Vanhoja tuttuja, uusia juttuja, 10.4.2016 (15.4.2016)

Viimeiset 4 viikkoa ovat hurahtaneet ihan hetkessä, eikä ole tullut kirjoiteltua mitään - ja sitten jouduin vielä täysin totaalisen netittömään tilaan... joten ei tästä meinannut tulla mitään koko päivityksestä (ja vähän tiukkaa tekee nytkin). Mutta parempi myöhään, kuin ei silloinkaan - ja viis laatutasosta (esim. tiivistys & kuvien karsiminen ;) ).

Käytännössä olen ollut vain jo viime vuodesta tutuissa maisemissa: Virvalla ja Iainilla Warburtonissa, Melbournessa sekä Leighin ja Sarahin farmilla Toomassa. Käytännössä olen kyllä ehtinyt puuhata kaikenlaista uutta joka paikassa.

Virvalla ja Ianilla lähinnä rentoilin ja urheilin. Vanhat tutut lenkkipolut Yarra-joen rantareitti ja Aqueduct Trail oli yhtä mukavat kuin viime vuonnakin. Kävin kutakuinkin jokapäivä lenkillä, jos en urheillut jotain muuta :) Polvi tuntuu kestävän juoksemisen hyvin, jes! Yarra-jokeen laskettiin padon takaa lisää vettä. Korkea vesi, kaunis päivä ja pitkä viikonloppu houkutteli ihmiset jokivarteen. Kumirenkailla kilometritolkulla jokea pitkin laskevaa porukkaa oli hirmuisesti liikkeellä - se ois voinu olla mukavaa, kun ois vaan ollu rengas ;)

Virvan kanssa käveltiin yhtenä päivänä koirien kanssa La La-putoukselle. Kävelyreitti kulki ensin Warburtonin läpi ja lopuksi entistä junarataa pitkin putokselle. Polkua pitkin kulki ennen muinoin puukiskoilla ponivetoinen "juna", jolla kiskottiin puutavaraa hakkuilta sahalle.

Virva, Jessie ja Jasper retkellä!

La La Falls

Sunnuntaina vein Virvan ja Iainin ensimmäistä kertaa laukkakisoihin (ja kuulemma viimeistä). Ekat ne oli kyllä mullekin! Yarra Glenin laukka&raviradalla kisattiin Yarra Valley Cupin finaali. Saatuani erittäin ammattipätevän pelitipsin (kiitos Antti) ostin 5 $:n voittajalapun tolle hepalle nro 5, joka sitten voittikin tuoden mulle 40 $, jihaa! Eka pelivoittoni melkeen ikinä ;) Maalaislaukkakisat eivät ole hienostohommaa kuten Melbourne Cupissa tai Ascotissa, mutta kyllä täälläkin näki hienoja (lue hassuja) hattuja sekä kunnon pukeutumista. Miesten ja naisten pukeutumiskisat oli hieman, hmmm - saako sanoa hilpeää väliaikaohjelmaa, toimiskohan sama Suomessa? Ilmoittautuminen kisaan oli tosta vaan paikan päällä - en ilmoittautunut ;) Suurin osa näytti olevan paikalla piknikkiä pitämässä ja ystäviä tapaamassa - eli ihan niinku minä Oulun raveissa (tosin piknikki pitää ottaa enempi ohjelmaan).

Mun voittajaheppa Jungle Edge esittelyssä tai mikä toi nyt sitten onkaan... odottelurinki

Mää tahtosin nähdä tän miesten pukeutumiskisan Oulun illassa!

Varikkoa tutkimassa!

Mahdollisesti polttariporukkaa, vaikka eikai noista tiedä...

Mobiili "toto"-luukku

Yarra Valley Cupij finaali... en muista kuka voitti :)

En usko, että tällä hatulla ois pärjänny hattukisassa ja motissakin on vaan vettä ei shampanjaa!

Mun uus urheilulaji Warbyssa oli pyöräily - kiitokset Iainille superhyvän pyörän lainasta. Kävin pari 25-40 km:n pyörälenkkiä, menomatka Aqueduct Trailia ja tulomatka Lillydale-Warburton Rail Trailia (ja siis siinä meni aikoinaan ihan oikea junarata, joka taas kuskas puutavaraa sahoilta ihmisten ilmoille)! Siinä mielessä superreitti, että, kun kiipesi ensin Virvalta ja Iainilta Aqueductille menomatkalla ja sitten kylältä takasin kotiin sai hämmästyttävää kyllä koko matkan huristella lähinnä tasamaata/alamäkeä (ja Aqueductilta jokirantaan Rail Trailille ihan kunnon alamäkeä). Ihanat maisemat ja kelit :) Superhommaa - täytyy ottaa retkipyöräily ohjelmaa myös kotona (mää haluun uuden pyörän/tai mun pyörää pitää ainaki kunnostaa, että se kulkis keveemmin!!).

Pääsiäisen alla oli aika jatkaa matkaa. Tiistaina suihkaisimme Virvan kanssa heti aamusta Melbourneen, missä kiertelimme kaupunkia pari päivää. Hankin sen mitä suunnittelinkin: farkkushortsit (kirpparilta 4 $:a) ja itelle hatun Victoria Marketilta. Lisäksi ostin divarista Australian Heritage Cooking bookin - Virva lupas raahata sen Suomeen, kun tulee käymään! Lupaan kokata sitten kaikille australialaisen heritage dinnerin :) 

Ostin kirpparilta myös farkut vitosella, koska unohdin ainoat farkkuni Virvalle.  Muutenkin tällä reissulla olen unohdellut niin paljon asioita (adapterin NZ:aan, korvatulpat Melbournen hotelliin, toisen adapterin hukkasin Toomaan, paitapuseroni hävitin The Man from Snowy river festareille....jne...), että kai mulla on joku dementia - seuraava reissu pitää varmaan tehdä eläkeläisten ohjatulla bussiretkellä, että pysyy edes ite tallessa.  Melbournessa käytiin myös hammaslääkärissä - siis Virva kävi arvioituttamassa kohta tipahtavan kalustonsa kunnostuksen hinnan. Hamppilääkärirakennus oli komiaakin komiampi - en tullut ottaneeksi kuvia, vaikka jo sisääntuloaula marmori&kuparikoristeineen ja superhienoine hisseineen herätti kyllä kunnioitusta (täytyy olla hyvät hammaslääkärit).

Muutoin pari päivää Melbournessa kului lähinnä maisemia ja basic-nähtävyyksiä (niitä, jotka viime vuonna jäi väliin) katellessa: Docklands, Fitzroy Gardens, Cookin mökki, jne... Ja iltaisin vetästiin hamppari ja kiinanruokaöverit.

Victoria Marketilla rojua, vihanneksia ja muuta ruokatavaraa pällistelemässä!

Epulle näytille - merimieskirkko :)

Docklands

Pitkäkoipisia siskoturisteja (huomaa käsi ;) )

Tästä tilanteesta oli kaks kuvaa - se toinen oli uskomaton ;) julkaisen tän "tavallisemman"

Entinen lentävä lehmä

Damet Edna ja Virva

Hampparipaikan nimi oli "Healthy burgers" - no eipä nimessä noiden chipsien ja dippien terveellisyydestä mitään luvattukaan...

Joku petunianäyttely Fitzroy Gardens, nättiä oli

Cookin mökki - siis Cookhan oli se kaveri, joka tänne mantereelle tuli ekana eurooppalaisena. Tää mökki on oikeesti raahattu tänne, jostain Englannista 1900-luvulla - eikä se edes ollut itse Cookin mökki vaan sen porukoiden myöhemmin rakentama

Mökin pihalla kivi-Cook luonnollisessa koossa, suorastaan jätti sen ajan  tyypiksi, 197 cm

Pääsiäiseksi jatkoin sitten Melbournesta matkaa junalla Alburyyn ja sieltä Yolan ja Johnin kyydillä Toomaan: Sarahin ja Leighin farmille, missä olin viime vuonnakin! Kaikki oli kutakuinkin ennallaan: Tyttäret Maddie ja Charlotte olivat kasvaneet kovasti ja Sarah odotti melko viimeisillään perheen kolmatta lasta, taloon oli tullut monta uutta koiraa ja kammottava kokolattia matto oli revitty hiiteen ja alta paljastettu näkyviin komea puulattia (kaikkea sitä tuon kammottavan kokolattiamaton alle kätketäänkin). Viime vuodesta myös farmin toiminnassa oli tapahtunut pientä muutosta: lihakarjaa oli entiseen tapaan, mutta lisäksi tilalla on tätä nykyä 300 lammasta ja reilu 600 free range kanaa munimassa. Tilalla oli just nyt myös toinen helper, 19-vuotias saksalainen tyttö Verena - nämmä joka paikassa saan kaveerata saksalaisten teinien kanssa. No ei haittaa, nämä molemmat tapaukset (Melina NZ:ssa ja Verena täällä) osoittautuivat oikeasti mukavaksi seuraksi:)

Apulaishommiin tällä kertaa kuului lähtökohtaisesti kanat ja munat! Munat kerättiin iltapäivisin. Kanoja oli noin 50 vanhaa kanaa, joiden munat kerättiin vain käsin asuntovaunuun rakennetun kanalan maitopurkkilaatikoista tehdyistä pesistä. Nuorempia kanoja olikin sitten se noin 600 kpl. Ne munivat tarkoitusta varten rakennettuun kömmänään, jonka munintapesistä munat liukuivat käsivetoiselle liukuhihnalle, jonka päästä munat oli sitten helppo kerätä talteen. Ongelmana oli vain se, että osa typeristä kanoista muni maahan, ruokinkärryyn, munintakömmänän alle jne... eli niiden munien keräily oli oma hommansa. Varsinkin, kun kanoja oli koko ajan noin 100 kpl iholla nokkimassa kengän nauhoja auki! No tulipahan kanat tutuiksi = niiden nappailu, kanniskelu, siirtely, töniminen jne... Eli nyt olen valmis hankkimaan ne omani (ei 600 vaan ehkä 6 kpl) sitten Suomessa!

Kanat siis "laidunsivat" vapaasti kana-aitauksessa, jota siirrettiin eri kohtaan pellolla noin kerran viikossa. Kanoilla varmaan olisi periaatteessa kivaa kuopsutella maata, nokkia ruohoa ja hyönteisiä - jos sellaisia olisi... Nyt oli niin ikävän kuivaa, ettei kanoilla juuri mitään nokkimista rutikuivassa maassa ollut. Mutta saivatpahan juoksennella vapaana - ja tosi kovaa ne juokseekin! Ja tilanne paranee kyllä, kun talvi on tulossa ja toivottu sade - toivottavasti pian. 

Kerätyt munat roijattiin "munakömmänään", missä ne puhdistettiin (mikä olikin melko homma, koska osa maahan munituista oli superpaskasia ja siis tarkoitan todella kananpaskasia), tarkistettiin, lajiteltiin erikokoisiin (ja rikkinäisiin, jotka syötiin itse) ja pakattiin. Munia myytiin terveysruokakauppaan (supersuuret), ruokakauppaan (isot), tien poskessa kojussa (perusmunaa jonkun verran) ja ns. catering eli kahvilat, leipomot yms. (pienet). Markkinat olivat vasta käynnistymässä, koska nuo nuoret kanat oli itseasiassa olleet tilalla vasta kuukauden. Sarah teki paljon puhelinmarkkinointia ja tosi hyvin meni munat kaupaksi! 12 munan kotelo myytiin eteenpäin 4,5 $:lla (eli noin 3 €:lla) ja 30 munan catering levy 9,5 $:lla, mikä kuulostaa hyvältä, mutta hemmetinmoinen työmäärä niiden kauppaan saamisessa kyllä oli. Tässä tuli taas vastaan tilanne, että en usko homman kannattavan hetkeäkään (ainakaan vielä), jos työntekijöille pitäisi maksaa palkkaa. Mutta nythän työn tekivät likipitäen ilmaiset helperit :) Ja Sarah totesikin, ettei heillä  ole varaa palkata palkattua työvoimaa. Pienten lasten kanssa Sarah ei munahommasta myöskään selviä yksin mitenkään, joten toivottavasti helpereitä riittää! 

Ja mun mielestä munahomma oli oikein mukavaa - taas on tullut tehtyä jotain ihan uutta: tällä reissulla oon jo työskennellyt ratsastusvaellusten vetäjänä ja munanpakkaajana, aivan uusia ammattaja molemmat. Ja eipä ole ennen tullut ajeltua mönkkärilllä 500 kananmunaa kyydissä päin parin sadan pään papukaijaparvea - ihan jännä fiilis sinällään :)

Muuta sekalaista työhommaa on ollut talon normaali siivous, kurpitsasadon kerääminen, viemäriremppamiesten hajottaman tiilikäytävän korjaaminen pihalla, Maddien taluttaminen jalan tai hevosen selästä käsin jne. pikkuhommat. Ekka viikolla mun työn tekoa häiritsi vähän se, että pari päivää saapumiseni jälkeen vielä pääsiäisen pyhinä, mulle paukahti 38,7 asteen kuume. Se oli hiukan hämmentävää, kun oikein mitään muita oireita ei ollut kuin yskä. Yskä kyllä pahenikin parissa päivässä kovasti ja, kun samaan aikaan kuume pysyi päällä koko ajan (en ees muista milloin mulla on ollu viimeksi kuumetta) päätin mnnä lääkäriin heti pääsiäisen jälkeen. Sain antibiootit ja parissa päivässä tauti sitten helpottikin. Toisten nurkissa sairastaminen vaan on kyllä ihan perseestä :( Sain kyllä vapautusta munahommista niin paljon, kuin kehtasin olla pois ja pakkohan se oli... pari päivää meni iltapäivät petin pohjalla umpiunessa!

Kurpitsasatoa - nuita on rankkaa lykkiä kottikärryllä, ne painaa paljon!

Maddy 2,5 v ja Polly-Anna

Kaikkineen pariin viikkoon Toomassa kerkesi työnteon ja sairastamisen lisäksi mahtua tosi mukavasti myös muuta ohjelmaa! Hyvä alku oli heti mun tultua pääsiäislauantaina Tooma Gymkhana eli paikalliset leikkimieliset ratsastuskisat, joissa oli semmoset parisataa osallistujaa lähes vauvasta vaariin! Minä ja Verenakin osallistuttiin. Ratsunani oli viime vuodesta tuttu Em - mun suosikkitamma, nopea ja superketterä käänteissään. Estehypyt eivät olleet Emin vahvinta alaa, mutta sain kuin sainkin sen ylittämään nuo noin 40 cm esteet, joita parissa tehtävässä oli :) 

Gymkhanan idea oli seuraava: urheilukentälle oli rakennettu erilaisia tehtäväpisteitä, joissa käytännössä nopeus ratkaisi jokaisessa. Lajeina oli:

- barrelrace: kolmen tynnyrien kiertäminen 

- renkaiden nappailu "miekkaan" tolppien nokasta nopeasti = mieluiten laukassa, mutta tietysti kaikki napaten ;)

- lippujen hakeminen viiden tolpan nokasta ja kiikuttaminen yksi kerrallaan tynnyriin lähtöpisteeseen (jos tippui maahan piti tulla alas selästä ja poimia lippu)

- noin 40 cm  heinäpaali&puomi esteen ylittäminen  noin 10 kertaa ees taas kiertäen tolppia esteen edessä ja takana

- innarikavaletti rata, noin 10 puomia ees-taas

- tolppien pujottelu

- lisäksi lapsille oli omenan pureksimista vesisaavista, kananmunan kantoa, "yksi tuoli liian vähän" leikkiä ja jotain muutakin - en kerennyt edes kaikkea katsoa.

Systeemi toimi niin, että  porukka jaettiin ikäryhmmiin, nuorimmat oli 2-4 vuotiaat (taluttajan kanssa), vanhimmat yli 75. Mää oli senioreissa :) ryhmät sitten jakautuivat tehtäväpisteille ja jokainen teki tehtävän vuorollaan ja "tuomari" otti aikaa ja kirjas tulokset ylös. Jokaisella pisteellä kolme parasta sai hepalle nauhan kaulaan ja kaikkien tulosten yhteenlasketuista tuloksista palkittiin kans kolme parasta. Muut vaan odotteli aina vuoroaan ja juoruili ja jutteli :) Ja kaikki ryhmät kiersi tehtäväpisteillä ja siinähän sitä hurahti hepan selässä pari-kolme tuntia.

Sitten olikin vuorossa lounastauko ja hepat vaan sidottiin aitaan siksi aikaa. Lounaan jälkeen oli vielä lasten pukukisa (mun eka työtehtävä farmilla oli ollutkin Maddien Humpty Dumpty (TilleriTalleri)-asun askartelu , aikuisten ratsastus&oluenjuonti kisa (nopeus) ja kottikärryllä kaverin työntökisa (ps. heppa oli talutuksessa mukana työntämisen ajan). Kaikilla tuntui olevan leppoisaa ja kivaa. Ja mulla ainakin oli, barrel race ja pujottelu oli mun suosikkilajit :) En saanut yhtään nauhaa, mutta tuomari kehui myöhemmin olutkojulla (joka siis paikalla oli :) ) mun ratsastaneen hyvin, että olinpas siis iloinen! Enkä kyllä ollut viimeinenkään kisoissa ja olin kyllä eka kertaa moisia lajeja testailemassa!

Oheisohjelmaa ratsastuskilpailussa

Humpty-Dumpty

Pukukisan voittajat: Kultakutri ja kolme karhua sekä Teddykarhujen eväsretki

Paikallinen teini keräsi rahaa luokkaretkeen (kuulemma moni oli lupaillut maksaa, jos leikkaisi tukkansa - nyt siihen tarjottiin mahdollisuus)

Itselläni arvostusta herättää täällä edelleen hevosten erinomainen käytös, kun pitää seistä paikallaan tai olla puuhun/aitaan sidottuna tai ympärisllä pörrää sata muuta hevosta. Mm. teinit ratsasteli poneillaan pitkin poikin tätä kilpailualuetta yhtenä sekamelskana - mm. harjoittelivat innarirataa kaksi kerrallaan niin yhteen suuntaan vierekkäin kuin toisiaan vastaan tullen jne. Ja mikään ei näyttänyt vaaralliselta tai siltä, että homma ei ois ollut hallinnassa. Jotenkin täällä kyllä saa nuo hevoset olla hevosia ja samalla niiltä vaaditaan aina ne peruskäytöstavat! Lisää aiheesta, kun päästään The Man from Snowy River festareille!

Gymkhanasta kotiin ratsastaessa saatiin vähän jännitystäkin aikaseksi :( Minä, Verena ja 12-vuotias Tess-tyttö ratsastettiin hepat kotiin ja muut jäi vielä kisapaikalle. Kotona Savvie-tamma oli piehtaroinut itsensä vaijeriaitaan ja oli kaikista jaloistaan siitä kiinni kyljellään maassa ja toisessa etusessa semmoinen 20 cm pitkä ja 10 cm leveä vekki (syvyyttä oli vaikea arvioida siinä). Hain pikaisesti autotallista jotkut sivuleikkurit ja leikkelin aitavaijerit poikki. Savvie nousi pystyyn eikä vaikuttanut ihan jalattomalta. Hain autolla Yolan ja Johnin paikalle ja sain kovasti kiitosta aidan hajottamisesta. Ja onneksi säikähdyksellä selvittiin, haava osoittautui vain nahan koriutumiseksi kokonaan, mutta muuten jalka oli ehyt!

Seuraavana viikonloppuna edessä oli siis festarireissu. The Man from Snowy River festifaalit ovat läheisen Corryongin ehdottomasti suurin yleisötapahtuma, joka kestää torstaista sunnuntaihin. Paikalle tulee vuosittain tuhansia ihmisiä ympäri Australiaa. Koko homman taustalla on The Man from Snowy River runo, joka kertoo ilmiömäisen hevosmiehen Jack Rileyn tarinan tuolta 1800-luvun lopulta. Aiheesta on tehty täällä supersuosittu elokuva 1982 (netin mukaan toiseksi suosituin australialainen elokuva heti Crocodile Dundeen jälkeen :) ). Pitää ottaa toi elokuva katselulistalle - en oo sitä nähnyt. 

Festareilla on (hevos)ohjelmaa laidasta laitaan. Pääjuttu on The Man from Snowy River Challenge -ratsastuskilpailu. Kisassa on avoin sarja, naisten sarja ja nuorten sarja. Kisa koostuu kolmen päivän aikana samalla hevosella suoritettavien lajien yhteistuloksesta ja lajithan ne onkin sitten omanlaisensa:

- karjanajo - vasikoiden ohjailu tiettyihin aitauksiin

- pack horse = mukana myös pack horse, jolle pakataan kuorma selkään, jonka jälkeen toisella hevosella ratsastaen mennnään maastorata ja lopuksi vielä puretaan paketit (pisteitä saa nopeudesta ja pakkaamisen laadusta)

- kengitys

- tehtävärata ilman satulaa (ks. kuva tehtävistä ja ehkä jopa video radalta, jos saan ladattua), lopussa myös ns. free style 60 s, jonka aikana sai esittää hevosensa kanssa mitä halusi - siinä sitten näkyi ilman varusteita ratsastusta, makuulle laskeutuvia hevosia, kumartavia hevosia jne jne...

- maastoesterata, suunnilleen harraste-tuttaritasolla (käytettävä samaa karjasatulaa, kuin muissakin lajeissa), mutta 20 estettä (enempi hyppyjä, koska mukana sarjoja)

- nuorista 3 parasta: vielä karjanajo

- naisista 3 parasta ja avoimesta 10 parasta: brumbyvarsan (Australian villihevonen) kiinniotto ja käsittely ratsain

- avoimessa 10 parasta rodeohevosella (ei siis se oma) ratsastaminen

Osallistujia oli yhteensä 73. Eri lajien tosi loppuhuipentumana pisti silmään palkintojen jako - kun Suomessa palkintojen jakoon saa tulla kerrallaan ne 6 ekaa niin tuolla kaikki 73 seisoi kiltisti rivissä, noin 50 cm etäisyydellä toisistaan ainakin tunnin!! Kaikissa lajeissa jaettiin palkinnot erikseen kaikissa sarjoissa ja lopuksi kokonaiskisojen palkinnot. Palkittavat ratsukot tulivat rivistä palkittavaksi ja seremonian jälkeen peruuttivat kiltisti takaisin omaan väliinsä rivissä - arvostan, melkein enempi kuin noita tehtäviä, jotka nekin oli osin tosi hienoja :) Sitä paitsi näissä hevosmiehissä oli muutenkin melko paljon enempi silmänruokaa kuin Oulun iltaravien kuskeissa - sorgge nyt vaan :D :D

Hevosenkäsittelydemon pitäjä vakuutti mut: antoi länkkähemmoille dressage-vinkkejä hevosen kokoamisesta ja myös muuta tosi järkevää!

Muuta ohjelmaa festareilla oli taidenäyttely, avajaispäivänä em. The Man from Snowy River -runon näytelmänä, joka sisälsi mm. aidon brumby lauman ajamisen metsiköstä aitaukseen (asiaa oli toki valmisteltu ajamalla lauma lähistölle etukäteen). Lisäksi katselimme 50 Riley ridelle (5 päivän vaellusratsastus joka päättyy festareille) osllistuvien saapumista vaellukseltaan. Vaellukseen otetaan vastaan ilmoittautumisia ensi vuodelle - hinta on 950 $ ja oma heppa tarvitaan mukaan (Lauri lähetäänkö??). Corryongin keskustassa oli avaispäivänä paraati, jossa oli sitten mukana nuo Riley-riderit ja ties mitä muuta!

Suosikkeja oli vaikea valita, mutta nuo chapsit oli aika kärjessä ;)

Brumbyt

Paraatin kärjessä Riley-ratsastajat

Nää sonnit oli ihan käsittämättömän isoja!

Varinaisella festarialueella oli koko ajan käynnissä challengekisan osakilpailuja, mutta myös muuta kisaa ja ohjelmaa: mm. paimenkoirien australian mestaruuskisat, luentoja mm. hevosen treenausdemo, eläinlääkärin luento kiputilojen tunnistamisesta, kengitysluentoa jne, The Man from Snowy River Talent kisa, lauantai-illan kohokohta RODEO!! ja tietysti ruokakojut ja expoalue. Lisäksi iltaisin useampia bändejä lavalla ja pubi. Expoalueelta mukaan lähti melkosen arvokkaat bootsit - saattepa nähdä, että jatkossa esiinnyn lähinnä niissä (koska ei oo vara muihin kenkiin ja varvastossuissa ei tarkene) :) 

Ne mun ei oo noi kuviolliset pinkit gummibootsit!

Rodeo oli hämmentävä yleisön villitsijä - olipahan oikeasti kokemus nähdä se livenä. Itseä hämmensi ensin rodeoheppojen ja myös härkien käytös ja se miten ne saadaan pukittelemaan raivokkaasti... kidutetaanko niitä kenties jotenkin? Jälkeenpäin sain tietää, että ne on samat hepat ja härät aina (hyvät pukkihevoset). Rodeon pitäjät jopa kasvattavat hevosia, jos on hyvä pukittava tamma ja ori! Hepat ovat rodeoiden väliajat laitumella hyvällä ruualla ja hoidolla. Rodeossa hevoset (ja myös härät) oppivat nopeasti siihen, että idea on pukitella kuski alas nopeasti. Hevosilla on näkemykseni mukaan nivusissa vyö, joka saa ne pukittamaan hurjapäänä ja vyö poistetaan heti, kun kuski on saatu tantereeseen. Hyvä kokenut pukkihevonen pukittelee saman tien, eikä esim. juoksentele kuski selässä pitkin areenaa, miten kokematon hevonen voi tehdä. Ammatti kai se on hevoselle tuokin... ehkä?

Me siis yövyttiin to-ma festareiden leirintäalueella. Alueella oli noin 1000 asuntoautoa/vaunua. Australialaiset on todellista camperikansaa - se leirien pystytyksen laatu oli jotain aivan uskomatonta - niillä oli mukana aivan KAIKKI: katokset, matot, lasten lelut, tuolit, pöydät, kaasugrillit, halot, polkupyörät, jne ! Ja illat istuttiin oikeiden nuotioiden äärellä tuttavia tapaamassa. Minä ja Verena nukuttiin taivasalla swageissa - ns. vedenpitävissä makuupusseissa, joiden sisällä oli sit se varsinainen makuupussi.. tai miten niitä nyt kuvailisi. Ensin vähän hirvitti, koska täällähän on jo syksy tulossa eli illat ja yöt ja varsinkin aamut on oikeasti tosi kylmiä (ehkä 10-15 astetta) vaikka päivät onkin auringossa tosi lämpimiä. Ja suomalaisena ei voi koskaan olla pelkäämättä sadetta, ei toi swag oikeesti kyllä mikään vedenpitävä ollu! Mutta eihän tällä rutikuivuudessa sada ja hyvin tarkeni parin makuupussin voimin. Ja kun eka yön jälkeen ostin korvatulpat (kuunneltuani pari-kolme tuntia viereisessä teltassa oksentavaa festarijuhlijaa...) nukuin kuin tukki! Huippu juttu oli päästä näille festareille :)

Huomaa pikkukoiran retkiaitaus ;)

Hevosten kanssa kisapaikalla ollaan myös hiukan rennommin - puolet leirintäalueesta oli varattu hevosten kanssa leiriytyville... mistään jaboista tms. ei ollut tietoakaan - puihin hevosten sitominen ja puiden jättäminen aitauksiin vain oli tiukasti kielletty (leirintäalueena toimi golfkenttä...)

Muuta mukavaa Toomassa oli jalkapallo-ottelureissu (tosin just silloin nousi se kuume... joten vähän seko oli olo), pari pubireissua - Tooma on siis superpieni paikka keskellä ei mitään. Siellä on  ehkä 30 taloa levällään pitkin maaseutua, pubi, posti ja kylätalo :) Pubissa pidetään kaikki kylän tapahtumat - esim. pääsin mukaan yhden perheen läksiäisiin. Koko kylän väki lapset mukaan lukien oli paikalla ja jokainen toi nyyttäri periaatteella syötävää. Pubi tarjos osan ruuasta ja juomat ostettiin ite. Oli kiva olla mukana ja nähdä todellista yhteisöllisyyttä!

Teimme myös ratsastusretken vesiputouksille, missä kävin viime vuonnakin - reissu oli taas yhtä mukava! Ratsastusta 5-6 tuntia ja kahvi- ja lounas&uinti&putousten katselutauko päälle. Ilma ei ollut yhtä kuuma, mutta uimaan uskaltauduimme kuitenkin. Paluumatkalla osuimme paikalle, kun paikalliset rangerit tekivät hallittua maastopolttoa (putousalue on jonkun sortin luonnonpuistoa - ns. wildernessaluetta). Meitä komennettiin tiukasti häipymään paikalta, koska puut voivat kaatua päälle (koska maastoa on poltettu hiljattain). Yola ja John tunnetusti eivät tottele mitään määräyksiä (viime vuonnakinhan seikkailimme suojelualueella missä ei olisi saanut edes ratsastaa - tällä alueella sinällään saa liikkua ja ratsastaa normaalisti): niimpä jatkoimme matkaa ensin tietä pitkin, mutta rangereiden ajettua kauemmas autollaan Yola ja John ohjas meidät suorilta paloalueen läpi! 

Kahvitauko

Hevosten uittelu ensin!

Uimaankin uskallettiin!

Lounasta uinnin jälkeen!

Ja vielä kävelyretki ylemmille putouksille

Hallittua metsänpohjan polttoa

Kävin myös itsekseni ratsastamassa ja katselemassa maisemia Emin kanssa, enempi kuin rentouttavaa! Lauri saa ruveta vaellushepaksi kun tuun kotiin :)

Vompatin pesäkoloja - kenguja näkyi, vompatteja ei!

Nel-koira oli mukana - kiva tuommoinen mukana tuleva koira!

Syksy saapuu Sarahin ja Leighin talon tuntumaan. Natiivit puut on ikivihreitä - eurooppalaisiin tulee ruska ja pudottavat lehtensä

Reilun parin viikon vierailun jälkeen oli aika jatkaa matkaa. Sain Yolalta, Johnilta ja Jeffiltä kyydin Melbournen lentokentälle, koska heillä oli muuta menoa Melbourneen. Kiitos tuhannesti - he ovat kyllä ystävällisimpiä ihmisiä ikinä. Yola on ihan huipputyyppi. He ovat menossa ensi helmikuussa Argentiinaan ratsastusvaellukselle. Voi miten ikinä saisin sumplittua asiat niin, että pääsisin itsekin - lotto vetämään ainakin ;)

Jatkoin Melbournesta lentäen Perthiin Länsi Australiaan. Alunperin oli suunnitellut etten ole Australiassa kauaa vaan lähden pikaseen Aasiaan, mutta... Mulle tuli vaan semmmonen olo, että kun kerta olen täällä kaukana enkä viimeksi käynyt Länsi Australiassa ollenkaan on sama mennä sinne ekana. Ainoa ongelma vain on, että multa loppuu taas aika kesken matkustella kaikkialle kiinnostaviin paikkoihin. Mutta mitäpä väliä - nyt länteen! Hommasin itselleni uuden apulaispaikan heppapaikasta noin 1,5 tunnin ajomatkan päästä Perthistä etelään tähän alkuun. Hiukan mua kyllä jännitti keskellä yötä, pilkko pimeässä (klo 24 paikallista aikaa, mun kello oli jo 2 yöllä) ajaa taksilla lentokentältä vain annettuun osoitteeseen, jossa piti odottaa heppatallin pitäjä ja hänen miesystävänsä miesystävän talossa. Mutta paikka löytyi taksikuskin sekoilusta huolimatta, Sue, jonka kanssa olin kirjoitellut sähköpostia osoittautui oikeaksi ihmiseksi, peti oli valmiiksi petattu ja ei muuta kuin nukkumaan. Aamusta jatkoimme matkaa Suen kanssa Waroonaan, missä heppafarmi siis sijaitsee, mutta sen jutuista ja muusta täällä sitten seuraavalla kerralla!!