 |
| Eläpä kynsi! |
Miten lie ollutkin etiäinen jo se viime päivityksen loppukappaleessa mainitsemani jännitys matkustaa uuteen helpperipaikkaan keskellä yötä... Alku oli siis ihan ok, kuten kerroin: peti ja oikeat ihmiset löytyivät, mutta sen jälkeen hommat ei enää menneetkään ihan putkeen....
Maanantai hurahti melkein kokonaan automatkassa Perthistä Waroonaan itse farmille. Matkalla kului aikaa, koska helpperiemäntä-Suella oli hammalääkärikäynti (joka vielä venyi, koska röntgenkuvat piti mennä ottamaan läheiseen sairaalaan), kauppareissua jne. Perille päästyämme, oli vuorossa 2 h ratsastusretki, jolle osallistui 3 aloittelevaa asiakasta. Minäkin lähdin retkelle mukaan, entisellä laukkahevosella Kokolla. Retkellä mentiin pelkästään käyntiä, mutta maisemia näkyi mukavasti ja varmaan sata kengurua. Teidän onneksenne kamera ei tullut mukaan :)
 |
| Tällaisissa maisemissa ratsasteltiin - kuvasin eri reissulla |
Sue eli tämä ratsastustallin pitäjä on ikänsä englannin opettajana toiminut 61-vuotias hevosnainen, joka oli äitinsä kuoltua ottanut hevosfarmin (kotitilansa) hoteisiinsa noin 10 vuotta sitten. Hän on ratsastanut ikänsä ja kilpaillutkin mm. kenttää. Alku vaikutti oikein kivalta, meillä riitti paljon juteltavaa ja vertailtavaa Suomen ja Australian hevosasioista sekä elämästä. Sue puhui tosi selkeää englantia ja häntä oli erittäin helppo ymmärtää - mikä teki juttelustakin sujuvaa. Ausseissa ja maalla varsinkin porukka puhuu välillä semmoista mongerrusta että... ja mun kielitaito on jotenkin siinä pisteessä, että puhuminen sujuu kyllä, mutta välillä tuntuu, etten tajua mitään mitä muut sanoo (vai liekkö kuulo menossa??).
Suurin osa asiakkaista tälle tallilla tulee lähialueelta, 100 km säteeltä. Tilalla on kenttä, mutta sitä ei juurikaan käytetä. Ratsastajat ratsastaa mieleuummin maastossa, kuin pyörii kentällä. Iso osa ratsastajista on lapsia, jotka opettelevat ratsastamaan, mutta opettaminen kuulemma sujuu maastossa ihan yhtä hyvin kuin kentälläkin. Suen mukaan harvat haluavat oppia ratsastamaan siten, että esim. kilpailisivat vaan haluavat vain oppia puskailua :) Mitään vakitunteja ei ole vaikka osa porukasta käykin säännöllisesti. Tilalla oli 16 hevosta / ponia, joista suurin osa (oisko ollut 7) oli taas entisiä ravureita, ehkä 5 oli entisiä laukkahevosia ja kolme ponia (joista yksi ikivanha enää lemmikki, Suen mukaan 40-vee, mutta ihan sitä en ehkä usko...). Suurin osa hevosista oli tosi vanhoja ja/tai jonkin sortin rescue hevosia. Suella itsellään oli entinen laukkaheppa Albert, joka oli vielä nuori - sillä oli tarkoitus kisatakin lähiaikoina.
 |
| Laitumilla ei metsäpalon jäljiltä ollut ku vähän uutta heinää itämässä, China ja joku muu |
Illalla (ja myös aamulla) noin puolet hevosista otettiin tarhoihin ja ruokittiin samanlaisella sapuskalla, kuin aiemmin olin nähnyt ravitalleilla viime vuonna Vienan kanssa ja viimeksi NZ:ssa Saijan luona. Eli kahta eriä heinäsilppua pari litraa / polle ja semmoinen puoli litraa pellettiä. Toinen puoli hevosista sai pelkkää "heinää" pari paalia päivässä / kuus heppaa. Heinä ei kyllä itseasiassa ollut mitään heinää vaan pikkupaalissa olevaa kauranolkea - ihan hyvännäköistä sellaista kyllä. Hepat olivat laitumella yötä-päivää, mutta käytännössä siellä ei ollut mitään syötävää... ehkä vähän jotain jyrsittävää. Aluella oli ollut tammikuussa metsäpalo, joka oli polttanut kaikki laitumet ihan mustiksi ja ne olivat nyt vasta kasvamassa takaisin. Ihmetellä saa ja palomiesten työ herättää kunnioitusta, ettei koko farmi ja läheisimmät Waroonan talot olleet palaneet myös. Käytännössä pihapuut olivat olleet tulessa. Myös kaikki aidat olivat palaneet piloille, ml. kentän aidat. Hevoset oli evakuoitu muualle.
 |
| Naapurin talo - huomaa palaneet puut rajalla!!! |
 |
| Käsittämätöntä miten nuo puut alkavat kasvaa uudelleen - tammikuussa on rungot palaneet |
 |
| Mutta kyllä täällä lähtökohtaisesti hyvin kuivaa on (ja punaista, kivistä ja kovaa maata - huomasin, kun kuokin ja istutin kukkasipuleita) |
Semmoinen hassu piirre tallin pidossa oli, että lähes kaikki eli entiset laukkahepat (täykkärit) ja vanhat hepat loimitetaan koko ajan. Osalla hevosista on oikeasti alla ötökkä/aurinko/puuvillaloimi ja siinä päällä kevyttoppis / villavuorinen markiisiloimi. Ja hei ulkona on päivällä 25-30 ja yölläkin jotain 15 ainakin. Yhtenä aurinkoisena päivänä hevoset oli hiessä loimien alta, ja mää niitä sitten niiltä poistelin. Kuulemma vasta, jos yli 23 otetaan loimet pois. Muuten hevoset laihtuu. Kun kerroin, missä lämmöissä hevosia Suomessa aletaan loimittamaan noin keskimäärin Sue tykkäs, että hänen täykkärit ainakin tippuis kuoliaana maahan Suomessa. Hohhoijaa - ihan tavallisen näköisiä koneja ne oli!
Tiistai sujui tilan hommiin tutustellessa. Aamulla ruokittiin hepat ja päivällä vietiin Penny (se ikivanha poni) eläinlääkäriin, minne se jäi yön yli tutkittavaksi. Penny on saanut useampia antibioottikuureja, mutta toisesta sieraimesta valuu käsittämättömän pahan hajuinen vihreä mätäräkä koko ajan. Todennäköisesti jossain poskiontelossa/hammasjuuressa on joku pahemman luokan tulehdus. Itseasiassa lopputulema seuraavana päivänä oli, että Penny pitänee lopettaa lähiaikoina, koska tuon hoito vaatisi nukutusta, jota sen sydän tuskin enää kestää. Sinällään poni oli hyvinkin reipas eikä mitenkään kivulloisen oloinen, tosin jo melko kampura, täysin lihakseton ja huonohampainen. Kotimatkalla käytiin Suen ystävän Jessican luona, missä meille tarjottiin pari pulloa kuohuviiniä. Noin 4 kuohuviinilasin jälkeen Sue ajeli kotiin (!!) ja iltatalliin, mutta ystäväperhe oli oikein mukavia ihmisiä. Pimeä tulee tosi aikaisin, noin puol seiska on jo pilkkopimeää, joten hepat on syytä ruokkia ennen sitä. Sen jälkeen ei ole oikeastaan yhtään mitäään tekemistä, paitsi oma illallinen.
 |
| Penny klinikan vierastallissa |
 |
| Klinikka |
Tähän saakka kaikki menikin ihan hyvin ja kuulostaakin ihan kivalta, mutta...
Keskiviikkoon mennessä tunsin olevani vankilassa, orjuutettuna tai muuten vaan idiootti... Voi kuulostaa pikkumaiselta, mutta tunnelmani laski tunti tunnilta ja torstaihin mennessä olin kokonaisuudessaan tosi ahdistunut. Tämmöisistä helperpaikoistahan ei tietenkään etukäteen voi tietää millaisia ne ovat, mutta perussääntöhän on, että työtä pitäisi olla majoitusta ja ruokaa vastaan noin 5-6 tuntia viitenä päivänä viikossa ja muu aika helperillä pitäisi olla mahdollisuus tutustua alueeseen yms. vapaa-aikaa.
Purkaudun nyt tähän vähän, kun se tuntuu helpottavan ittiä! Käytännön ahdistuksen aiheuttajat tässä paikassa, ei missään tärkeysjärjestyksessä, vaan kokonaisuus ratkaisi:
- kukko asui suoraan oveni takana ja aloitti kiekumisen joka aamu klo 4. Se oli niin lähellä, ettei korvatulpista ollut mitään hyötyä. (No toisaalta illalla jouti ajoissa nukkumaan, koska pilkkopimeessä ei ollut muutakaan tekemistä - ja yks kukko mua lähinnä naurattaa, jos se ois ollu vaan se)
- tilalla ei ollut minkään valtakunnan nettiyhteyttä (ei tietenkään myöskään mitään velvollisuutta sellaista helperille tarjota) eikä myöskään televisiota (tai ei sitä ainakaan mulle näytetty). Sue itse sen sijaan oli kasvanut kiinni kännykkäänsä ja puhui puhelimessa ja surffasi netissä koko ajan (mikä hiukan ahdisti, kun samaan aikaan itse aloit saada Suomesta tekstiviestejä suomikännyyn, että koirasi on tosi huonossa kunnossa ja viety eläinlääkäriin jne jne, mutta kunnon yhteyksiä ulkomaailmaan ei itsellä ollut - tämä toki ei ollut helperpaikan vika, mutta ei ainakaan helpottanut mun oloa)
- ruoka oli kammottavaa / sitä oli vähän (tosin se oli toisaalta vain hyvä asia mun dieetin kannalta ;)... mutta kun ei se ollut oikein niinkään). Ilmoituksessa oli luvattu terveellistä kasvisruokaa, mutta käytännössä aamupalalla oli yksi pieni esipaistettu croissant ja hilloa (leipää, tomaattia ja juustoa ei saanut ottaa, kun ne ovat kalliita ja niitä saa vain lounaalla), aamupäiväteellä sai palan kakkua tai muffinsin (=mitä en halua syödä), lounaalla sai sitten sen voileivän ja tomaattia + juustoa ja jopa säilykelihaa, jonka edelliset helperit olivat jättäneet. He vaan olivat lähteneet ties milloin, joten lihan iästä ei ollut tietoa - säilyy kuulemma loputtomiin...? - muutenkin kaapit olivat aivan täynnä ruokatavaraa, jonka alkuperä ja ikä jäivät tosiaankin hämärän peittoon - vaikuttivat historiallisilta! Mm. minulle annettu leipäpala oli homeessa yhtenä päivänä - sain ivallisten kommenttien säestyksellä uuden palan... Illalliseksi oli kaks päivää kasvissosekeittoa, joka oli järkyttävän pahaa ja sittemmin kohtuullista kurpitsalasagnea, sitäkin kaks päivää peräkkäin. Lounaan klo 14 ja illallisen klo 20 välissä ei saanut mitään paitsi ehkä sipsejä pussista (=mitä en myöskään halua syödä nälkääni).
- itse talo oli vanha, mutta ei se mua haittais ollenkaan, mutta se, että se oli tupaten täynnä kaikkea hirveää rojua ja romua, suorastaan kaatopaikkakamaa viimeisiltä sadalta vuodelta...
- rahan säästö oli tärkeä asia, vrt. tomaatit ja juusto, myöskään pihavaloja ei saanut pitää päällä (vaan käyttää omaa taskulamppua) ja suihkussa ei missään nimessä saa olla yli 4 minuuttia, roskiin ei saa laittaa mitä vaan eikä vettä viemäriin... (toki nämäkin asiat näin ympäristöihmiselle ovat selviä ja tärkeitä)
- työtehtäviä oli koko päivän ajan. Vapaa-aika kului käytännössä ruoka- ja teetauoilla, joissa sai sitten vain kuunnella, kun Sue puhui puhelimessa / kommentoi omaa nettisurffailuaan. Hän nimenomaa painotti, että farmilla ei voi tietää aikatauluja vaan jokainen päivä on erilainen, kun yritin kysellä milloin on työtä ja milloin vapaata. Eli käytännössä päivä kului työssä tai työohjeita odottaessa. Kun yritin kysellä, mitä alueella kannattaisi käydä katsomassa, en saanut vastausta, koska kuulemma ainakin viikko pitää tehdä töitä ennen kuin pääsee/hän vie minnekään...
- pahinta joka tapauksessa oli negatiivinen ja ivallinen suhtaututuminen helpereihin lähtökohtaisesti. Sain koko ajan kuulla aikaisempien backbackereiden tekemisten haukkumista (he olivat rikkoneet imurin, leivänpaahtimen yms. yms, varastaneet pyykkipojat, jättäneet tavarat vääriin paikkoihin jne jne.), eivätkä osanneet mitään. Töiden opastus minulle oli yhtä tuskaa - kaikki piti tehdä just eikä melkeen tietyllä tavalla - lopputuloksella ei ollut asian kanssa mitään tekemistä vaan sillä, että asiat tehdään just jollain tavalla (joka sitten kyllä saattoi vaihtua eri päivinä jo noinkin lyhyen oleskelun aikana). En tiennytkään, etten osaa keittää teetä (kannu pitää lämmittää kiehuvalla vedellä), leikata leipää (väärä veitsi), avata hanaa (liian pienellä, kuluu liikaa aikaa), kaataa vettä sangosta nurmikolle (liikaa yhteen paikkaan, tulee kuoppa ja käsivarteni ehkä ovat niin heikot, etten pysty nakkaamaan sitä laajemmalle), nostamaan heinäpaalia (jos nostan pitkältä sivulta minulle tulee naarmuja jalkoihin) jne jne jne - kun tällaisia asioita on sataviis ja samalla saat kuulla, että hommat tulisivat tehtyä nopeammin, kun hän tekisi ne itse, ei jää kauhean hyvä fiilis... ja oma-aloitteisuus tarttua tekemisiin kyllä katoaa päivässä. Myös maanantaista, jonka istuin autossa Suen hammaslääkäreiden takia, kuulin myöhemmin, että minuahan se tuskin haittasi (siis autossa istuminen), kun vaan ei tarvinnut tehdä töitä. Lähtökohta oli, että backbackerit ovat osaamattomia, tyhmiä, laiskoja ja varkaita - eli siis pienen pientä käsitystä itsellekin siitä miltä siirtotyöläisistä yms. maahanmuuttajista mahtaa yleensäkin tässä maailmassa tuntua! Tosin mitä muuta voi odottaa henkilöltä, jonka jääkaapin ovessa on lehtileike oikeistopoliitikon kannanotosta: "Me päätämme ketä tänne otamme ja missä olosuhteissa"?
 |
| Komia oli ranskalainen rotukukko, mutta hirviä ääni - ehkä mää tyydyn sittenkin pelkkiin kanoihin tulevaisuudessa |
 |
| Musta kana katraansa kanssa - superemo |
Sinällään omasta mielestäni kerkesin tehdä kaikenlaista ja tasan tarkkaan tein kaiken mitä pyydettiin ja kyselin miten voin auttaa/mitä tehdä. Kun sain tehdä jotain (hevos)hommaa rauhassa itsekseni, asiat oli ihan ok. Esim. keskiviikkona poistin kaikilta hepoilta "boteggsejä" - semmoisia kärpäsen munia, jotka on hevosen jaloissa kiinni (kärpänen munii ne sinne), sieltä sitten päätyvät mahaan ja aiheuttavat mato-ongelmaa. Ja torstaina (kun satoi) siivosin sisällä leiriläisten makuuhuoneet (lue kammottavat mörskät). Lisäksi mm. istutin kukkasipuleita, laitoin asiakkaille hevosia, otin kiinni kanoja, laitoin hevosten ruokia ja jaoin niitä jne....
 |
| Kaksi lämpöstä boteggsien poistossa (ehkä Pilgrim ja hmmm...) |
Torstaina pääsin vihdoinkin käymään kirjastolla netissä, kun vaan olin päättäväinen, vaikka sitäkin Sue yritti ehdotella siirrettäväksi seuraavaan päivään (ke jo yritin, mutta kirjasto oli yllättäen kiinni, to-aamulla en "saanut" mennä, kun ensin piti tehdä työtä ja ip olisikin sitten pitänyt kuitenkin auttaa hevosten laitossa). Olin niin ahdistuksissani, että varasin junalipun perjantaille ja majoituksen Perthistä. Perjantaiaamuna lähdin sen kummemmin asiaa selittelemättä. Se oli toki sikamaisesti ja lapsellisesti tehty, koska seuraavalla viikolla tallilla oli lasten ratsastusleiri (lapset asui tilalla), jolla olin lupautunut auttamaan (kauhistuttava ajatuskin: 15 tenavaa tuossa mörskässä, missä pitäs mm. kokata niille toivottomissa olosuhteissa ja ilman esim. tiskikonetta).
Ehkä opin molemmissa edellisissä paikoissa (NZ ja Tooma) liian hyvälle, koska niissä oikeasti arvostettiin helperin apua, tarjolla oli suorastaan liikaa ja herkullista ruokaa, työtehtävät olivat järkeviä ja selkeitä ja normaalijärkinen ihminen sai ne tehtyä toivotulla tavalla ja ihmisistä oikeasti tuli mun ystäviä! Mutta, koska tää homma nyt vaan on tällaista epämääräistä suullista sopimista ja bakbackereita todellakin tässä maassa käytetään sikamaisesti hyväkseenkin (hostellin seinällä mm. varoitettiin, esim. hedelmänpoimintahuijauksista) ja kusetetaan surutta, en nähnyt mitään syytä miksi mun olis pitänyt pitää kiinni suullisesti sovitusta, kun ei paikan pitäjäkään noudattanut helpx:n sääntöjä.
Jotenkin sitä vaan on vieraassa maassa, vieraalla kielellä, yksin jossain korvessa paljon arempi alkamaan vaatia jotain oikeuksia / keskustelemaan niistä - sitä vaan ahdistuu tilanteeseen eikä oikein osaa sanoa mitään (tai minä ainakaan en osannut), joten minä päätin, että tää on mun loma ja mää häivyin nyt! Loppujen lopuksi ihan sama, olipahan seikkailu... Uskomattoman vapauttava tunne, kun juna lähti liikkeelle Waroonan asemalta. Perjantain mulla oli vielä vähän paha mieli, vaikka mukavan päivän Perthissä vietinkin. Nyt lauantaina, kun tätä valitusvirttä kirjoitan, tunnen oloni tosi onnelliseksi reissulaiseksi taas! Ehkä ihmisen pitää olla elämästään edes 4 pv orjana, että osaa arvostaa vapauttaan ja itsenäisyyttään ;) Nyt on tältä reissulta helpperi paikat ohi ja jatkan matkaa perusturistina. Kaksi kolmesta helperkokemuksesta oli tosi kivoja, joten enempi plussan puolella silti ollaan. Ja jos mulla olis reissussa vielä enempi aikaa, olisin kyllä valmis kokeilemaan uudelleen. Mutta aika matkalla vaan lyhenee ja itseasiassa ostin tänään lennot kotimaahan... Siis lentoliput Lontoosta Ouluun on hankittuna 23.6., sitä ennen pitää vaan vielä hankkiutua Lontooseen, minne on vielä jonkin verran matkaa. No on tässä vielä yli kaks kk aikaa :)
Perthissä olen nyt todellakin nautiskellut - ehkä syynä on vähän sekin, että koko tähänastisen reissun olen ollut jossain suunnitellussa jutussa, jonkun luona tai jonkun kanssa... nyt vasta saan vaan olla itekseni. Onkohan musta tulossa erakko?? En tiiä erakosta, mutta itsekseen on ihanaa välillä: mennä minne tykkää ja tehä just mitä huvittaa, tai olla tekemättä yhtään mitään. Toisaalta olisi tosi ihana jakaa tämä tekeminen ja nämä menemiset tai pelkät olemiset jonkun sielunhenkilön kanssa. En tiiä - ristiriitaista, en jaksa olla muiden kanssa, mutta kaipaan hyvää seuraa... Itseasiassa mulla on vähän (tai aika paljonkin) ikävä ihan omia rakkaita ystäviä, kavereita ja perhettä. Niitä tuttuja ja turvallisia, joiden kanssa ei tartte säätää :)
Kaiken kaikkiaan tällä kertaa mulla on ollut hassua kyllä paljon enemmän koti-ikävä kuin viime reissussa. Jotenkin kotiasiat / Suomen asiat pyörii viesteissä, posteissa, mielessä paljon enempi kuin viimeksi. Ne ovat myös vaatineet selvästi enemmän etäsäätämistä: tuleva asuinpaikkani, Lauri (joka tietenkin loukkas itsensä, mutta on nyt ok), koirat (jotka myös tietenkin sairastuivat ja Milka-rukalla on Cushingin-tauti epäily ja sitä pitää ruveta selvittämään - haluaisin olla tekemässä sitä itse), perhe (vaikka niillä kyllä kaikilla on kaikki ok, mutta Eppu Lontoossa, Eerikan pääsykokeet, ne tietysti jännittää) jne. jne. Hetkittäin tuntuu, että oisko sama lähtä takas Suomeen saman tien?? Mutta eiköhän kaikki tahoillaan pärjää, myös minä ja nyt rupean oikeasti harjoitteleen hetkestä nauttimista :)
Ja hyvin olen harjoitellut: Perthissä oleskelu alkoi todella mukavasti. Beatty Lodge hostelli, johon ahdistuksissani raahauduin oli todella kiva: siisti, rauhallinen, tosi tilavat huoneet hyvillä tavaran säilytyspaikoilla, hyvät palvelut (keittiö, pesutupa, uima-allas, free wifi jne.). Respan poika oli tosi avulias ja neuvoi kaiken - vastaili mun kysymyksiin ennen kuin ehdin niitä edes kysyä. Hain läheisestä ruokakaupasta HYVÄÄ ruokaa (avokadoja, salaattitarpeita, kanaa, hedelmiä, jugurttia - kaikkea mistä tykkään ja joka on oikeasti terveellistä), söin, surffailin netissä, tutustuin saksalaiseen huonekaveriini, kävin hänen kanssaan lenkillä läheisen järven ympäri jne. Illalla mua vaan väsytti niin paljon, etten jaksanut lähteä saksalaistyttöjen kanssa baariin, vaikka ehkä ois kannattanut, kun kerrankin olis ollu seuraa.
 |
| Siis huoneessa ois hyvät säilytystilat... mutta eräät aussiteinit ei ihan sitä hahmota, eli sorry, joudun kävelemään teidän tavaroiden päällä, kun menen kaapilleni. |
 |
| Nyt tonnikalalla... versiota on ollut myös kana sekä makkara! |
Lauantain vietin King's Gardenin Botanical Gardenseissa - jo arvattava turvapaikkani suurkaupungeissa. Ihana kävelylenkki, ihana rauha, ihania kasveja, ihana nurmikko, ajatusten purkaminen tässä koneella, kirjan lukeminen, ihanat eväswrapit, jotka taidokkaasti väsäsin ja pakkasin hostellin keittiöllä (alan osata toimia luovasti). Sitäpaitsi täällä on lämmin ja aurinkoista!!! Melbournessa ja Toomassa oli iltaisin ja aamuisin tosi tosi kylmä ja Waroonassa satoi vettä! Elämä on <3
 |
| King's Park on suurelta osin "natural bush in the city"- kävelyä taas! |
 |
| Kukkulalla olevasta King's Parkista on hienot näkymät Perthin keskustaan ja Swan joelle |
 |
| Australian eri alueiden kasvillisuutta botanical gardenissa |
 |
| Boab tree - oli tuotu "kokonaisena" 3200 km päästä ja istutettu uusiksi |
 |
| Banksioita, alueelle tyypillisiä, löytyi paljon botanical gardenista |
 |
| Alueelta löytyi myös nurmikkopuutarhaa, missä ihmiset näin lauantaina olivat isoina perheporukoina piknikillä |
 |
| Kiipesin myös DNA-toweriin, joka oli oikeasti DNA:n löytymisen monumentti |
 |
| Kotimatkalla illan jo hämärtyessä ihmettelin bensan halpaa hintaa ja hämmästyin vielä enemmän, kun huomasin, että diesel on kalliimpaa |
Sunnuntain ja maanatain kiertelin Perthin keskustaa: kävin taidemuseossa ja olisin käynyt oikeassakin museossa, mutta se oli remontissa. Kävin tutustumiskäynnillä heppatarvikemyymälässä ja ostin viininpunaiset jodpurit - ne on ihqut; mutta kukahan ne raahais Suomeen? Tutustuin hostellilla myös suomalaiseen tyttöön Jennaan (ensimmäinen, jonka näen omien tuttujen lisäksi). Su-iltana kävimme hänen ja parin saksalaisen pojan kanssa Chris Isaakin konserttia kuuntelemassa Kings Parkissa - siis konserttialueen ulkopuolelta. Koska olin aamulla käynyt myös lenkillä oli illan saldo 399 % aktiivisuutta.
 |
| Kivalla aukiolla kaupungin netti, pitkä puhelu Eerikan kanssa videopätkiä katsellen (just nyt hassuja koiria trimmauksessa... ööö) |
 |
| Myös heritage-aukiolla (kirjasto, taidemuseo, museo yms.) näytettiin videopätkiä ja iltaisin klassikkoleffoja. Olisin mennyt maanantai-iltana katsomaan, mutta satoi kaatamalla... ukkoskuuro! |
 |
| Tämä WA naistaiteilija oli yks mun suosikki - nimi jäi ottamatta ylös |
 |
| Perthin perustaminen - WA:n siirtomaan 100-vuotisjuhlaan maalattu, pyritty tarkkaan todenmukaiseen kuvaan |
 |
| Kas - kaikenlaisen taiteen keskeltä löytyi myös Aalto-malja! |
 |
| Nykyaikainen patsas! Tämmöistä en ole ennen nähnyt |
 |
| Välillä tämä nykytaide pistää miettimään, että pitäskö ryhtyä taiteilijaksi - tienaisko tämmösillä ;) |
 |
| Aboriginaalitaidetta |
 |
| Stirling Gardens, kengupatsas |
 |
| The Bell Tower - Perthin maamerkiksi rakennettu näköalatorni, jonne on raahattu kirkonkelloja... Englannista tietty |
 |
| Turistirysäksi tehty rakkauslukkoaita Bell towerin edessä (lukkoja kaiverruksilla myynnissä) |
 |
| Heppaliikkeissä näyttää olevan oikeasti myynnissä paljon "länkkäkamaa"! |
 |
| Muuten ihan samoja juttuja ja merkkejä kuin Suomessa |
 |
| "Hay's mallin pallo" |
 |
| Ehkä paras katutaiteilija (ranskalainen tanssija-näyttelijä jne.) mtä oon aikoihin tai ikinä nähnyt |
Tiistaiksi ja keksiviikoksi lähdin retkelle Rottnest Islandille. Saariretki oli tosi mukava. Pyöräilin ekka päivänä saaren ympäri noin 25 km, kuvailin upeita maisemia ja kävin biitsillä sekä ihmettelin quokka-eläimiä - ihmeellisiä superkesyjä pienoiskenguruita! Hostellilla tutustuin saksalaisiin Veronicaan ja Jessicaan. Täällä reissaa ihan käsittämätön määrä saksalaisia - vähintään 4/5 ihmisistä joiden kanssa puhun on saksasta. Jessica oli nuori au-pair ja Veronica oli tosi mukava reilun kolmikymppinen kulttuuriantropologi. Kävimme illalla yksillä oluilla pubissa, jossa piti olla elävää musiikkia, mutta siellä olikin tietokilpailu (mää tiesin, että lihaa syövä pussieläin on Tasmanian Devil ):)
 |
| Turisti Rottnest Islandin West Endissä |
 |
| Toinen otus, johon törmäsin - outo lisko oleili tiellä... Hyvä, että tällä saarella saa vain pyöräillä (turistibussi ja työntekijät ajeli ja väisti liskoa) |
 |
| Saari oli lähes biitsien ympäröimä - jokaiseen makuun löytyi oma: iso, pieni, tyhjä, kansoitettu... jne... |
 |
| Saaren itäosassa, missä on vanha siirtokunta on nykyisin runsaasti monentasoista mökki etc. majoitusta! |
 |
| Omilla veneillään näytetään tulevan paikalle myös! |
 |
| Ilta-auringossa tepastelin vielä lähirantsuun lukemaan kirjaa - siis tablettia |
Seuraavana päivänä kävin lenkillä, tutkin settlementtiä ja pyöräilin lisää - suolajärville ja biitsille. Uin molempina päivinä, mutta vaikka pyörän mukana tuli snorkkelit, niitä kokeilin vain noin 5 minuuttia. Täälläkin on jo syksy tulossa ja sitäpaitsi Perth on kuitenkin niin etelässä, että vesi oli kylmää!! Eli melkein triatlonisti: 40 km pyöräilyä, 5 km juoksua ja 100 metriä uintia ;)
 |
| Settlementtiä |
 |
| Suolajärviä |
 |
| Pink Lake - suolajärvissä, suolakiteissä kasvava levä värjää järvien kivet ja pohjan ja siten järvet vaalenapunaisiksi |
 |
| Oikeastaan ekat kunnon biitsit tällä reissulla :) |
|
| Nämä quokka-otukset olivat todella kesyjä ja niitä oli paljon!! Varsinkin pimeällä jokapaikka täynnä. Hostellilla oli hauska kyltti keittiön ovessa - pidä verkko-ovi kiinni ettei quokat vahingossa jää loukkuun keittiöön! |
 |
Tää kaveri meinas hypätä mun laukkuun!
 |
Tutkin myös saaren historiaa pienessä museossa ja kävi ilmi, että koko 1800-luvun saari oli ollut aboriginaalien vankila. Aboriginaaleja on saarella ollut tuhansia ja raskaassa työssä sekä sairauksien vaivaamina surkeissa oloissa heitä on myös kuollut saarelle satoja (yksi saaren liikanimistä: Black man's grave). Käytännössä kaikki saaren rakenteet ja keskeiset rakennukset on alunperin vankien rakentamia. Itseasiassa 1800-1900-luvun taitteessa ennen saaren vankilakäytön lopettamista viimeisenä työnään vangit rakensivat turismiin tarvittavaa infraa, koska saaresta päätettiin tehdä virkistysalue Perthin asukkaille. Entinen varsinainen vankilarakennus, pyöreäksi rakennettu sekin, toimii tällä hetkellä hotellinaja sellit hotellihuoneina! Sen sijaan aueelle haudatuille vangeille ei ole mitään kummempaa muistomerkkiä. Näinä päivinä osa aboriginaaleista ei oikein arvosta tätä... ja vähän karulta se tuntuu itsestäkin. Ajatus siitä, että nukkuisin huoneessa, jossa sata vuotta sitten virui useita kaulasta toisiinsa kahlittuja vankeja? Oluella tuli käytyä kyseisessä rakennuksessa - en itseasiassa illalla edes huomannut enkä tiennyt olevani entisessä vankilassa.
 |
| Vankila, jossa siis nyt hotellihuoneita! |
 |
| Vankilahotellin allasbaaria... |
 |
| Satojen aboriginaalivankien hautapaikka - paikalla oli kyltti... ja pyöräteline |
Viimeiset kaksi päivää katselin Fremantlea, joka on nykyään lähes Perthin esikaupunki, mutta siis oma pikkukaupunki Perthin kyljessä. Muutin kahdeksi yöksi sinne hostelliin, joka osoittautui paljon edellistä ahtaammaksi ja kansoitetummaksi. Mutta nettiyhteys oli erinomainen ja siksipä sain tämän bloginkin tehtyä - muuten ois kyllä jäänyt! Paikallisjunamatka Perthistä kesti puolisen tuntia.
Fremantlen keskusta on tosi viehättävä ja sitä pidetään yhtenä parhaiten säilyneistä viktoriaanisista katunäkymistä Australiassa. Keskusta oli täynnään taidegallerioita, kahviloita, ravintoloita jne... Itse en kahviloissa istuskellut, koska olen siirtynyt ruuan suhteen minibudjettiin ja kokkaan hostellilla sekä syön eväitä. Samalla vältän kaiken friteeratun ja voitaikinan keskittyen hedelmiin ja salaatteihin. Itseasiassa halvemmallakin voisi syödä - paahtoleipää, nuudeleita, pussipastaa ja puuroa... Mutta siinä menee mun raja - nyt on terveellisyysmoodi päällä.
 |
| High Streetin päässä Round House |
Taidetta sen sijaan kävin katselemassa. Esimerkiksi upeita veden alaisia valokuvia koralliriutoilta - mää niin jo tahdon sukeltamaan, miten mää tänne olen jäänyt roikkumaan, munhan piti lähtä kiertelemään Aasiaa! Yhdessä galleriassa oli paikalllisen Helen Clarkin näyttely. Oooh, hän oli ollut taiteilija residenssissä Suomessa ja tehnyt koko näyttelyn hienoa grafiikkaa, jollain mulle tuntemattomalla tekniikalla Saimaan, Helsingin ja Valamon maisemista. Yllätys ja kotimaan haikeus oli melkoinen. Ja katselin satamaa!
 |
| 1800-luvun kalastajien muistomerkki - oli siellä myös joku Frank Lehto mainittu! |
Taiteen lisäksi tutustuin Fremantlen Ground Houseen, joka on Western Australian vanhin pysyvä rakennus (telttoja ja tilapäismajoja ei lasketa). Luonnollisesti vankilaksi rakennettu Ground House kertoi taas karua tarinaa vankien kohtaloista. Vierailin myös Fremantle Prisonissa, joka on rakennettu 1800-luvulla ja ollut käytössä 1991 vuoteen saakka. Molemmissa vankiloissa Euroopasta kuljetetut rangaistusvangt, aboriginaalit ja siirtomaayhdyskunnan rikolliset pidettiin todella kehnoissa oloissa. Talvellla oli kylmä, kesällä kuuma, tilat todella ahtaat (2*3 m sellit) ja vangeilla teetätettiin todella raskaita töitä. Käytännössä vangit mm. rakensivat itse ko. vankilat sekä todella paljon kaikkea muuta infrastruktuuria uuteen siirtokuntaan, louhivat kiveä ja hiiltä, työskentelivät valaanpyyntisatamassa jne. Vangeilla käytettiin nilkkakahleita yötä-päivää - erityisesti WA:ssa niiden käyttöä jatkettiin todella pitkään. Muista alueista poiketen täällä oli yleistä myös kahlita vangit toisiinsa kaulakahleista. Tätä käytäntöä noudatettiin erityisesti aboriginaalivankeihin ja käytäntö jatkui pidempään kuin missään muualla. Myös teloituksia tapahtui ja raippa sekä eristysrangaistukset olivat yleisiä.
 |
| Tämä Australian ensimmäinen tunneli kulkee Round House kukkulan alta satamasta keskustaan - rangaistusvankien rakentama tietty |
 |
| Freemantle Prison, pääportti |
 |
| Henkilökunnan asunnot muurin kupeessa |
 |
| Vankilan pihaa - en mennyt sellikierrokselle, onhan näitä nyt jo nähty... |
 |
| Tämänkin vankilan naisten osastolla oli nyttemmin hostelli... |
Lukiessani kylteistä vankiloiden historiasta tulin lopullisesti siihen tulokseen, että koko siirtomaan asuttaminen ja rakentaminen on täysin perustunut rangaistusvankien ja natiiviasukkaiden orjuuttamiseen. Erityisesti WA vaikuttaa historialtaan myös hyvin rasistiselta paikalta - mitkä asenteet osalla ihmisistä tuntuvat olevan tätäkin päivää. Juuri täällä nykyisissäkin vankiloissa 39% vangeista on aboriginaaleja, vaikka väestöstä heitä on vain 3,5%. Itseasiassa aboriginaalivankien osuus on suurempi kuin mustien vankien osuus Etelä-Afrikassa apartheidin aikana. Aikaisemmin asiaa selitti osin lainsäädäntö, jossa oli erityisiä pykäliä aboriginaaleista - ja joiden perustella heidät pystyttiin vangitsemaan milloin mistäkin syystä (esim. alkoholin hallussapidosta tai juopottelusta). Tänä päivänä syynä lienee aboriginaalien syrjäytyminen yhteiskunnasta ja todella rankat sosiaaliset ongelmat. Rasismi ulottuu täälläkin myös maahanmuuttajiin - mm. aasialaisten mittavaa muuttoaaltoa Australiaan ei kannateta... Eli ihminen on ihmiselle susi, niinkuin tuntuu olevan kaikkialla :(
Kerkesin myös katsomaan auringon laskua, lenkille ja Fremantle marketeille - lisäksi aikaa on kulunut tuhottomasti netissä surffailuun! Sekä tämän blogin kirjoittamiseen, että loppureissun ja automatkan suunnitteluun.... Jenna nääs tipsasi mulle nettisivustosta, jonka kautta välitetään ns. relocation autoja eli autoja, jotka vuokraamo haluaa liikutettavaksi paikasta a paikkaan b. Sellaisen saa käyttöön halvalla, 1-5 $/pv, mutta käyttöön liittyy sekä km- että aikarajoitus ja tietysti edellytys, että ajaa juuri sieltä paikasta a paikkaan b. Hintaa nostaa myös vakuutukset (vapaaehtoinen "kasko" on aika kallis - mutta sellainen lienee järkevää ottaa) ja tietenkin bensat pitää maksaa. Minua kuitenkin viehätti autoajelu länsirannikolla, joten päätin rohkeasti kokeilla tällaista tapaa vaihtaa maisemaa. Kävin ostaan 15 $:lla itelle myös peiton ja tyynyn, koska ajattelin nukkua autossa ainakin osan öistä. Edessä on siis melkoinen seikkailu - 2800 km viikossa Perthistä Broomeen!! Vai onko se enää seikkailu vai vain hemmetinmoinen ajomatka?? No huomenna aamulla menen hakemaan seiskalta auton lentokentältä ja viikon päästä voin sitten kertoa (tai noitua) miten meni...
 |
| Tyynyostoksilla tavaratalossa näkyi äitienpäivä mainonta - huomaa, että UGGit on alunperin ja oikeasti aamutossut (ja ovat muuten näiden kylmillä lattioilla talvella tosi tarpeen!) - niissä kadulla kulkeminen on ihan sama asia ku Reinoissa (toki kyllähän niissäkin kuljetaan ;) ) |
 |
| Fremantle Markets |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti