Herätyskello soi puol viideltä ja lähdin lampsimaan pimeessä junalle ja kohti lentokenttää. Jännitti vähän (lue aika paljon), että mihinhän tässä oikein on ryhtymässä... siis joku?? auto ja 2800 km?? Lentokentällä Europcarin tyär oli tosi tosi ystävällinen ja rento. Auto osoittautui komiaksi Mitsu Outlanderiksi. Kun lähdin liikenteeseen parkkipaikalta, ei enää jännittänyt vaan tuntui, että nyt se maailma avautui :) Mikä vapaus, mulla on auto!
Lentokentältä suuntasin Lumpun suomenkielisillä ohjeilla lähimpään ostariin täydentämään roadtriptarvikkeet. Muun muassa tuolle mainitulle nokialaiselle piti ostaa ihan oma laturi tupakinsytyttimeen, koska auton oma usb-kytkös ei kelvannut - kelpas kyllä kaikille muille mun laitteille! Muutoin hankin minimalistiset tarvikkeet halvimmalla mitä sai. En ehkä tarvitse niitä tämän viikon jälkeen ja en tiedä mahtuvatko rinkkaan Suomeen asti raahattavaksi. Olin siis hankkinut jo aiemmin peiton ja tyynyn, mutta ostin vielä kevytmakuupussin, koska se maksoi vain 12 $ (tosin ilmat muuttuivat niin lämpimiksi tai siis kuumiksi, että sekä peitto, että makari päätyivät patjan pehmikkeiksi ja peittona toimi silkkimakuupussi - tulipahan sillekin jotain käyttöä). Ruokahommiin terävä kuorimisveisti kasvisten pilkkomiseen sekä halvin rasiasetti mikä kaupasta löytyi. Rasiat toimivat sekä säilytyksessä, lautasina, jugurttikippoina että leikkuualustoina - kätevää! Kun myös ruokatarpeet (salaattivihanneksia, sämpylöitä, joita täyttää vihanneksilla, tonnikalasäilykkeitä, hedelmiä, jugurttia ja pari riisi/nuudeli kuivamuonapakkausta...) oli hankittu, olikin jo aika ryhtyä tosi toimiin - edessä oli siis Perth-Broome viikon aikana. Auton palautus olisi Broomen lentokentällä seuraavana lauantaina klo 7.
Tympeintä oli päästä pois Perthistä moottoriteitä pitkin. Liikenne oli hämmästyttävän vilkasta, vaikka oli lauantaiaamu - en halua edes tietää millaista se on arkisin. Onneksi nokialainen pelastaa - ja navigoi mut oikeille reiteille vain yhdellä kuskin harhakäännöksellä. Moottoritie onneksi loppui, liikenne hiljeni ja maisema muuttui tasaiseksi maanviljelysalueeksi. Maanviljelyskin hiipui ja Lancelinin jälkeen kasvillisuus oli lähinnä matalaa pensaikkoa ja suht tasaista edelleen - itseasiassa koko matka oli tasaista.
 |
| Tässä kohti tiessä on erikoisen iso mutka ja mäki |
Hämmästyttävä näky ilmestyi maisemaan pian Launcestonin kaupungin jälkeen. Hillitön valkoinen hiekkakasa keskellä bushmaisemaa. Ensin ajattelin, että se on jokin teollisuuskasa (vrt. Siilinjärvi). Pysähdyin kuvaamaan (pysähtelin matkalla tien poskeen aina, kun näkyi jotain kiinnostavaa ks. kuvat edempänä) ja P-paikan kyltti kertoi, että kyseessä on liikkuva dyyni. Metrin kuukaudessa vaeltava dyyni oli komea näky, jolle valokuva ei anna oikeutta. Dyynejä näkyi matkalla loppuviimeksi 3-4. Jännä juttu tuommoinen iso liikkuva hiekkakasa... Voikohan sen kulkusuunnan ennustaa? Mietin vain maankäytön suunnittelua: ei ehkä kannata rakentaa taloa tai teitä dyynin kulkureitille.
Ensimmäinen pysähdyspaikkani oli Nambung National Park sekä Pinnacles siellä. Nämä olivat tavallaan yksi syy koko autoreissuun. Halusin nähdä ne ja järjestetty retki tosi pikapyrähdyksellä maksoi jo puolet mun auton viikkohinnasta. Pinnacles on tosi vaikuttava näky. Kuuma hiekka-aavikko, missä on lukematon määrä kalkkikivipilareita. Niiden synnystä ei ole varmaa tietoa. Teoria yksi arvelee niiden muodostuneen ikiaikaisen kasvillisuuden kalkkikiveksi sedimentoituneesta juuristosta, kun helpommin liukeneva kalkkikivi pilareiden väleistä huuhtoutui pois ja välit täyttyivät hiekalla. Toinen teoria on, että jättipuut hautautuivat hiekkaan suuressa myrskyssä ja puiden rungot kivettyivät. Puuteoria kuulostaa kivemmalta ;) Hassua, ettei tuota ole muka saatu selville - ihmiset tietävät ja ovat selvittäneet niin kummallisia asioita, että luulisi parin kivipilarin olevan helpoimmasta päästä... Hienon näköisiä joka tapauksessa. Pinnacles on tullut näkyviin, kun väleissä ollut hiekka on lentänyt tuulen mukana pois. Ne eivät ole olleet näkyvissä kovinkaan montaa tuhatta vuotta vielä - eli geologisesti vain silmänräpäyksen.
 |
| Pinnacles turismia - oli muuten kuuma, auto ja sen ilmastointi on mun turvapaikka |
Tämä oli siitä hassu National Park, että täällä vain ajeltiin autolla merkittyä reittiä kivierämaassa ja pysähdyttiin levikkeille missä halutti. Joku myöhemmin tapaamani ihminen ihmetteli, kun kerroin olleeni Pinnacleseja katsomassa ainakin kaksi tuntia... Helposti: ihailin kiviä, pysähdyin monesti ja luin kaikki kyltit infocenterissä.
Seuraavan kaupungin eli Cervantesin jälkeen tarjolla oli taas hieman viljelys- ja peltomaisemaa, suhteellisen vehreää jopa... mutta eteenpäin ajettaessa näkymät kuivuvat koko ajan. Ensimmäisen yön luksustelin Geraldtonissa hostellissa. Sain kolmen hengen huoneen kokonaan itselleni. Kävin saman tien lenkillä, kun ehdin hostellille. Myöhemmin ilmeni, että tämä olikin roadtripin ainoa lenkki. Illat pimeni niin aikaisin ja miltään P-paikoilta ei oikein viitsinyt lähtä juoksemaan pimeässä pitkin maantietä. Autossa istumisesta sain varmaan myös kymmeniä passiivisusleimoja... pentele (ohjaako tuo ranneke liikaa mun elämää?). Saksalainen Enni oli iltaruualla yhtäaikaa ja kävimme vielä naapuripubissa kaljalla - alan erikoistua kakskymppisiin saksalaisiin ;) Aamulla nousin taas ajoissa: lyhyt valoisan aika pitää käyttää tehokkaasti hyödyksi.
 |
| Geraldtonissa oli mukava ja uusi rantabulevardi - tämä aboriginaalitaideteos oli oikeasti kiva - ja käytettävissä myös |
 |
| Pioneeripatsas Geraldtonissa - maan (lyhyttä) historiaa tuodaan runsaati esille |
Geraldtonin jälkeen maisema alkoivat todenteolla aavikoitumaan. Aluksi tien varret olivat 2-3 m korkeaa pensaikkoa, myöhemmin matalampaa kunnes aikanaan lähes pelkkää hiekkaa. Tietä reunustivat hienon näköiset banksiapuut - ne taitavat olla mun uus suosikkikasvi. Tie oli aivan tikkusuora - mitäpä tuota mutkittelemaan, jos tasaisen aavikon läpi tietä vetää.
Seuraava varsinainen tutustumiskohteeni oli Kalabarri National Park. Siellä keskityin ensivaiheessa katselemaan rantakalliot ja niiden lookoutit. Kalliot rannalla eivät kyllä ylittäneet odotuksia - pakko sanoa, että Great Ocean Roadilla viime vuonna on komeampia. Ilma muuttui heti Perthistä lähdön jälkeen aavikkomaisen kuumaksi ja tuntuu luonnollisesti vain kuumenevan pohjoiseen mentäessä. Luovuin ajanpuutteen ja kuumuuden (ja pitkän soratietä menevän automatkan) takia pidemmistä kävelyreiteistä ja tyydyin pikkupyrähdyksiin.
 |
| Huomaa kuvassa mushroom-kivi, jota kävelin katsomaan kilometrin - terve... joskus mietin... |
Kalabarrin pikkukaupungissa söin lounasta rannalla - näytti mukavalta, kuten Geraldtonkin oli... kivoja pikku rantakaupunkeja! Olis voinut viivähtää kauemminkin.
 |
| Jokisuistoa - laguunimaiseen rantaan näytti pääsevän riutan läpi suht isollakin paatilla, luonnon aallonmurtajana toiminut riutta ei oikein erotu |
 |
| Tienpäällä näkee ihan valtavasti porukkaa veneiden kanssa - ne kulkee merellä kalassa! |
Kävin vielä Kalabarri National Parkin sisämaan puolella katsomassa Murchison-joen laaksoa. Oli komeaa, kuumaa ja kärpäsiä. Skippaamani 8 km:n kävely olis ollut näissä maisemissa. Oli oikea ratkaisu jättää se väliin... hengissä selviäminen vaatisi täällä yöpymisen ja liikkeelle lähdön heti aamusta aikaisin.
Täällä osaan National Parkeista pitää maksaa sisäänpääsymaksu, joka on ärsyttävästi autokohtainen. Yksin matkaava maksaa taas koko 10-12 $ kokonaan yksin. Samaan hintaan autossa saisi olla 12 henkeä kyydissä. Kalabarrin portilla ei ollut rahastajaa vaan rahat piti laittaa kuoreen ja siihen nimi päälle ja lukolliseen laatikkoon. Hollantilaisia tyttöjä sattui yhtäaikaa portille, joten ehdotin yhteiskyytiä - jätin oman autoni portille, säästin 6 $ (ja bensat) ja sain kivaa seuraa. Toinen tytöistä asui täällä jo viidettä vuotta. Se perinteinen tarina: oli tullut opiskelijaharjoitteluun ja löytänyt miehen. Hassua oli se, että hän oli ihan kaupunkilaistyttö, joka oli opiskellut jotain kauppatieteitä. Nyt hän pyörittää poikaystävänsä kanssa lammasfarmia täällä WA:ssa eli käytännösssä keskellä ei mitään (tai no keskellä aavikkoa). Pitää muistaa, että WA:ssa on n. 4 miljoonaa asukasta, joista 3 (miljoonaa ;) ) asuu Perhissä ja sen eteläpuolella. Täällä pohjoisempana on oikeasti tosi vähän asutusta tai mitään muutakaan.
 |
| Murchison River lookout |
Ilta hämärtyy taas. Saan ihastella joka päivä autiomaan upeita auringonlaskuja. Kerkesin just ennen pimeää yöksi Hamilton Poolin leirintäalueelle, jota voin todella suositella. 11 $:ia, suihkut ja keittiö. Ja bonuksena hieno yllätys - illalla esittely stromatoliiteistä (mitä ne lienee suomeksi??)... ja tällä paikalla aikoinaan toimineesta sähkösanoma-asemasta ja sen historiasta (ja muutenkin tietoliikenteen kehityksestä). Paikan edellinen omistaja on koonnut paikalle yksityisen museon.
Eka autossa nukuttu yö. Muuten nukutti hyvin, mutta piti vähän tappaa ensin yöperhosia ja muita öttiäisiä. Tyhmyksissäni pidin ovea auki ja valoa päällä...
 |
| Mun pesä :) |
 |
| Retkimuonaa retkirasiasta |
Aamusta hyökkäsin heti aamupalan jälkeen katsomaan stromatoliittejä. Olin vähäsen myöhässä, koska aurinko oli jo nousussa. Järkevintä olisi herätä vähän ennen kuutta ja hoitaa aamutoimet vielä pimeässä, jotta olisi auringon noustessa jo tositoimissa. Päivä on niin hirmuisen lyhyt.
Stromatoliitit olivat äärimmäisen mielenkiintoisia. Tiesin kyllä ennestään, että maapallon syntyessä syano- ja muut bakteerit olivat ensimmäisiä, jotka alkoivat yhteyttämään ja tuottamaan happea. Ja siten saivat aikaiseksi ilmakehän ja mahdollisuuden muulle elämälle kehittyä. En vain tiennyt, että semmoisia on vieläkin olemassa. Vain matala kannas erottaa Hamelin Poolin merestä eikä siihen laske mitään makeanveden jokia tms. Nousuvesi tuo suolaista merivettä Pooliin, mutta vettä poistuu vain haihtumalla. Tästä seuraa, että Hamelin Poolin vesi on noin 2,5 kertaa suolaisempaa kuin muu merivesi ja mataluuden takia tosi lämmintä. Nämä olosuhteet mahdollistavat 3,5 biljoonaa vuotta vanhan elämänmuodoon (vai miksi sitä kutsuisi?) eli bakterimattojen muodostamien stromatoliittien elämän siellä.
Niiden lisäksi Poolissa ei juuri muuta eläkään kuin yhtä simpukkalajia: Fragum Cockle, Fragum Erugatum - enpä tiedä onko olemassa suomenkielistä nimeä? Koska simpukalla ei siten ole vihollisiakaan, on niitä alueella paljon! Simpukat ovat kerrostuneet ja kivettyneet rannoille ja aiemmin "simpukkakivistä" on sahattu rakennusmateriaalia alueen ensimmäisiin pysyviin rakennuksiin, eipä täällä juuri muuta rakennusmateriaalia ole ollutkaan.
 |
| Simpukkakivikaivos |
 |
| Pikkuvauvan hauta 1800-luvun lopulta... ei täältä ole noin van lähdetty minnekään kirkkomaalle hautaamaan... |
Seuraavaksi ajelin Monkey Miaan. Kuten olen aikaisemminkin sanonut olen tosi onnekas ihminen. Portilla maksua perinyt tyttö sanoi, että päivän viimeinen delfiinien ruokinta on juuri alkamassa. Ehdin juuri sopivasti. Muuten vietin rennon aamupäivän - perehdyin delfiineihin infokeskuksessa, katselin jettyltä merelle ja näin kilpikonnan, katselin emua, kävelin rannalla, uin ja törmäsin pelikaaniin. Moneky miassa oli myös hyvät yleiset suihkut, joita hyödynsin ilolla. Oppisin ehkä nopeasti elämään autossa!!
 |
| Pällisteltävänä piipahtivat delfiinit nimeltä Shock, Puck, Suprise ja Piccolo. Aiemmin delfiinejä yliruokittiin ihmisten iloksi, jonka seurauksena niiden poikaset eivät mallioppineet kalastamaan ja eivätkä selvinneet hengissä. Nykyisin ruokaa on tarjolla korkeintaan 1/4-osa päivän tarpeesta. |
 |
| Emuja pyöri pihoilla... |
 |
| Toi on kilpikonna... |
 |
| Tämä kaveri ui musta metrin päästä ohi, kun olin uimassa |
Monkey Miasta ajelin Denhamiin ja tarkoitus oli käydä tankilla - valo jo vilkkui. Sydämen tykytystä aiheutti anzac-päivänä kiinni ollut ollut huoltoasema. Luojan kiitos myös kylän Iga möi bensaa. Kaksi huoltoasemaa ei todellakaan ole itsestään selvyys, kun yksikin on tyyliin 150 km välein. Denhamissa kävelin rantakadulla, ajelin vähän ympäri kylää ja katselin pari simpukkakivistä tehtyä taloa: ravintolan ja kirkon - ravintola oli komiampi. Näin myös lauman emuja hortoilemassa kadulla... hyvä, ettei tullu emukolari!
Kylältä lähtiessä yllätin itsenikin ottamalla kyytiin liftarin (se näytti siistiltä, pieneltä ja hintelältä). Tämä osoittautui hyväksi ratkaisuksi. Saksalainen 19-vuotias Simon oli tosi mukavaa juttuseuraa ja hänellä oli puhelimessa musiikkia mitä kuunnella :) Aika hiljaista on ollut ajella, koska radio kuuluu tasan tarkkaan kunkin kylän kohdalla ja kas mulla ei tietenkään ole mitään cd-kokoelmaa mukana - saatikka, että osaisin tallentaa musiikkia kännykkään???
Simon oli liftannut puolen Australian ympäri aloittaen Melbournesta. Ja ollut töissä välillä mm. meloneja poimimassa, maisemointihommissa ja kiertävän huvipuiston mukana pystyttämässä karuselleja. Viimemmäksi hän oli ollut vapaaehtoisena ruokkimassa Monkey Mian delfiinejä. Simon oli sitä mieltä, että näytän ihmiseltä, jolla on isoja koiria eikä pieniä pölysutturoita :) Matkalla pysähtelimme, aina kun näimme jotain kiinnostavaa.
Eka pysäkki oli jo pian - Shelly Beach Hamilton Poolilla, missä vesi on supersuolaista eli siellähän eli vain se simpukka. Koko beach oli pelkkää simpukan kuorta. Mulle oli yllätys, että ranta oli ihan kova. Ei ollenkaan pehmeä, kuten hiekkaranta. Mutta tällaisesta paikastahan niita simpukkatiiliäkin louhittiin!
 |
| Tämän vuotiset jokasäänkengät ei todellakaan vedä vertoja viimevuotisille - ei ulkonäössä eikä käyttömukavuudessa! |
Superhuippua oli nähdä oikea road train, josta olin haaveillut jo viime reissussa. Road trainin maksimipituus on 53,5 m - siinä saa jo kaksi kertaa harkita lähteekö ohittamaan. Pysähdyimme jututtamaan P-paikalla ollut kuskia, jolla oli kyydissä 200 kpl nuorkarjaa, jotka matkusti kolmessa vaunussa, kahdessa kerroksessa monta tuhatta kilometriä (Broomesta Adelaideen saakka, tosin yksi vaunu jäi kyydistä ennen Perthiä, koska sen jälkeen ei tie enää riitä road trainille). Hurjaa ja karua kyytiä elukoille!
Näköalapaikalta löytyi ihmeellinen muistomerkki.
 |
| Turisti kattelee aavikkomaisemia |
24hours ilmaisia restpaikkoja tuntuu olevan tasaisin väliajoin päätien varrella, mutta niiden löytäminen on vähän herran haltuun. Kunkin kohdalla kyllä ilmoitetaan kuinka pitkä matka on seuraavalle tai jonkun kaupungin jälkeen annetaan lista restpaikoista, jotka ennen seuraavaa kaupunkia on. Illasta voi siis hiukan arvioida missä kohti kannattaa viimeistään pistää auto parkkiin, ettei tarvitse ajella pimeässä kenguruihin tai lehmiin törmäillen (täällä ei tosiaan käytännössä juuri kukaan ajele pimeällä). Ainoa ongelma vaan on, että aina nuo ystävälliset viitat ei oikein pidä paikkaansa tai blondi ei ainakaan löytänyt kaikkia luvattuja p-paikkoja. Ja mihinkään karttaan niitä ei mun mielestä ollut merkitty (yritin kysellä visitorinfosta, mutta ei tätä suurta salaisuutta ainakaan mulle paljastettu) - höh, yrittävät luonnollisesti saada ihmiset menemään maksullisille leirintäaleille.
Simonilla oli kännykässä sovellus, jossa restalueita ja ihmisten kommentteja niistä pääsi hakemaan itsensä läheltä. Näppärää ja fiksua, siis, jos on netti - mitä mulla ei tietenkään ole, kuin jossain free wifin äärellä. Toimisi myös huomattavasti paremmin, jos ei rupatellessa ajelisi paikoista vahingossa ohi... Ohitimme siis valitsemamme paikan, teimme uukkarin, mikä ei ollut hyvä idea ollenkaan mun rajallisten kilometrien takia. Sitten tulikin jo pimeä ja ja... emme ryhtyneet etsimään paikkaa, jossa piti olla upea näköala jne., vaan yritimme ensimmäistä joka löytyi. Ikävä kyllä siellä ei ollut vessaa, mistä seurasi se, että koko alue haisi niin kuselle ettei kukaan halunnut sinne jäädä - varsinkaan Simonin teltan pystytys ei vaikuttanut houkuttelevalta. Ajelimme seuraavalle ja sekään ei kyllä ollut viihtyisimmästä päästä, mutta menetteli. Minä nukuin autossa moitteetta. Simon parka taas ei ollut nukkunut kuulemma juuri yhtään - koska paikalla oli miljoona sääskeä (meinasivat syödä minutkin hengiltä jo iltapalalla). Sitä kyllä ihmettelen, että mistä ne tuli, kun tuntui, että olemme keskellä kuivinta aavikkoa. Oli ehkä Carnarvorin erikoisuus - seuraavana päivänä huomasimme, että visitor centerissä varoitettiin tauteja levitävistä itikoista!! Mua ne ei juuri ehtineet syömään... toivottavasti Simonkaan ei sairastunut.
Aamusta ajelimme Carnavoriin ja kävelimme kävelylenkin 1 mile jettylle ja lueskelimme kylteistä alueen historiasta jne... Carnarvon ei kyllä häikäissyt erityisellä viehätyksellä. Myös tämä päänähtävyys museoineen oli jo tosiaankin museokamaa. Jokaisessa pikkukylässäkin (anteeksi täällä ne on kaikki kaupunkeja) on oma pikkumuseo esim. alueen perinteisistä elinkeinoista tms. Niitä sitten ylläpidetään vapaaehtoisvoimin, lahjoistusten ja keräysten avulla. Ihan kivoja ne on vierailla, mutta taso vaihtelee tosi paljon. Ruokaostosten jälkeen jatkettiinkin matkaa kohti pohjoista.
 |
| 1 mile jetty eli hemmetin pitkä laituri |
 |
| Museossa tarinaa Carnavorin satamasta ja siellä toimineesta junaradasta - nykyään ei kumpikaan ole enää käytössä, villan kuskaamisesta satamaan kamelikaravaaneilla jne. |
 |
| Kutakuinkin kaikki joet, joita on ylitetty siltojen yli näyttävät tältä - mittarista voi tsekata kuinka korkealla vesi välillä käy, kun tulvii! (ei siis kohtuutta missään: kun sataa, niin sitten sataa) |
 |
| Emuja myös vähän luonnollisemmassa ympäristössä |
Simon oli suuntaamassa Coral Bayhyn minne minun kilomerini eivät riitä (itseasiassa jälkikäteen vähän harmitti - oisin mieluummin mennyt Coral Bayhin snorklaamaan kuin nähnyt ne Monkey Mian delfiinit... mutta joku Perthissä neuvoi toisin...). Jätin hänet risteyksen P-paikalle miljoonan kärpäsen seuraan... toivottavasti sai pian kyydin, vähän säälitti.
Maisemat vaihtuivat taas tiuhaan (tai onko se tiuhaa, jos on aina 150-300 km samannäköistä ja sitten taas vaihtuu?). Coral Bayn tiehaaran jälkeen maisemaan ilmestyi lukuisa joukko termiittikekoja. Termiittikekoja oli silmän kantamattomiin.
Sitten alkoikin tietyömaa. Lienee jotain aussien käänteistä psykologiaa, että ensin ei ollut mitään määritelmää kuinka monta km:ä tietyötä riittää. Kun on ajanut 60 km tietyötä 40-60 km/h ja odotellut kahdessa eri kohdassa 15 min ei paljon naurata, kun näkee kyltin, jossa sanotaan "Seuraavat 90 km tietyötä" :( Sitten, kun todellisudessa tietyö loppuukin jo 45 km:n päässä, ilahduttaa se suunnattomasti!!!! Ja kaiken huippu oli tosi mukava stoppimerkin pitäjä heti ekalla pysäytyspaikalla. 15 minuuttia hurahti hetkessä rupatellessa ja mua jaksoi hymyilyttää koko ikävän työmaan ajan hänen kommenttinsa "You look like a extremely happy person". Sen oli varmaan käsketty sanoa ihmisille niin ;)
 |
| Soraa ajettiin kolmen kärrin road traineillä - tosin kovin kaukaa sitä ei tarttenut hakea, tuosta nuo näytti tien viereltä montusta sitä ottavan... hiekka-aavikolla |
Tämä päivä meni sen verran auton ratissa ja ilmastoinnissa, että tuntui hyvältä ajatukselta yöpyä vielä seuraavakin yö ilmaisella rest stopilla - siis ilman suihkua... haju taitaa pakottaa jossain vaiheessa camping alueelle :) Katsoin edellisellä paikalla kilometrit ja arvioin, että ehdin ajella ennen pimeää seuraavaan paikkaan - aivan pikkumatkan päähän Karrathasta, joka oli ajatuksissani seuraava tutustumiskohteeni. Ennen Karrathaa alkoi maisemassa näkyä valtavia, valaistuja kaivosalueita mine campeineen (parakkikyliä työntekijöille), joille johti tiuhaan isoja teitä. Arvioin, että seuraava 24hours rest pitäs olla tässä ja löysinkin jonkin hervottoman teollisuuslaitoksen kupeelta P-paikan pöytäryhmineen jne... Paikalla ei ollut tasan ketään ja ympäristö oli sen verran karmiva muutenkin, että totesin ajavani vaikka pilkkopimeässä neljää kymppiä koko yön kuin jääväni siihen yksin yöksi.
Onneksi häivyin: se "oikea" 24hours rest oli noin kahden kilsan päässä ja siellä oli runsaasti muita matkalaisia yöpymässä, wc:t ja jopa internetyhteys! Istuin iltaruuan jutustelemassa backbackeri-nelikon kanssa: tyttö Hollannista, poika ja tyttö Saksasta ja poika Jenkeistä olivat ostaneet kimpassa auton ja matkustivat 5 viikkoa yhdessä Perthistä Darwiniin - vähän enemmän aikaa kuin mulla.
 |
| Maisemia matkalta - Great Sandy Desert eli tämä on ainoa kohta Australiassa, jossa sen keskellä oleva aavikko yltää meren rannikolle saakka. |
 |
| Eksymisen vaaraa ei käytännössä ollut - varsinaisia risteäviä teitä oli ehkä 500 km:n välein - tällaisia hiekkateitä ristesi aika ajoin... minne lie menneet: stationeille (=farmeille) ja aboriginaalien kyliin, joita täällä on paljon - enpä lähtenyt aavikolle tutkimaan... |
 |
| Välillä näkyi vuoria - nämä oli siis kyltitetty vuoriksi |
 |
| Joki, jonka rannalla 24restalue - eli yöpaikkamme oli! |
 |
| Auringonlaskua restalueella |
 |
| Retkeilyä |
Aamulla jatkoin matkaa Karrathaan - seuraavaan kaupunkiin.
 |
| Ensimmäinen joki 1000 km:iin, missä oli vettä!!! Siis pikku lampare ja heti karjaa juomassa - ihmettelen kyllä miten karja pysyy täällä hengissä. Olisi kiva käydä, jossain farmilla kysymässä. |
Kaivosteollisuuskaupunki Karratha oli oikeastaan perustettu ja kasvanut vasta aivan viime vuosikymmeninä. Sen upouutta keskustaa kehuttiin matkaoppaassa, mutta minusta se oli lähinnä karmea (teollisuus/kaivoskarmeudet eivät muuten näy kuvissa - en tullut kuvanneeksi niitä...). Vähän mietin, että mitähän täällä on, mutta optimistisesti infoon.
Tämä automatkailu on kyllä superihanaa ja niin vapauttavaa - ainakin, kun reissailee yksin. En tiedä sujuisko kaverin kanssa asioiden sopiminen näin kivuttomasti (kuin itsensä kanssa ;) ). Turisti-infon neuvot saatuani suunnittelin tutustuvani päivän Karrathan eteläpuolen Dampieriin ja siellä erityisesti Deep Gorgeen ja aboriginaalien kalliomaalauksiin, ajelevani illalla meren rannalle kuuta katsomaan (täällä alueella voi täyden kuun ja laskuveden aikana nähdä ns. staircase to moon -ilmiön - tosin nyt oltiin jo pari päivää yli oikean ajan, joten ehkä näkisin jotain ehkä en mitään), yöpyväni camping alueella (lue käyväni suihkussa) ja tutustuvani seuraavana aamupäivänä Kossacin aavekaupunkiin... mutta, mutta miten kävikään...
Deep Gorgessa oli kuuma!!! Itseasiassa on uskomatonta miten lämpötila ja auringon polttavuus vain lisääntyy päivä päivältä. Kävelin Gorgessa ees taas varmaan tunnin - kalliomaalauksia oli tosi vaikea huomata ja löytää. Varsinkin, kun kävelee vahingossa ainakin kaks kertaa niin pitkälle kuin on pakko... Ok kaikenlaisia maalauksia loppuviimeksi löytyi. Ei kaikkia, joiden kuvia oli esitteessä, mutta monia muita kyllä! Toisia turisteja tuli vastaan, kun olin lähdössä pois ja he kyselivät ovatko kalliomaalaukset worth to walk?? Enpä tiiä - ei ne maalaukset/kaiverrukset nyt hirvittävän ihmeellisiä olleet, mutta minulle tämä luonto on kyllä uskomatonta ja tietysti se, että täälllä on elänyt ihmisiä noita kaiverruksia tekemässä: tämä kuivuus, kivikko, kuumuus... käsittämätöntä, että täällä voisi selvitä hengissä luonnon antimilla.
Ajelin viereiselle Hearson Coven rannalle uimaan ja pohjoiseen siirtyminen näkyy tai siis tuntuu siinäkin. Nyt oli ensimmäistä kertaa oikeasti tosi lämmintä vettä - aletaan siirtyä linnunmaitoalueille. Ranta oli likipitäen autio, paikalla oli muutama paikallinen pariskunta uittamassa koiriaan. Toisella porukalla oli husky!!! Mietin kyllä onko tämä mikään huskyn paikka olla ja elää? Koira oli kyllä iloinen ja onnellisen oloinen ja omistajat tosi mukavan tuntuisia, kun heidän kanssaan juttelin suomalaisista huskyfarmeista.
Päätieltä joka paikkaan on itseasiassa aina pitkä matka. Kartta hämää mittakaavallaan edelleen ja joka kerta, kun päättää "piipahtaa" naapurikylässä kilometrimittariin tupsahtaa 100 km lisää. Ajellessani takaisin Karrathaan huomasin, että kilometrini ovat ylittymässä väkisin "luvallisista" 2800 km:stä, vaikka olinkin skipannut pitkän ajomatkan kohteet Monkey Miaa lukuun ottamatta ja seurannut kilometien kertymistä. Ei voi enää mitään, muuta kuin tietysi loppumatkan vähän miettiä minne ajaa ja minne ei.
Kilometrit oli siis yksi syy, että alkuperäisestä suunnitelmasta poiketen päätin, että en mene Karrathan pohjoispuolen historiallisiin pikkukyliin Kossaciin (autiokaupunki) ja Point Samueliin ollenkaan (se olis ollut taas 100 sakkokilometriä lisää ja oon mää jo nähnyt noita noin 100 vuotta vanhoja historiallisia??? hiekkakivitönöjä ihan riittävästi). Samalla huomasin infosta saamistani esitteistä, että 80 km:n päässä Whim Creekissä on public shower! Sinne siis - suihkuun ja sen jälkeen maksuttomaan yöpaikkaan siihen lähelle.
 |
| Hämmästyttävää näissä maisemissa on aidat ja kyltit "varo karjaa"... miten ihmeessä täällä pysyy mikään karja hengissä?? |
 |
| Kuitenkin tasaisin väliajoin (50 km?) on viittoja ja portteja ja tiehaaroja stationeille - joille matkaa tieltä sitten se 50 km lisää... Olisi tosi kiva käydä katsomassa!! |
 |
| Tuntuisi, että kaikille lehmille kävisi näin... tosin tämä yksilö ehkä auton yliajama :( |
Whim Creekissä tosiaan kävin suihkussa ja tästä ihanasta mahdollisuudesta kiitollisena päätin sponsoroida paikkaa pitävää hotelli-ravintolaa ostamalla sieltä yhden oluen. Pubissa tapasin Terryn ja Carolin, jotka olivat vajaat 70-kymppisiä (itseasiassa Terryllä oli tänään synttärit ja hän täytti 68 vee) emäntiä, jotka pyöräili!!!! Perthistä Darwiniin (4000 km). Samaa ikäluokkaa olevia oli porukassa viisi ja heillä oli campervani huoltoautona, jota yksi aina kerrallaan ajoi ja muut pyöräili kiertävillä vuoroilla. Kunnioittava suoritus!! Toivottavasti oon tuossa iässä yhtä hyvässä kunnossa, että voin tehdä saman. Carol oli entinen poliisi (pituutta noin 150 cm) ja Terry maalasi, molemmat nyt eläkkeellä. He olivat vuosien saatossa tehneet ueampia pyörämatkoja kimpassa - Gold Coastilta Melbourneen, Adelaidesta Perthiin jne. Samassa porukassa ollut pariskunta oli itseasiassa pyöräillyt pätkissä koko matkaan Gold Coastilta tännne ja aikoivat lähivuosina jatkaa siten, että ovat lopulta kiertäneet koko maan (tai mantereen).
Porukka oli niin mukavaa juttuseuraa, että hylkäsin ajatuksen kuun katselusta (hei kyllä oikeat ihmiset voittaa kuuilmiön, joka todennäköisesti oli jo mennyt ohikin). Ja sitäpaitsi pubin pitäjä sanoi, että kyllä tuossa pihalla saa yöpyä yli yön. Siitä ja hyvästä seurasta ilahtuneena söin paikan kuuluisan fish burgerin ja se oli tosi hyvä (ja rasvainen ja lihottava). Sitäpaitsi Terry ja Carol tilasivat ruualle valkoviinipullon ja jakoivat sen minullekin ;)
Aamulla nousin taas auringon kanssa samaa matkaa (huomaa, että istuimme pubissa pimeän ensitunnit noin klo 17-20, jonka jälkeen painuin nukkumaan). Kävin suihkussa, koska sellainen kerta oli käytettävissä (hauskaa, että harvinaisesta hyödykkeestä tulee mainitsemisen arvoinen - täällä on onneks paljon yleisiä vessoja niin mun ei tarvitse raportoida milloin käyn vessassa) ja jatkoin matkaa. Ajelin Port Hedlandiin, joka on lähialueen suurin kaupunki, 20 000 asukasta. Sitä lähestyttäessä taivaanrannassa alkoi häämöttää nostokurkia, valopylväitä ja sähkölinjoja, tien täyttivät road trainit ja tie kulki useamman junaradan ylitse. Yhdellä radalla kulki varmaan sadan vaunun malmijuna! Ei jäänyt epäselväksi, että olimme lähestymässä yhtä maailman suurimmista malmisatamista. Port Hedland itsessään ei kyllä ollut millään muotoa viehättävä... Mutta sen Visitor Centerissä oli kaikista mukavimmat virkailijat. Juttelin siellä kaikesta ja Suomesta jne. varmaan tunnin :)
 |
| Yksi Port Hedlandin vanhimpia taloja - muut vastaavat on kuulemma tuhoutuneet sykloneissa tai valkoiset muurahaiset on syöneet ne! |
Port Hedlandissa sain tietää, että 100 km:n päässä on Pardoon Station, missä on myös campground. Päätin uhrata 26 sakkokilometriä ja ajaa päätieltä 13 km stationille. Halusin nähdä ja ehkä jopa kuulla miten ihmeessä tuolla aavikolla harjoitetaan minkään valtakunnan karjataloutta. Myöhemmin ilmeni, että se todella kannatti. Kyllä ihmisen pitäisi useammin ja reippaammin poiketa valtaväylältä - sillä tavalla löytää oikeasti kivoja asioita! Pätee varmasti elämässä yleensäkin.
 |
| Tie stationille... |
Respan tädiltä kuulin, että maatilamatkailuyritys ja station ovat kaksi täysin eri juttua ja voisin soittaa station managerille ja kysyä ehtisikö hän esitellä paikkoja. No ei mulla oikein ole edes puhelinta ja, kun kuulin samalla, että leirintäaluepaikka maksaa 35 $ meinasin jo luovuttaa. Parkkipaikalta näin kuitenkin maatilan konesuojalla porukkaa hommissa ja ajattelin, että hitto - osaa ne tarvittaessa sanoa, että häivy.
Kun kertoo missä on töissä, maatalousihmiset nämmä innostuvat hiiteen. Juttelin pitkät pätkät yhden työntekijän kanssa ja hän kertoi kaikenlaista faktaa stationin toiminnasta. Stationilla on kuivuuden takia nyt vain noin 2500 nautaa, brown agnus -merkkisiä lähinnä - siis lihan tuotantoa. Vain stationin rajoilla on aidat, muuten karja vaeltaa miten vaeltaa. Juottopaikkoja eli vesialtaita on siellä täällä. Alueella on hyvää pohjavettä, jota ei tarvitse pumpata, vaan se tulee paineella putkistoon. Maan pintaa pitkin oli vedetty kilometritolkulla putkea tilakeskuksesta juottopaikoille. Astioiden täyttökirros koko farmilla kestää koko päivän ja tuo hemmo ois ottanut mut seuraavana päivänä kierrokselle mukaan, mutta enhän mää nyt pääse :( Mun pitää jatkaa matkaa, että ehdin ajoissa palautamaan auton. Tosi harmi! Alueet oli rutikuivia enkä minä nähnyt suurin surminkaan mitään naudoille syötäväksi kelpaavaa kasvamassa missään. Nautoja ruokittiinkin suurpaaleilla. Stationilla oli omia peltoja n. 40 km päässä ja sieltä tehdään heinää. Armoton kuivuus on jatkunut jo aikansa - viimeksi on satanut joskus toista vuotta sitten! Kiinalaiset omistavat stationin, ainoana WA:ssa. Queenslandissa omistavat usempia - australialaiset ovat sangen huolestuneita siitä, että kiinalaiset suuryritykset ostavat isoja stationeita. Parin viikon päästä on alkamassa mustereli karjanajo tai mikä lie suomeksi. Karja kootaan yhteen ja osa lähtee lihoiksi. Nyt, kun kuivuus on niin kova, osa menee jonnkein toiselle farmille vielä lihomaan. yritin kysellä myyntipainoja, mutta koska setä sanoi ne jossain käsittämättömässä mittayksikössä ne pääsivät totaalisesti unohtumaan. Stationilla on 5 tyyppiä vakituisesti töissä, musterin ajaksi palkataan pari lisää. Karjanajo suoritetaan jeepeillä - hevosia ei maisemissa näkynyt!
Myöhemmin juttelin vielä pitkät pätkät tilan toisen työntekijän kanssa. Hän oli ollut täällä hommissa vasta kuukauden ja aiemmin mm. ajanut sellaista karja-road trainia. Hän kertoi karua tarinaa siitä, kuinka pitkiä matkoja karjaa kuljetetaan ja kuinka matkan aikana pitää tarkkailla, etteivät eläimet "istu", koska, jos niin käy niitä ei saa enää ylös ja ne pitää lopettaa. Nähtävästi täällä käydään kovaa laajempaakin kiistaa eäinten elävänä kuljettamisesta mm. Aasiaan. Eläinten oikeuksien puolestapuhujat ovat huolissaan kuljetusten lisäksi myös eläinten lopetusolosuhteista Aasiassa. Olen kyllä tässä asiassa vähän sitä mieltä, että miksi ihmeessä noita eläinparkoja ei voi lopettaa suunnilleen siellä missä ne kasvavat ja kuljetella pakasteena... Myöhemmin Broomen museossa sainkin tietää, että Broomessa oli ennen teurastamo ja iso lihatehdas, mutta se on lakkautettu, koska eläimet myydään elävinä. Pitäisikö tätä asiaa selvitellä enempi - kuulostaa ikävältä.
Mekaanikko-setä oli vahvasti sitä mieltä, että Australian maatalous on ahdingossa ja yksi syy on yhä lisääntyvät säännökset, joita pitää noudattaa. Ja samaan aikaan markkinoille tulee tavaraa Kiinasta, missä ei ole mitään säännöksiä. Sinällään kummallista, että ainoa tuote jota pommin varmasti jokainen ihminen maailmassa tarvitsee: ruoka - ja sen tuottajat tuntuvat olevan ahdingossa melkein missä päin maailmaa tahansa. Missä kohti on jotain mitä en tosiaan tajua??
Päätin lopulta jäädä stationille yöksi. Törmäsin parkkipaikalla puulaakikrikettiporukkaan, joka kutsui mut niiden iltanuotiolle! Porukka käy täällä joka vuosi kalareissussa. Keräävät reissurahat vuoden aikana siten, että aina pelin ja treenien jälkeen ne jotka on töpppäilly joutuu laittaan yhteiseen pottiin 20 $. Iltanuotiolla olikin superhyvät jutut - kävi ilmi, että porukalla on kriketin peluun lisäksi yhteisiä ravi- ja laukkahevosia (treenissä jossain) ja talkoilevat ja touhuavat kovasti raceklubien toiminnassakin. Ja pelaavat ;) Yksi porukasta oli itse ollut jockeynä useamman vuoden nuorena - mm. vuoden Afrikassa, vuoden Malesiassa jne. Hänen joku hevospiireistä tuttu kaveri oli muuten naimisissa suomalaisen naisen kanssa. Tämä nainen oli tullut hevoshommiin Ausseihin ja oli nyt jockeynä ja pärjäsi kuulemma oikein hyvin - kuka lie? Mukava iltanuotio - syömisistä ja juomisistakaan ei ollut pulaa! Kutsuivat minut aamulla aamupalalle ja kalareissulle. Ikävä kyllä en voinut lähteä veneellä merelle. Nousuvesi, jolloin veneen saa veteen oli vasta iltapäivällä ja niin... mun piti lähtä ajamaan sinne Broomeen.
Mutta rannalle pääsin mukaan - nelivetoautolla ajeltiin vajaa 10 km meren rantaan, käveltiin laskuveden aikaista meren pohjaa jokisuulle (huom joessa ei siis ollut vettä - merivesi vain velloi tuossa suistossa). Merenpohja oli jotain silttisavea ja uskomattoman liukasta mutalällyä! Maisema oli perusilmeeltään harmaa. Jokitörmältä saa kuulemma lohia yms. Minusta se tuntui uskomattomalta, kun katseli maisemaa... Yhtään lohta ei tällä reissulla kyllä saatukaan. Onkiin tarttui sen sijaan kaksi pientä haita - ne laitettiin takaisin. Kalastus tapahtui "uistelemalla" käyttäen eläviä pikkukaloja syöttinä. Pikkukaloja pyydettiin ensin verkolla. Jättisuuri koukku laitettiin sitten pikkukalan selästä läpi ja pyyntiin. Minusta se näytti aika karulta - tehdäänkö Suomessakin niin vai saako niin edes tehdä? No osa pikkukaloista ehti kyllä kuolla ennen syöttikäyttöä ja minusta hyvä niin. Rantatörmän koloista yritettiin metrin pituisella hiilihangon näköisellä atraimella kaivella esiin "mutarapuja", jotka on kuulemma erinomaista ruokaa. Harmi kyllä ei löytynyt yhtään. Minä keskityin kummallisen maiseman katseluun ja pikkuönniästen kuvaamiseen. Jokaikisessä kolossa hietikolla asui pikkurapu, mutta ne meni piiloon kun niitä yritti tarkastella lähemmin!
 |
| Kalastusturisti |
 |
| Laskuveden alta paljastunutta rantasavea - käsittämättömän liukasta |
 |
| Syöttikalaa heittoverkolla |
 |
| Minä tutkin rannan pikkuötököitä - joka kolossa oli pikkurapu |
 |
| "Joki" - siis suisto, jossa nyt vain merivettä |
 |
| Piti tulla lohia, mutta tuli hai!! |
Puolilta päivin jatkoin matkaani kohti Broomea. Ajelin suorilta perille asti, koska kilometrit alkoi olla ylitettynä. Katsoin tarkasti tienviitasta missä viimeinen 24restalue on ennen Broomea, mutta en mää mitään siitä kohdasta löytänyt :( Olis pitänyt jäädä 100 km:n päähän edelliselle... Nyt ei auttanut muu kuin mennä leirintäalueelle. Ihan mihin tahansa tien poskeen ei kyllä uskaltais mennä ja sitäpaitsi täällä saa sakot, jos leiriytyy minne sattuu!
Olen tullut tropiikkiin! Täällä on nyt sitten ihan hirmuisen kuumaa ja kosteaa. Aamusta palautin auton ja majoituin uuteen majapaikkaani Kimberley Klub hostelliin. Hostelli on ollut todella viihtyisä ja mukava: hyvin ilmastoidut huoneet (nukun pitkät housut, pitkähihainen paita ja sukat jalassa), mukava uima-allas, tosi laajat ja viihtyisät yhteiset alueet, ystävällinen palvelu jne. Netti on vain aivan onneton esitys. Hätäisesti saa whats up-viestit luettua ja siinä kaikki. Ihme kyllä Epun kanssa saatiin puhuttua vappusynttäripuhelu!
Eka päivänä Broomessa en tehny mitään. Tai siis kävin ruokakaupassa, majoituin, pesin pyykkiä, laitoin ruokaa, surffailin (siis netissä), kirjoitin, kävin uimassa, juttelin muutamien kans yms. Kauppareissua lukuunottamatta en poistunut hostellilta - oli super kuuma päivä (kuten myöhemmin kaikki muutkin päivät) ja oli ihana olla vaihteeksi paikallaan! Katotaan huomenna jotain muuta... ja suunnitellaan. Yritys olis kova löytää kyyti Broomesta Darwiniin...
Broomessa tuntuu oleva valtavasti tekemistä! Tosin osa - kuten lentoretket läheisiin upeaakin upeampiin luonnon kohteisiin (Horizontal Falls) on niin kalliita (700 $ ja ylöspäin), että ne jää kyllä supereläkeläishommiksi. Mutta kyllä täällä halvallakin viihtyy! Aamuisin oon lähtenyt klo 6 juoksemaan, koska se on ainut aika jolloin voi edes kuvitella lenkkeilyä, jos ei halua tehdä sitä pilkkopimeässä. Seiskan jälkeen on jo aivan liian kuuma. Ihana hidas aamurutiini: tunnin lenkki, puoli tuntia lillimistä uima-altaassa, suihku ja aamupala rauhassa!
Oon käynyt sekä Cable Beachilla että Town Beachilla loikomassa ja uimassa - ja lukemassa ja kirjoittamassa. Ihastellut Cable Beachin auringonlaskuja pariinkin otteeseen - ilman kameleita ja kameleiden kanssa. Kävellyt pitkin kaupunkia, mm. Broomen China Townissa ja paikallisilla markkinoilla. Kävin myös merellä melontaretkellä - ja retkellä nähtiin kilpikonnia kuten pitikin (tosin sukeltaessa ne näkyy paljon paremmin). Tutustunut ihmisiin hostellilla, mm. saksalaiseen Anaan, virolaiseen tyttöön, saksalaiseen kokkipoikaan, huonekavereihini, suomalaisiin tyttöihin Elinaan ja Essiin jne. Ja viettänyt aikaa kirjaston pihalla paremman netin äärellä päivittämässä blogia, suunnittelemassa matkan jatkoja, puhumassa whats up -puheluita Suomeen jne.
 |
| Markkinat la ja su oli aika vaatimattomat - verrattuna esim. Hobartin markkinoihin |
 |
| Cable Beach on saanut nimensä seuraavassa kuvassa näkyvän kaapelin (kuva museosta) mukaan - meren pohjalssa kulkenut kaapeli yhdisti Australian tietoliikenteen Jaavaan ja muuhun maailmaan |
 |
| Auringonlasku Intian mereen |
 |
| ja sama kameleilla! |
 |
| Mun aamulenkkireitin varrella on kiinalainen ja japanilainen hautausmaa. |
 |
| Yli 900 japanilaista on haudattu hautausmaalle - iso osa sukeltajia tai sykloneissa menehtyneitä. Vuosilukuja / nimiä ei voinut paljon katella... |
 |
| Town Beach |
 |
| Tukahduttavan kuumia katunäkymiä |
 |
| China Townissa on Sun Pictures - toistasataa vuotta samassa paikassa jatkuvasti toiminut elokuvateatteri - sali on ulkotilassa :) Aulassa on elokuvaprojektoreita aikojen varrelta. |
 |
| Ana, jonka kanssa olin melontaretkellä! |
 |
| Merimeloja melomassa |
 |
| Kuvat on "hiukan" sameita, koska ne on otettu DNA:n mainos kännykuivapussukan läpi... |
 |
| Taukopaikalla oli vielä vähän liian korkealla vesi. Broome on kuuluisa maailman suurimmista vuorovesivaihteluista, vaihtelu jopa 11 m!! |
 |
| Merimeloja tauolla :) |
Olen tutustunut laajalti helmenkalastukseen ja viljelyyn niin museossa kuin helmimyymälän erittäin hyvässä näyttelyssä. Broomen kaupungin ovat perustaneet 1800-luvun lopulla helmenkalastajat, jotka keräsivät edustan merialueilta maailman suurinta helmisimpukkaa: Pinctada Maximaa. Päätuote oli kuoren helmiäinen, josta tehtiin nappeja ja muuta helmiäistavaraa. Parhaimmillaan satamassa oli satoja helmenkalastusaluksia ja Broomessa oli useita Pearl Mastereita, jotka pyörittivät helmiäiskauppaa ympäri maailman - suuremman luokan nappikaupppaa siis. Helmet olivat toiminnan sivutuote, tosin tärkeä sellainen eli löydetyistä helmistä parhaimmat päätyivät kuninkaallisten ja muiden äverikköjen käätyihin ja kauloihin.
Helmenkalastus alueella käynnistyi jo ennen kaupungin perustamista joskus 1850-70-luvulla ja sen alkuajat olivat karua puuhaa :( Paikalliset aboriginaalit pakotettiin helmensukeltajiksi eli käytännössä siepattiin omista kylistään orjiksi, joita käsiteltiin kuin kauppatavaraa. Nuoria aboriginaalimiehiä ja -naisia säilytettiin lähisaarilla ja he sukelsivat helmiä pakon edessä ilman minkäänlaisia sukellusvarusteita. Useat hukkuivat tai menehtyivät yleisiin keuhkosairauksiin, joihin sairastuneet vain heitettiin laivoista rannalle selviytymään itsekseen aavikolla.
1880-luvulla alueelle tulivat hommiin myös aasialaiset helmenkalastajat omine veneineen ja sukeltajineen Japanista, Indonesiasta, Malesiasta jne. Ja heidän mukanaan yleistyi syväsukelluspuvun käyttö - tiedätte sen jättikokoisen metallipallopääasun, jolla sukeltaminen noihin aikoihin oli myöskin hengenvaarallista. Se toimi jokatapauksessa niin paljon paremmin, että helmenkalastuselinkeino laajeni syvempiin vesiin ja johti myös Broomen kaupungin perustamiseen.
Käytännössä aasialaiset olivat jatkossa ainoita sukeltajia, koska samoihin aikoihin tuli voimaan laki, joka kielsi Aboriginaalien pakottamisen sukeltamaan vastoin tahtoaan. 1901 Broomessa työskenteli 1358 aasialaista helmielinkeinossa ja vain 132 eurooppalaista. Samana vuonna tuli voimaan ns. White Australia politiikka, jonka mukaisesti ja erittäin rasistisesti maahan saivat tulla ja siellä toimia vain valkoihoiset eurooppalaistaustaiset.
Sen seurauksena valtio yritti estää aasialaisia toimimasta alalla, kaikkien Pearl Mastereiden vastustuksesta huolimatta (he olivat sitä mieltä, että eurooppalaiset eivät osaa sukeltaa). Homma ei vain mennyt ihan putkeen. Valtiovalta määräsi aasialaiset poistettavaksi hommista kolmessa kuukaudessa ja teki lähetti paikalle eurooppalaisten sukeltajien joukon. Kokeilu epäonnistui ja moni näistä menehtyi. Niimpä aasialaisille annettiin erityislupa toimia alueella sukeltajina. He olivat varmasti parempia sukeltajia, mutta liekkö yksi syy sen lisäksi, ollut se, että heidän hukkumisellaan ei ollut niin väliä...
Kaikkineen vaarallinen ammatti, muiden vaarojen lisäksi koko miehistöä masterit mukaan lukien uhkasivat alueen ilmastoon tyypillisesti kuuluvat syklonit, mm. 1887 140 miestä hukkui syklonissa. Vaikka aasialaisilla oli lupa toimia vain sukeltajina, käytännössä he olivat "salaosakkaina" useissa helmenkalastusaluksissa, -välityskaupoissa ja pyörittivät muuta elinkeinotoimintaa kaupungissa. Myös väkivaltaisia kahakoita ja kapinoita eri rhmien välillä esiintyi aika-ajoin. Jokatapauksessa tästä historiallisesta erikoisuudesta johtuen Broomessa on Australiassa aivan omintakeinen monikulttuurinen tausta ja asujaimisto.
Nykyään helmiä ei enää kalasteta merestä vaan käytännössä kaikki markkinoilla olevat helmet ovat viljeltyjä. Ns. luonnon helmiä ei ole avoimesti missään myynnissä, vaan mahdolliset yksittäiskappaleet myydään suljetuin ovin ja hirmu hinnalla. Mutta mitäpä sillä on väliä, koska viljelty helmi oikeasti on ihan just sama kuin luonnon helmi - se vain on saanut alkunsa ihmisen tekosesta eikä luonnon oikusta.
Helmenviljelytekniikan keksi uskomatonta kyllä ensimmäisenä tuttavamme Carl von Linne, mutta tekniikka oli Ruotsin kuninkaallisten yksinoikeus ja salaisuus 144 vuotta. Kaupalliseen viljelyyn johtaneen menetelmän kehittivät japanilaiset 1900-luvun alkupuolella. Viljellyistä helmistä 95 % on makean veden helmiä ja vain 5 % suolaisen veden helmiä. Tämä näkyy hinnassa - suolaisen veden helmet ovat paljon kalliimpia. Sinällään molemmat ovat ihan yhtä hyviä - siis silloin kuin ne ovat. Viljellyistä helmistä yleensäkin vain noin 5 % (siis istutusmäärästä) on korkealaatuisia helmiä. Puolet ostereista kuolee, loput on huonoa laatua. Hyvä helmi pinnaltaan virheetön, "loistava" siis ei himmeä, mahdollisimman pyöreä, iso ja väriltään haluttu (niitä on vaikka minkä värisiä luonnostaan: valkoisia, pinkkejä, hopean- ja kullanvärisiä jne.).
 |
| Museossa oli helmien lisäksi asiaa mm. toisen maailman sodan ajoista, kun japanilaiset pommittivat Broomea (jonka seurauksena sielä jo kymmeniä vuosia asuneet alunperin japanilaiset eristettiin leireihin) ja suuren suuri simpukkakokoelma, jonka paikallinen täti oli aikoinaan kerännyt. |
Harkitsin ensin myös retkeä helmen viljelylaitokselle... vai miksi sellaista kutsutaan. Jätin sen kuitenkin väliin, koska hintaa oli silläkin ja tietoa oli jo kertynyt. Matkakassani on hiukan tiukilla, kun olenkin täällä Australiassa enkä Aasiassa. WA on sitäpaitsi sikamaisen kallis paikka. Mm. bensan hinta pompsahti heti, kun poistuttiin Perthistä 0,99 $:sta 1,39 $:iin (ja jossain korvessa matkan varrella se oli jopa 1,7).
Tänään ei aikainen lintu matoa napannut vaan menetti hatun... Nousin klo 5.30 lähteäkseni luontopolulle ja beachille kävelyretkelle ajoissa ennen kaikkein kuuminta auringonpaistetta. Olin kyllä lukenut säätiedotuksen ja luvatun ukkoskuuron varalta mulla oli sadeviitta mukana. Sadeviitasta ei kyllä ollut apua, kun kuuro sitten iski - melkein pelotti, että salama iskee päähän, niin lähellä se paukkui. Sade sattui kuin raekuuro ja kasteli kaiken ja tuuli vei mun hienon hatun :( Paikallinen setä pelasti mut autoonsa istumaan ja sai kiitokseksi kilon hiekkaa ja litimärän penkin. Puolen tunnin kuuron jälkeen päivä oli tosi aurinkoinen eli loppujen lopuksi nautiskelin kivien välissä yksityisrannasta: luin, uin, tein itselle pedikyyrin ja uudet varpaan kynnet ja kuivattelin kamani! Kotimatkalla meinas vaan pää palaa kun ei ollut hattua...
 |
| Luontopolulla tyyntä myrskyn edellä |
 |
| Broomen laukkarata on tuossa ihan lähellä - aamulla näin myrkyn noustessa rannalla hepan - melkein kuin Äimärautiolla :) |
 |
| Kyllä se selkenee... |
 |
| Huppuselfie - hirveeltä tuntuu, kun pää palaa.. |
 |
| Ja uusi myrsky nousee - kerkesin hostellille ennenkuin se iski |
Kaikkineen mulla on ollut ihanan rento lomaviikko ja tosi kiva reissufiilis :) Suomesta on kuulunut pelkkiä hyviä uutisia (koputan puuta koko ajan) eli ei siellä mua tarvita. Lähettäkää rahaa niin jään tänne ;) Broomessa enää päivä ja lauantaina aion jatkaa matkaa. Myrskyä on luvannut myös huomiselle. Muilta osin jatkuu seuraavassa numerossa...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti