Toista viikkoa Malesiassa on hurahtanut siivillä - miksen tullut tänne aikaisemmin. Okke - pitää tulla uudestaan, vaikka ens vuonna:)
Eka pysäkki oli jo viime vuodesta tuttu Kuala Lumpur. Mun hotelli KL:ssä oli kyllä melkoinen mesta - toki voi osin syyttää itseään, jos otti lähinnä halvimman, minkä haluamaltaan alueelta (Pukit Bintang) löysi. Sijainti olikin hyvä ja ihmeellistä kyllä erinomainen nettiliittymä. Myös täällä Tiomanilla, missä tätä kohtaa kirjoittelen on erinomainen netti. Kaikkineen Malesiassa on nämä tietoliikenneyhteydet noin 100 kertaa paremmat kuin Ausseissa - mikä ihmeen kehitysmaa se Australia on??
Muuta hyvää hotellissa ei sitten ollutkkaan... Eka aamuna luvattua aamupalaa ei ollut; toka aamuna se oli vitivalkea paahtoleivän pala ja pöytään lämästy avonainen purkki peanutbutteria ja valmiiksi sokeroitu kahvi (kukaan ei kysynyt juonko edes kahvia...); vimppa aamuna en edes kysellyt sen perään. Juuri muita asukkaita ei näkynyt ja ihmekö tuo. Hotelli oli lähinnä yks rakennustyömaa - kaikki muut tilat mun huonetta lukuunottamatta näytti olevan remontissa. Ja naulaaminen jatkui iltaisin noin klo 02 asti - onneksi useimmiten olin kylillä vielä siihen aikaan :) Mutta sinällään ihan sama - olipahan katto pään päällä näiksi pariksi päiväksi mitä KL:ssä olin.
KL:ssä näin Elania, johon tutustuin viime vuonna. Kävimme Jalan Alorilla (KL:n kuuluisa ruokakatu) syömässä. Ruoka oli erinomaista ja Australian jälkeen oli kiva maksaa kolmesta ruokalajista juomineen 7-10 €, eikä se ole edes halvinta mahdollista täällä! Semmoinen 5 € on perushinta hyvästä ruuasta. Illat kului muutenkin KL:n yössä ja siellähän näkyi kaikenlaista - ei siitä sen enempää, kun tämä on tämmöinen perheblogi :)
 |
Menoissa mukana myös Morgan (kirjoitusasu???) ja Tuomas, vasemmalla Elan. |
Kerkesin kyllä käydä kävelyllä myös KL:n keskustassa katselemassa viime vuodesta tuttuja maisemia: isoja ostareita, Twin Towerseja yms. yms... Ja vaikka varsinkin Pukit Bintangin alue on yhtä sekasortoa rakennustyömaineen (vaikka niin se oli kyllä viime vuonnakin) yms., hyvin osasin vielä vanhasta muistista liikkua keskustassa .





Vimppa päivänäni bussi Tiomanille lähti vasta illalla 23.30, joten oli hyvä ottaa loppukiri ja painella museoihin, jotka viime vuonna jäivät harmittamaan - ja siis meinasivat jäädä tänäkin vuonna. Ensimmäinen oli National Museum of Malaysia. Olipa kyllä harvinaisen hyvä museo! Alkoi alueen geologisesta synnystä, eteni kivikauden ja Malesian kuningaskuntien kautta siirtomaa-aikakauteen ja päättyi nykyaikaan. Neljän esimerkilliseti rakennetun osaston avulla sai erinomaisen yleiskuvan maan historiasta ja kehityksestä. Eikä museo ollut liian iso - hyvin ehti ja jaksoi lukea kaikki kyltit ja katsella jutut suunnilleen kolmeen tuntiin. Ehkä paras museo missä olen ikinä käynyt.
Ja Malesian historia oli mielenkiintoinen. Hieman pidempi tuo historiallinen aikajana, kuin Australian siirtomaavankimuseoissa. Ensimmäiset merkit ihmisistä alueella ovat siinä 300 000 vuoden takaa. Alue on ollut keskeinen kauppasatama idän ja lännen välillä. Kauppaa alueella ovat käyneet niin kiinalaiset, arabit, eurooppalaiset kuin intialaisetkin. Malesia on ollut itsenäinen vain reilut 60 vuotta. Siirtomaa-ajalla se kerkesi olla Hollannin, Portugalin ja Brittien vallassa ja vielä toisen maailmansodan aikaan Japanin valtaamana. Maassa onkin hyvin monikulttuurinen asujaimisto, lähtien kiinalais-, intialais- ja eurooppalaistaustaisista vähemmistöistä.
Pääuskonto on arabien mukanaan tuoma islam, mutta budhalaisia ja hinduja löytyy. Minulla on maasta erinomaisen monikulttuurinen, sopuisa ja leppoisa kuva. Vaikka historiasta löytyy kyllä kommunistipuolueen vallankumoukselliset ajat ja joillain Malesian suurilla saarilla voi edelleen olla levotonta, on tässä Malesian mannermaalla mukava matkustella: Aasian mittapuulla erittäin siistiä, julkinen liikenne jne. toimii hyvin jne. Ja esiin nousi paljon paikkoja, joissa olisi kiva käydä - mutta tällä reissulla ei ehdi!
Malesian historiaan tutustuessa alkoi kiinnostaa Suomen historia. Onkohan tämä matkustelu jotenkin haitallista/epäterveellistä, kun täällä tulee ihan hulluja asioita mieleen... alkaa nyt lenkkeillä tai tutkia historiaa?
 |
Monoreili huristelee pitkin KL: keskustaa ja sillä on helppo ja halpa huristella - ja kuumuudessa mielellään huristeleekin! |
 |
Ensi-ihmisten luurankoja (no nämä ei ole ihan ekoja, kun nämä vietti jo hautajaisia) |
 |
Kuninkaan valtaistuin |
 |
Siirtomaa-ajan porttirakennelma |
Maan mainion historiapläjäyksen jälkeen käppäilin kauniin Lake Gardens alueen läpi (Kuala Lumpurin ensimmäinen laajempi virkistysalue) Islamic Arts Museum. Siellä oli ok käydä - mutta olin ehkä vähän väärin tulkinnut paikan antia. Siiis kyseessä ei ollut mikään "kansallistaidegalleria" vaan oikeasti islamilaisen taiteen museo (kuten nimi kyllä selvästi sanoo). Islamilainen taide sitten oli kyllä mun makuun hiukan liian uskonnollista (yllätys, yllätys) - suurelta osin kalligrafiaa Muhammedin ylistysrunoista! Noo - nyt olen kyllä hiukan liian tuomitsevainen - ehkä kaksi museota yhdsessä päivässä oli vaan yliannostus. Oli tuolla paljon keramiikkaa, muita pyttyjä ja pannuja, jalokiviä, alueen tyypillisiä kankaita ja arkkitehtuuriosastolla moskeijojen pienoismalleja. Ja itse rakennus oli sekin varsin komea. Mutta ihan täydellä innolla en enää jaksanut asiaan paneutua. Ja museokaupasta olisi voinut ostaa koko joukon lasten satukirjoja opettavaisista profeettatarinoista.
Minulle (= käytännössä uskonnottomalle, mutta kristityssä kulttuurissa kasvaneelle ja tämän päivän uutisointeja hämmentyneenä seuraavalle) Malesian islam näyttäytyy ihan samanlaisena kansanuskona, kuin kristinusko Suomessa ja en voi olla oikeastaan säälimättä näitä ihmisiä täällä. Miten ääriliikkeet pilaa heidän uskontonsa maineen kokonaan! Toisaalta samaan aikaan hämmästelen täälläkin, kuinka osa naisista puetaan täyskokokummitusburghaan ja puoliso samaan aikaa käppäilee rinnalla täysin länsimaisessa shortsiasussa (miksi sillä ukolla ei ole kanssa uskonnollinen perinneasu päällä?). Suurin osa huivia käyttävistä naisista kuitenkin pukeutuu muuten ihan normaalisti - no ehkä minun mittapuun mukaan aika raskaasti säähän nähden, mutta farkut ja paitapusero on ihan normiasu. Ka enpä tiedä - en ala tähän blogiin avaamaan ajatuksiani uskonnoista ja uskovista (on ne sen verran sekavia... siis ne ajatukset) - yritän pysyä kannassani, että jokainen uskokoon mihin tahtoo (tai olkoon uskomatta), kunhan ei ota asiakseen toisten ihmisten häiritsemistä, käännyttämistä... tappamisesta puhumattakaan.


 |
Ottomaanien huone - yksi ainoita täällä säilyneitä, joka siis sijoitettu nyt tänne museon sisälle. |
 |
Muhammed-runoja kirjatolkulla |
 |
Mekan moskeija |
 |
Hattukankaita ja hattuja |
 |
Opettavaisia eläintarinoita a'la Muhammed |
 |
KL Station - se vanha ja hieno |
 |
Kuala Lumpur = mutainen joen suu malaijin kielellä... se mutainen joki! |
Illalla suuntasimme Elanin kanssa yöbussilla Tiomanille. Tiomanilla olen sukeltanut aamupäivät - jihaa yhdeksi päiväksi vuokrasin kameran ja sain aikaiseksi jopa yllättävän hyviä kuvia veden alta :) Iltapäivät olen lukenut kirjoja riippumatossa tai biitsillä, uinut, surffaillut, kirjoitellut blogia etc. laiskaa. Illat olen tavannut ihmisiä, kuunnellut musiikkia ja viettänyt iltaa Beach Bistro Capabanassa. Eipä siitä oo sen enempää selostettavaa - Tioman is place to be <3
 |
Tioman Cabana - uus keittiö&kaupparakennus |
 |
Näkymät Cabanalta |
 |
Volleyball - tuossa edustalla :) |
 |
Mun tsto |
 |
Amy ja Elan... öö chillailee? |
 |
La-iltana oli railakkaampaa menoa :) |
 |
Leo ja Martin vähän pihalla - olivat tulleet Martinin omalla lentsikalla KL:stä Tiomanille. Elan pääsi aamulla lentokierrokselle - mää olin sukeltamassa ja kyllä vähän kade! |
 |
Ma-iltana sai paremmin vaan kuunnella Amyn laulua, joka on hyvää!!! Otin viideota, mutta ei se lataudu mihinkään: kuunnelkaa jonku toisen videolta, joka on muutenkin paljon parempi :) |
 |
Renggis - sukellus missä kamera oli mukana! |
 |
Kohta upotaan |
 |
Sukeltelija ite ja sukellusasuna siis pelkkä UV-uimapaita, uikkarit ja tuubipipo pitämässä tukan ojennuksessa - eipä paljon palele, ihanaa!! |
 |
Ja aurinko laskee Tiomanilla... |
Aamulla jatkan matkaa Penangiin! Ja ps: oon tervehtynyt. Ranneke lensi hyllylle, koska se ois varmaan menny pilalle sukelluksessa ja kertaakaan en oo käyny lenkillä.. enkä syöny puuroa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti