren ruohon viljely oli hoidettu polttamalla koko saari vuosittain). Kun karjankasvatus saarella päättyi, saaresta tehtiin luonnon ennallistamisalue - aluksi ajateltiin, että annetaan kasvien vain kasvaa takaisin. Luonnonmukaiset puut ja muut eivät kuitenkaan kasvaneet, koska maaperän siemenpankki oli lukuisen kulotusten takia hävinnyt. Ehkä kasvillisuus olisi uusiutunut pitkällä aikavälillä, mutta loppu viimeksi saarelle istutettiin vapaaehtoisvoimin paikallisia lajeja, puita jne. Tänä päivänä saari on yksi tärkeimmistä alkuperäisen luonnon suojelualueista. Aluetta hoidetaan tarkasti ja esim. koiria, kissoja yms. ei saarelle saa tuoda ja laivojen mukana tulevaa rottavaaraa yritetään torjua koko ajan.

Ja taas sitä ollaan luontopolulla!

Tiritiri ei ole ainoastaan lintujen suojelualue vaan siellä ylläpidetään myös  alkuperäistä uusiseelantilaista kasvillisuutta.

Kasvi, jonka nimeä en muista, mutta sitä pureskelemalla voi puuduttaa suun vaikkapa hampaan poistoa varten ;)

Pingviinin pesäkolo - uskokaa ti älkää, mutta kun tuosta luukusta kurkkas niin siellä se pingviini oli. Niillä oli nyt sulkasato, jolloin ne ei voi mennä mereen vaan pysyvät pari viikkoa pesissä ilman ruokaa tms. Nämä "rakennetut pesät" on ihan katselua varten, niitä oli 3 kpl, mutta näytti kelpaavan asukkaille. Saarella asuu luonnollisissa oloissa tuhansia pingviinejä.

Luontainen pingviinin pesä kiven alla - huomaa sulkasato menossa!

Tuolla piitsillä mötköttää emo ja kolme poikasta, ne on mustia - en muista mitä ne oli....

Pohutukava -puu, saaren vanhin, n. 800 - 1000 vuotta vanha. On ollut saarella todennäköisesti jo kun ensimmäiset ihmiset on sinne ossautuneet ja vieläkin hengissä (puun tyyliin kuuluu iän myötä luikerrella tuollalailla pitkin maata oksineen - ei ole kaatunut).

Uuden-Seelannin kyyhkynen eli jättipulu, tuplat suurempi! Linnut eivät juurikaan pelkää ihmistä, koska kuten nyt muistatte ei saarella ollut nisäkkäitä, joten linnut eivät ihmistä sen kummemmin koe uhkaksi (vaikka syyä olisi). Siksipä moni laji on metsästetty sukupuuttoon - melkein tai kokonaan, helppoa saalista!  

Tieke eli Pohjois-saaren saddleback - mikä liekkään moinen satulaselkä suomeksi

Tässäpä näkyy miltä saari näytti karjanpidon aikaan versus tuo toinen laita joka on ennallistettu. Taustalla oleva saari se vasta outo juttu onkin. Joku entisaikainen äverikkö oli päättänyt tuoda sinne kaikkia maailman eläimiä omaksi ilokseen ja niimpä saarelle on vapautettu apinoita, vompatteja, kenguruita ja ties mitä... Osa lajeista elelee siellä vieläkin...

Suurimmat pahikset, jotka ihminen on tuonut tullessaan Uuteen Seelantiin - ikävä kyllä näillä on lukuisa joukko hengissä olevia sukulaisia.

Saarella on myös toiminnassa oleva majakka 1800 -luvulta ja sen ympärillä historiallista juttua, kuten eurooppalaisia/amerikkalaisia puulajeja, joita siirtomaatyypit on tuoneet

Saariselfie ;)

Lauttarantaa