Viimeiset perusturisteilut tähän hätään! 18.1.2015

Maanantai oli matkustuspäivä. Hyppäsimme Saaran kanssa Cairnsista Tiger Airin kyytiin ja kohti Sydneytä. Vähän jänskätti check-innissä, koska kg-raja matkatavaroille oli 15 kg + yks käsimatkatavara. ”Käsilaukku” oli tungettu täyteen kirjoja, elektroniikkaa, paristoja ja muuta painavaa. Rinkka painoi 15,1 kg – ei tullut penaltyä, 100 g sai anteeksi. Aika hyvin pakattu ilman puntaria – 100 g tuli varmaan siitä, että lisäsin rinkan suojuskassin vasta kentällä, enkä tietenkään hoksannut ottaa sitä huomioon pakatessa ;)

Kone oli ajassa ja juna lentokentältä Central stationille löytyi heti. Tarkoitus oli jatkaa junalla Blue Mountainseille, Katoombaan saman tien. Liput saatiin ostettua minuutissa ja seuraava juna lähti 17 minuutin kuluttua. Siinä välissä haimme hampurilaisateriat ja kerkesimme vielä junaankin. Tehokasta toimintaa. Nyt tuli jo vähän backpacker-fiilistä :) Olimmekin mukavan ajoissa Katoombassa, etsimme majapaikan (YHa-hostelli – erittäin siisti ja fiksu, komea Art deco-rakennus), ehdimme katsella vähän kylääkin ja käydä ruokakaupassa. Löysimme myös erittäin mukavan free wi-fillä varustetun pubin: Old City Bankin. Katoomba vaikutti oikein viihtyisältä ja pieneltä paikalta, viehättävä vuoristokylä/pikkukaupunki. Mutta olihan siellä kylmä! Cairnsin kostean 30-35 asteen jälkeen sateinen 20 astetta oli hyytävä – pitkähihaista piti kaivaa päälle!

Katoombassa / Blue Mountaiseilla tarkoituksenamme oli tehdä pikkuisia vaelluslenkkejä ja katsella vuoristomaisemia. Päänähtävyys oli Three Sisters hiekkakivimuodostelma. Aamusella otimmekin eväät (ja sadekamppeet – sää näytti sumuiselta) reppuun ja suuntasimme reittikartan perusteella päiväretkelle. Aloitimme taapertamisen Leura cascadesien nurkilta Prince Henry Cliff walkia kohti Echo-pointtia. Kyseessä oli jälleen tilanne, jossa asutus oli tasamaalla ”vuoren päällä” ja jyrkät kallioseinämät putosivat laajaan laaksoon eli JamisonValleyyn. Kuten retkeilijän opastuskyltissä eksymistilanteita varten sanottiin ”Home is up”. Matkan varrella oli lukuisia lookoutteja laaksoon. Ainoa vaan, että laaksossa oli läpitunkematon sumu = maisemasta näimme valkoista! Kasvillisuutta polun varrella saimme kyllä ihailla.

Echo-poinntille päästyämme sumu alkoi hiljalleen päivän lämmetessä hälvetä ja Three Sisters, Mount Solitary ja laakso alkoi jo pikkuisen pilkistää. Satamaan ei alkanut vaan aurinko alkoi lämmittää aivan riittävästi (lue hiki virtasi kävellessä). Echo-pointilta reittimme jatkui Giant Stairwaytä pitkin laakson pohjalle (koska olemmehan strong walkereita). 900 todella jyrkkää porrasta alaspäin otti hiukan pohkeisiin – ylöspäin tuloa ei ois edes viitsinyt kokeilla. Laakson pohjalla jatkoimme metsäreittiä Scenic Railway/Scenic Cablewayn ala-asemalle – tarkoitus oli lintsata ja nousta pois laaksosta konevoimalla, ei kävellen. 

Scenic Railway oli entinen hiilikaivoksen raide ja ala-asemalla olikin vanha hiilikaivos, tietoa siitä ja ympäröivästä sademetsästä sekä luonnollisesti polkuhässäkkä asiaankuuluvine opastuskyltteineen. Kiva yllätys – huonosti oli luettu oppaat etukäteen!

Ainut vaan, että ala-asemalla ei ollut vessaa ja emme uskaltaneet mennä puskaan pissalle… ettei tulis penaltya (ja se ois pitänyt tehdä aiemmin polulla, missä ei ollut kymmeniä kiinalaisia turisteja). Eli 14 $ konekyydistä yläasemalle oli hintansa väärti –pääsi pissalle pian! Maisemia Cable-vaunusta ei kyllä nähnyt, se oli niin täynnä porukkaa. Ois pitänyt mennä Scenic Railwayllä, joka muistutti vuoristorataa jyrkkyydessään (ja ihmiset kilju), mutta siinä ois ehkä tullu se mainittu pissa housuun.

Jatkoimme vielä Katoomba Fallsien kautta takaisin Echo-pointille ja siitä hostellille. Kaikkinensa näimme hienoja maisemia. Kävelimme reilun kymppikilsan, josta iso osa portaita alas tai ylöspäin, eli pikkuisen tuntui jaloissa illalla. Eväät olivat sen verran isot, että päätimme syödä vain jotain pientä illalliseksi. City Old Bankin edullinen ja ”pieni” kana-avokadosalaatti oli todella hyvä!! Ko. pub sai multa tosi paljon lisää plussapisteitä.

Orphan Rock

Katoomba Falls

Blue Mountains

Seuraavana päivänä oli tarkoitus tehdä puolipäiväkävely, koska illaksi matkustimme takaisin Sydneyyn. Ennen käppäilyä piipahdimme Waradah Aboriginal Centerissä. Katsoimme siellä shown, jossa esiteltiin kulttuuriin liittyviä ihomaalauksia ja esineitä, rituaaleja ja tansseja sekä soiteltiin didgeriduuta. Centerissä oli myös näyttely, joka kertoi aboriginaalien elämästä ennen eurooppalaisten tuloa sekä vaiheista sen jälkeen. Kyllä nykyihmisenä on todella vaikea ymmärtää tuota siirtomaa-aikaa, toiminnan oikeutusta ja muutenkin asenteita, politiikkaa ja toimintaa. Ja vielä niin vähän aikaa sitten – ei milloinkaan pimeällä keskiajalla.

Kun kapteeni Cook astui 29.4.1770 Australian kamaralle Sydneyn paikkeilla Botany Bayssä, hän julisti maan kuuluvaksi Englannin kruunun alaisuuteen ns. ”Terra Nulliuksen” (maa, jossa ei ole ihmisiä) nojalla. Niihin aikaan aboriginaaleja arvioidaan eläneen Australiassa noin 750 000 – 1 milj. Tarkkaa määrää ei tietenkään tiedetä. He olivat asuttaneet maata argeologisten tutkimusten mukaan 60 000 – 70 000 vuotta, ja heitä oli satoja eri heimoja/klaaneja ja he puhuivat satoja eri kieliä. 

Eurooppalaiset eivät käytännössä antaneet alkuperäisille asukkaille mitään ihmisarvoa, vaan ottivan tyynesti haltuun heidän asuinsijansa, maansa ja jopa ihmiset. He toivat myös mukanaan mm. isorokon, johon kuoli paljon alkuperäisväestöä. 1880 julkaistiin ensimmäiset julkilausumat ns. ”White Australia” –politiikasta. Vuonna 1897 säädettiin laki, joka oli voimassa ainakin osin vuoteen 1971 saakka. Lain mukaan aboriginaalit siirrettiin asumaan reservaatteihin ja kaupungit olivat heille kiellettyjä. Viranomaiset säätelivät elämää reservaateissa kaikilta osin: kuka saa käydä työssä reservaatin ulkopuolella, kuka saa mennä naimisiin jne. Karmeinta oli, että yhteiskunta huostaan otti heidän lapsensa asuntoloihin.

1920-luvulla alkuperäisväestön määrä oli alhaisimmillaan, arviolta 60 000-70000, mutta tarkkaa määrää ei tiedetä, koska heitä ei laskettu mukaan ”väestöön”. Erottelupolittiikka oli niin tiukka, että "perusaustralialaiset" eivät käytännössä koskaan olleet tekemissä alkuperäiskansalaisten kanssa. Yleisesti uskottiin, että aboriginaalit ovat kuolemassa sukupuuttoon. 30-luvulla white australia –politiikan katsottiin onnistuneen, 99 % väestöstä oli valkoisia.

Samaan aikaan alkoi esiintyä myös vastalauseita, mm. ensimmäinen laaja aboriginaalien lakko epäinhimillisiä työoloja vastaan vuonna 1939, II maailmansodassa taisteli kaksi aboriginaaliosastoa sekä yksittäisiä sotilaita ym. Ne alkuperäisväestöstä pärjäsivät, jotka sulautuivat parhaiten tulijoiden kulttuuriin. Samaan aikaan valtiovalta jatkoi erottelupolitiikka ja esimerkiksi 50-luvulla tehtiin ydinkokeita eräillä aboriginaalien asuinalueilla. 60-luvulla vastalauseet kovenivat ja muutkin ihmiset alkoivat vahvemmin olla erottelupolitiikkaa vastaan (kuten muuallakin maailmassa). 1967 90 % äänesti aboriginaalien ihmisoikeuksien puolesta. Lainsäädäntöä ryhdytään muuttamaan. 1972 White Australia politiikka kumotaan, sen oltua voimassa yli 70 vuotta. 90-luvulla ryhdytään toimenpiteisiin tiettyjen maa-alueiden palauttamiseksi alkuperäisille omistajilleen, korvauksien maksamiseksi mm. lasten huostaanotoista ja muista epäkohdista jne. 1998 pidettiin ns. kansallinen ”sorry” / anteeksipäivä, jona julkisesti pyydettiin anteeksi alkuperäisväestöltä ja menetetyiltä sukupolvilta väärinkohtelua. Asia ei kokonaisuudessaan kuitenkaan ole edelleenkään ollenkaan yksinkertainen – korvauksista, niiden määristä ja yleensäkin mahdollisuudesta korvata rahalla historian tekoja käydään runsaasti ristiriitaisia poliittisia ja yleisiä keskusteluja. Joka tapauksessa perinteinen kulttuuri on tämänkin päivän aboriginaaleille merkittävässä asemassa – joskaan ei tietysti kaikille: osa on länsimaistunut, osalla on alkoholi- ja muita sosiaalisia ongelmia jne. Itse kulttuurin ydin on ihmisen, luonnon ja maan katkeamaton yhteys – kaikki on yhtä sekä siihen liittyvät tarinat, laulut ja tanssit. Ympäristö- ja luontosuhteessa ainakin meillä olisi alkuperäisväestöltä runsaasti opittavaa.

Three Sisters

Center-tutustumisen jälkeen kävelimme saman Prince Henry walkin päinvastaiseen suuntaan Echo-pointilta ja jatkoimme Leura putouksille saakka. Tänään sää oli heti aamusta aurinkoinen, joten eiliset sumuiset maisematkin avautuivat. Leura Cascades oli tosi hieno paikka. Kaikkineen olemme nähneet hirmuisen määrän vesiputouksia kuukauden aikana. Hienojahan ne on ja monenlaisia, mutta kyllä nyt alkaa olla jo vesiputouskiintiö saavutettu.

Mount Solitary

Leura Cascades

Blue Mountains on todella käymisen arvoinen paikka, alueella olisi ollut kävelyreittejä vaikka viikoiksi vaeltaa. Osa hyvinkin vaativia ja pitkiä. Lisäksi alueella on paljon muutakin nähtävää, kuin Katoomban ympäristö, esimerkiksi kalkkikiviluolia jne. sekä mieletön määrä kaikenlaisia extreme- ja ulkoilmaharrastusmahdollisuuksia kalliokiipeilystä, abseilingiin ja kanootti- ja ratsastusretkiin.


Mutta iltapäivällä me suuntasimme junalla takaisin Sydneyyn. Hassua muuten, että vajaan 2 tunnin junamatka Sydney-Katoomba maksoi 8,8 $, kun 10 minuutin junamatka Sydneyn lentokentältä keskustaan maksoi 17,5 $ - kummallista hinnoittelua.

Sydneyssä majoituimme pienessä Casa Central –hostellissa aseman lähellä. Hostelli oli hyvin edullinen, kodikkaan nuhruinen, mutta ihan siivo ja siellä oli kahden hengen huoneet sekä erinomainen ilmainen netti. Eli hyvä valinta, jos ei haittaa, että huoneessa on yöllä läkähdyttävän kuuma ja, että suihkusta tulee ensin 5 minuuttia vain jääkylmää vettä ja sitten joko tulikuumaa tai jääkylmää.

Eka iltana Sydneyssä kävimme käppäilemässä siellä sun täällä keskustassa, lähinnä Hyde Parkissa Sydney Festival 2015 Villagessa ja Darling Harbourissa. Festival alue ei ollut kovin kummoinen – odotin jotain erityistä, mutta Village oli ihan kuten suomalaiset festarialueet: kalliita olutkojuja ja pahvilautasruoka-annoksia. No oluita ei tarvinnut juoda karsinoissa vaan alueella sai vapaasti etsiä hyvä paikan. ”Paremmat” esitykset olivat teltoissa ja maksullisia, vapaasti sai kuunnella just nyt DJ:n esitystä, ja myöhemmin jotain bändejä, joiden minkään nimi ei meille luonnollisesti sanonut mitään. Maksullisiin emme menneet – hinnat oli aika suolaisia. Toki festariohjelmaan liittyi kaikenlaista kulttuurihäppeninkiä pitkin kaupunkia, mutta emme niitä ruvenneet sen kummemmin etsimään. Darling Harbourissa söimme kalliissa turistiravintolassa, emmekä edes erityisen hyvin. Mun kiintiö friteerattuja meren eläviä ja valkoviiniä, on nyt hetkeksi täynnä – jagh… Ja katselimme katutaiteilijoita ja maisemia.

Tosi hauska "vesileikkisuihkukaivoallas", jossa illaksi vielä hienot valoefektit.

Seuraavana aamuna pakkasimme mukaan rantakamppeet ja lähdimme lautalla Manly-beachille. Keli Sydneyssä on ollut koko ajan ihan super. Aurinko paistanut pilvettömältä taivaalta, lämpöä vajaat 30 ja mukavan leppeä tuuli. Täällä ei myöskään ole sellaista nihkeän kosteaa kuten Cairnsissa.

Lautassa Manlyyn näimme mukavasti Sydney Harbourin maisemia – mm. ne pakolliset Harbour Bridgen ja Oopperatalon. Manlyyn tullessamme näimme vaatimattoman piitsin lauttarannan kupeessa ja mietimme hetken, että jahas, tämäkö nyt muka on se mainostettu superpiitsi. Onneksi opaskyltin kertoivat, että SE Manly-beach olikin niemen meren puolella (Sydneyn rannikko on tosi kiemurainen) ja se täytti kyllä odotukset.

Aurinkoa jaksettiin palvoa noin tunti ja ottaa pakollinen varvaskuva. Sitten piti taas lähtä käppäileen walkille, ensin läheiselle Shelly-beachille ja miten me löysimmekään itsemme taas luontopolulta, vaikka meidänhän piti olla Sydneyssä kaupunkilomalla. No kiersimme noin 5 km:n rantakallio+pusikkoreitin ja näimme taas ihan erilaista maisemaa – kuivaa ranta/kalliokasvillisuutta!

Manly Beach

Shelly Beach

Water Dragon

Manlyn alue oli mukavaa matalaa, paikallisesti kai aika vanhaa, hienohkoa (äveriään näköstä) rakennuskantaa. Viehättävä ja siisti. Lautalla takaisin keskustaan, sammaan syssyyn käytiin kuvaamassa Oopperataloa eestä ja takaa – sekun on siinä satamassa sopivasti. Kylttien luvatussa maassa opaskarttaan oli merkitty kaiken normi-infon lisäksi myös ”selfiepointit” – joten lainkuuliaisena kansalaisena piti ottaa selfie määritellyssä kohdassa! Ruokakaupan kautta hostellille suihkuun ja syömään. Illan loikoilimmekin kämpillä tai siis hostellin (vaatimattomalla) kattoterassilla.

I maailmansodan muistomerkki Hyde Park

Tokka pv Sydneyssä meni sitten ihan oikeasti kaupunkilomaillen. Kierrettiin muita perusnähtävyyksiä: Hyde Park, St Maryn katedraali, Hyde Park Barracks, Sydney Hospital, Rocks jne. Käytiin hei oikeesti myös sisällä kirkossa ja yhdessä museossa! Ja kierreltiin kauppoja ja shoppailtiin. Muutama shoppingcenter oli aika komea ihan rakennuksena – muut ihan normeja ja kauppojahan riitti. Shoppailin kahdet glitterivarvastossut, ku kaikilla muillakin on sellaiset.

St Maryn katedraali (käytiin sisälläkin)

Hyde Park Barracs (rangaistusvankien asuntola) ja siinä vieressä oli Great Irish Famine -muistomerkki (piti myöhemmin selvittää, että se tarkoitti suurta nälänhätää, koko ajan oppii uutta)

Il Porcelino (nyt viimeistään, mulla on onnekas tulevaisuus, kun silitin sitä nenästä)

Rocks (Sydneyn vanhinta osaa sataman kupeessa, käytiin myös alueen historiasta kertovassa museossa)

Lounaspaikkaa katellessa löydettiin ihan huippu (nähtävästi paikallisesti tyypillinen, täynnä toimisto yms. työläisiä) take away ravintola ”katu” (sisätilassa ja huom - se ei näy kuvissa). Oli mistä valita muovilaatikkoon lounassetti (salaattia, kiinalaista, kreikkalaista, pitsaa, pitaa, sushia jne…), pubista olut mukaan ja sitten vain aukiolle haluamaansa (vapaasen, jos sellaisen ihmismassan seasta löysi) pöytään syömään. Hyvää ja paljon vaihtoehtoja – hurja puheensorina, kun sydneyläiset istui päiväolusilla.

Illalla jatkoimme kaupunkikierrosta China Towniin syömään. Ruokatilausta tehdessä meillä tuli pieni arviointivirhe ja tilasimme (aivan turhaan) kahdelle tarkoitetun useamman ruokalajin menuun. Ruoka, erityisesti valkosipuliset katkaravut, oli kyllä todella hyvää, mutta siitä olisi riittänyt neljälle. Hiukan hukkaan heitettyä rahaa siis!

Lauantaiaamuna ei ollut edessä muuta kuin pakkailu ja heipat. Saara lähti hetimiten aamupalan jälkeen kentälle ja kohti Suomea, Saara-parka. Meikkis käppäili vielä hetken helteisessä Sydneyssä ja kirjoitteli tätä blogia kiinalaisen puutarhan muurin kupeessa. Puolilta päivin suuntasin itsekin (aivan liikaa etuajassa) lentokentälle ja kohti Melbournea. Rinkkakin otettiin taas koneeseen, vaikka nyt se painoi jo 15,8 kg (ne kahdet glitterivarvastossut ja Virvan ja Ianin (lue koirien) tuliaiset painoi siis 700 g). Virva ja Ian tulivat vastaan lentokentälle ja siitäpä sitten hakemaan koirat mummolasta ja kohti Warburtonia. 

Warburton on noin 1,5 h automatkan päässä Melbournesta ja tuntuu sangen kotoisalta. Täällä on pari tuhatta asukasta, tosi paljon talleja ja hevosia ympäristössä. Nukuin eka yön ihan huipusti = oma huone, viileä ilma, lämmin peitto <3 Langaton netti toimii, talossa on kaksi koiraa (Jasper ja Jessie). Ihanaa olla ”kotona”, vaikka se ei olekaan oma ;)

Apuva, farkut ja pitkähihainen piti kaivaa esiin, koska täällä on kylmä – ehkä +20 (eikä voi käyttää glitterivarvastossuja). Sateisuus ja kylmyys on tosin täällä tähän aikaan vuodesta tosi poikkeuksellista ja kelin onkin odotettavissa lämpenevän lähipäivinä, hope so. Eka päivänä kävimme aasinäyttelyssä (luit aivan oikein AASI) ja ruokakaupassa lähinnä. Ja parasta kaikesta, mulla on tosi hieno ”oma” auto käytössä, sininen Celica – silläpä kelpaa kurvailla!!!

Hervoton turisteilu on siis vaihtunut sukulointiin ja nyt ollaan vähän pidempään paikallaan, vaikka kyllä meillä jotain pikku suunnitelmaa on näillekin huudseille ja kauemmaksikin! Mutta kuvia ja kuulumisia Warburtonista (ja aaseista) tulee myöhemmin!