Oho – vaihtu valuutta ja maanosa! 29.3.2015

Reilu viikko takana jo Balin lomailua, joten lienee aika vähän kertoilla miten täällä sujuu. Maailma on kyllä muuttunut aivan toisenlaiseksi! Yhtenä vähäisimmistä eroista on, että Australian ”huonoja” nettiyhteyksiä suorastaan kaipaa. Ne oli sittenkin ihan hyviä, kun saa vertailukohteeksi nämä näiden hotellien lupaamat netit. Huoneeseen luvattu free wi-fi voi toimia suht ok tai se toimiikin vain hotellin pihalla tai sitten se toimii toooooosi hitaasti / ei ollenkaan joka paikassa, you never know. Eli kirjoittelen tätä juttua iloisen tietämättömänä milloin ja miten sen saan julkaistua. Mutta rentoillessa se ei haittaa!

Lensimme siis Vienan kanssa Sydneystä Balille viime viikon torstai-iltana. Ensituntumaa Indonesiaan saimme, kun vaihdoimme Sydneyn kentällä rahaa – monimiljonääriksi minuutissa!! Lompakko ei meinaa taipua kaksinkerroin, kun siellä on sentin nivaska 100 000 rupian seteleitä. Kurssi euroiksi on laskukelvoton mun päässälaskutaidoilla, mutta onneks toi 100 000 on vajaa 10 AUD ja aussidollareina on muutenkin jo tottunut ajattelemaan.

Olimme perillä Denpasarin kentällä joskus ysin jälkeen. Suomea kohti ollaan tulossa, aikaerokin muuttui 9 tunnista vain kuuteen. Lentokenttä muodollisuuksiin tuhrautui ainakin pari tuntia. Useammassa jonossa tuli seisoskeltua, mutta muutoin asiat sujuivat ongelmitta. Etukäteen jännitin vähän sitä etten ollut voinut Australiassa oleskelun takia hakea viisumia Indonesiaan etukäteen Suomessa vaan sen hankkiminen jäi kentälle. Mutta viisumittomia ei ohjattukaan minnekään takahuoneeseen tutkittavaksi vaan viisumin ostaminen kentältä näytti olevan ennemminkin sääntö kuin poikkeus. Oltiinhan tulossa aussien kanarian saarille – eli suurin osa seisoi turistina viisumijonossa kentällä. Se vaan tiedoksi, jos jotakuta kiinnostaa, että kentältä saa viisumin maks 30 päiväksi. Viisumiluukun ohjeessa sanottiin, että paluulippu/menolippu maasta muualle vaaditaan. Niimpä mullakin on ostettuna lennot Singaporeen 17.4.2015, mutta ei sitä kukaan missään vaiheessa kysynyt. Ja viisumi piti maksaa käteisellä, vaikka siinä samaisessa ohjeessa sanottiin, että kortti käy – valuutaksi tuntui kelpaavan melkein mikä vaan, mutta kortti ei. Ja heti meni puoli milliä, että edes pääsi maahan!Se jäi epäselväksi pitikö siinä ohjelkyltissä mikään muukaan tieto paikkaansa.

Kun lopulta sain myös rinkkani hihnalta - koneen purkaminen kesti varmaan kaks tuntia – taksi löytyi helposti ja hurautimme sillä Sanuriin, mistä meillä oli hotellivaraus. Taksista ei paljon maisemia nähnyt, olihan jo pilkkopimeä yö. Kaupungin valoissa näkyvät aasialaistyyliset rakennukset, sekalaiset kyltit ja kyhäelmät, roskakasat, lukuisat patsaat, muurit jne. saivat lähinnä silmät pyöreiksi – ei oikein erottanut mihin ihmeeseen on tultu. Todella, todella erilaiselta Australian jäljiltä näytti!

Ensimmäinen päivä Sanurissa meni Indonesiaa ihmetellessä. Reilun viikon olen jatkanut ihmettelyä, eikä se tunnu loppuvan. Ensivaikutelmaa on vaikea kuvailla – ehkä fiilistä kuvaa lähinnä sana SEKAVA! Ekana aamuna menimme Sanurissa biitsille ja kävelimme iltapäivällä pitkän lenkin Sanuria ympäri. Alueella on hienoja ja vieläkin hienompia sekä erittäin siistejä hotellialueita ja ravintoloita, mutta sitten viereisellä tontilla onkin joku hyvin epämääräisen näköinen tai puolivalmis tms. rakennus tai sitten temppeli tai pahimmassa tapauksessa kaatopaikka. Roskia on muutenkin joka paikka täynnä. Pääkaduilla on hirmuisen vilkas liikenne ja ne on reunustettu putiikeilla, ravintoloilla tai ties millä kioskeilla vieri viereen. Sivukadut ovat sitten vain kapeita kujia, joilta löytynee paikallista asutusta. Lopuksi yhdistetään tähän sekamelskaan vielä 30 tai yli asteen lämpötila ja eksoottiset, eikä useinkaan kovin hyvät tuoksut vai sanoisinko lemahdukset, niin melkoinen keitos on saatu aikaiseksi.

Sanurin rantakatua

"Hämähäkkiveneitä" Sanurin rannnalla

Sanurin katuja

Mopojen luvattu maa - kuvassa niitä näkyy vain vähän!

Joka paikassa on (pyhiä?) patsaita. Patsaille, porteille ja kaduille jne. tuodaan päivän eri aikoina Balin hindu-uskontoon kuuluvia uhrilahjoja, vai miten niitä kutsuisi. Pieniä palmun lehvistä väsättyjä korintapaisia, joissa on lahjana kukkia, ruokaa, keksejä, karkkia, tupakkaa – lähes mitä hyvänsä. Korin mukana on palava suitsuke. Pikkukorit oheishärpäkkeineen on taidokkaasti punottu, mutta niitä tosiaan jätetään sinne tänne kadulle. Epäselväksi jäi kerätäänkö niitä koskaan pois. Indonesiahan on muslimimaa, mutta sen saarista Bali on hinduenemmistöinen. Hindu-uskonto täällä on käsittääkseni aivan omaa balilaista sorttia, johon on lisätty paljon asiaa alueen luonnonuskonnoista, ja se poikkeaa joiltain osin intialaisesta kantauskosta. 

Biitsi oli aika roskainen ja vesikin näytti lähinnä rusehtavalta. Kaikkinensa tuntui, että sotku ja sekasorto sekä ihmisten ja ihmisasumusten hirveä määrä vyöryy joka puolelta silmille. Kun päivään vielä lisätään rasittavuuteen asti hihassa roikkuvat krääsän tyrkyttäjät ja ylihintaisilla mojitoilla vastatulleita turisteja huijannut baari, ei ekka päivä ehkä ollut mikään ”Wau, olen saapunut paratiisiin-ilmiö”.

Iltasella menimme katsomaan uuden vuoden eli nyebin aaton kulkuetta ja oogh-oogh –nukkeja. Porukkaa oli kadun varrella ja pääristeyksessä kuin pipoa ja ilma todella kuuma. Nuket eivät tulleet kulkueena vaan muutaman ryppäissä. Katselimme mitä ihmeellisempien näköisiä mörrimöykkyjä jonkin aikaa, mutta kuumuus ja ahtaus alkoivat ahdistaa, niin että piti siirtyä väljemmille vesille. Siellä kyllä melkein paremmin näkikin nukkeviritelmiä, kun kantajat valmistuivat lähtemään liikkeelle. Nukkien ideana on houkutella demonit esiin luolistaan tai missä piiloissa ne nyt onkaan (meressä kai?). Seuraava päivä on sitten silence day, jolloin ihmiset piileskelevät kodeissaan ja demonit luulevat, että koko Bali on hylätty ja lähtevät muualle.

Edelliset valokuvat on otettu eka päivänä ja mun mielestä niissä maisemat näyttävät oikein kivoilta ja houkuttelevilta. Eivätkä siten vastaa tekstin hämmentyneen turistin fiiliksiä. Eli täällä on valtavasi kauneutta sekasorron ja sillisalaatin keskellä. Ja selvästi kaikkeen tottuu, myös silmä oppii huomaamaan kauniit asiat ja olemaan näkemättä roskia.

Olimme varanneet aavistuksen paremman hotellin ekka päiviksi, koska lauantai oli siis silence day ja kukaan ei saa liikkua mihinkään. Kurkkasimme hotellin portilta kadulle ja siellä ei tosiaankaan ollut yhtään ketään! Allasalue täytti sille asetetut odotukset ja siellä viihtyi hyvin yhden kokonaisen päivän – ehkä vähän hienostelua saksalaisten mummujen ja pappojen kanssa, eikä mitään survival reppumatkailua. No oli siellä porukka ruotsalaisia tyttöjä ja joku mukin vähän nuorempi poppoo. Ainoa johon tutustuttiin oli tanskalainen rollaattoriravimummo :D Kyllä ravihenkilö ravihenkilön tuntee, mummu rupes jutteleen Vienalle ja heillähän olikin paljon yhteistä, jopa yhteisiä ravituttuja. Tosin Viena ehkä meinas jo uupua mummon juttuihin, mutta poseerasi läksiäisiksi kiltisti ravimummon kännykkäkuvissa! Päivää enempää ei kyllä pelkästään altaalla olis jaksanut maata.

Sunnuntaina vaihdoimme paikkaa ja ajelimme fast boatilla läheiselle Nusa Lembongan saarelle. Venematka kesti noin 35 minuuttia ja edestakaisen matkan hinta 500 000 rp eli jotain 35 € tuntui kalliilta. Ehkä jostain toisesta paatista ois voinut saada halvemman matkan, mutta me ei haluttu mihinkään paikallisten suosimaan hidasveneeseen, jossa on 100 tyyppiä 50 tyypin paikoilla. En tiedä olimmeko arkajalkoja, mutta onhan täällä sattunut myös noiden veneiden palamisonnettomuuksia eli pulitimme kiltisti. Ja se hyvä puoli tuossa venefirmassa oli, että hintaan sisältyi kuljetukset hotellille ja takas molemmissa päissä. Varsinkin saarelta palatessa meillä oli hotellille pitkä matka, koska menimme sitten Kutalle eli ainakin erilliset taksimaksut säästyivät. Kuljetus oli myös siksi hyvä, että emme ehkä olisi tunnistaneet ”satamaa” – paatteihin noustiin vaan hiekkarannalta!

Kun venetaksi tuli hakemaan meidät hotellilta oli kyydissä valmiiksi yksi tyttö. No sepäs sattui - hän oli suomalainen Johanna, joka on asunut Balilla 5 vuotta. Sain häneltä hyviä joogausvinkkejä sekä vielä sähköpostiin linkkilistan what to do in Ubud - koska sinnehän minä olen seuraavaksi menossa :)

Jungut Batu Beach iltavalaistuksessa, meidän hotelli on sinisen talon naapurissa

Indonesiaihmettely jatkui, kun rantauduimme Nusa Lembonganille. Saari on suht pieni ja hiekkaranta, johon rantauduimme näytti venesatamineen ja rannan taloineen ensisilmäykseltä melko sekasortoiselta . Hotelli oli aivan ”sataman” tuntumassa, joka siis oli ainakin nettitietojen mukaan samalla myös ”one of the most popular beaches on island”. Ei ois heti arvannu ensi näkemältä. Tällä kertaa ja oikeastaan ekka kertaa koko reissun aikana, booking.comin kuvaukset ja valokuvat hotellista oli melkoisen kaukana todellisuudesta… Meidän varaus ei ensinnäkään ollut edes tavoittanut koko hotellin pitäjää, mutta se oli sinällään hyvä asia, koska saimme hienomman huoneen samalla hinnalla. Hauskinta oli, että hotellin noin 2*3 metrin allasta ja 10*10 m allas-, kahvila-, oleskelualuetta oli kuvattu yli 30 kuvaa niin eri kuvakulmista, että kuvat antoivat mielikuvan tosi laajasta alueesta ;) Huone oli sinällään erittäin siisti ja hyväkuntoinen, olihan se juuri valmistunut uusi huone – mutta siksipä siellä ei sitten toiminutkaan se luvattu free wi-fi. Sänky oli hyvä, emmekä olleet tulleet saarelle oleilemaan hotellissa, joten ei asia meitä enempää hidastanut! Saman tien saarelle tultuamme painelimme hierontaan. Mua ois saanua hieroa lujempaakin, mutta Viena valitteli, että sattui... oisko tuntoaisteissa eroa vai olisko pitänyt vaihtaa hierojia kesken session? Mutta miellyttävä kokemus ja hintalaatusuhde kohdillaan - aion käydä toistekin.

Nusa Lemboganin pääkatu

Nusa Lemboganin sivukatu

Aamupalapöydän tunnelmassa ja maisemassa ei valittamista - ja koska Viena ei juonut teetä eikä kahvia, oli mun onni saada kaks kuppia teetä. PS. Määkään en oo juonu pariin kuukauteen kahvia...

Ekka aamuksi saarella varasimme snorklausretken. Emme paljon kyselleet hintoja muualta, vaan otimme hotlan pitäjän (eikö se jo osoittautunut huijariksi??) kautta hänen serkun(??) retken. Jälkikäteen vähän mietimme, että tulimmeko (taas) huijatuksi, kun katselimme, että muualla oli retkiä tarjolla puolet halvemmalla. Mutta yks lysti – mitä tuota miettimään, retki oli joka tapauksessa Suomen hintatasossa edullinen 27 €/hlö ja ennen kaikkea olimme tyytyväisiä antiin! Jo pelkkä venematka snorklaushoodseille oli upea – hienoja maisemia: seaweedfarmeja (merilevä?), mangrovemetsää ja Nusa-saarista suurimman Nusa Penidan upeita kalliorantoja. 

Snorklausseurueeseen kuului meidän lisäksi samassa hotellissa asunut mukava aussi sekä ranskalainen pariskunta.

Nusa Lembonganin saaren toinen pää on lähes kokonaan mangrovemetsää

Nusa Penidan maisemia

Itse snorklaus alkoi tosi karusti. Eka paikassa oli tosi isot aallot, vain parvi pikkusia sinttejä ja pohjaa ei näkynyt ollenkaan… ja viivyimme siellä noin 5 min. Siinä vaiheessa muistelin Australian snorklauksia ja mietin, että mihinhän oon tullut. Mutta homma parani edetessään huomattavasti – seuraavassa paikassa oli aallokko kyllä vielä isompaa, mutta siellä näimme tosi läheltä kolme manta raytä, käsittääkseni suomeksi paholaisrauskua. Oli aika hurjaa uida siinä yläpuolella, kun sellainen metri kertaa metri rausku leyhytteli metrin päässä menemään. Mantoja olimme noille paikoille varta vasten tulleet näkemään ja oli siis hyvä tuuri, koska aina niitä ei tietenkään näe. Hienon, mutta jopa aika pelottavan näköinen otus! Ainoa huono homma manta snoorklauspaikassa oli, että siellä kellui roskia :( Tosi ällöä snorklata roskakerroksen läpi, yäk! Ihmisen toiminta saa taas pahalle mielellä! Kaks viimeistä snorklauspaikkaa oli sitten ”normaalia” koralliriuttaa ja satoja erilaisia ja erivärisiä kaloja. Upean näköistä! Harmi kyllä vedenalaisia kuvia ei voitu ottaa, koska ei ollut vedenalaista kameraa. Vienakin oli reipas ja snorklasi, vaikka ensin vähän hirvitti ja hengittäminen meinas unohtua kokonaan!

Ainoan snorklauskuvan varastin Vienan FB:stä ;)

Vuokrasimme skootterin (myöskin hotellin pitäjältä, mutta ei tuntunut huijaukselta - ihme kyllä ;) ) – onneksi mulla oli tuo hovikuski Viena mukana ajamassa sitä skootteria. Määhän en osaa ajaa skootterilla ja se on kyllä täällä selkeä taitopuute. Ennen seuraavaa reissua pitää opetella koto-Suomessa ajelemaan. Skootteri oli erinomainen ratkaisu saarella. Sillä pääsimme kiertämään saaren ympäriinsä ja piipahtamaan jopa viereisellä vielä pienemmällä Nusa Ceninganilla. Tiet vain pienenivät ja huononivat mitä syrjemmälle mentiin. Muutaman kerran mun oli jo pakko hypätä kyydistä, että Viena sai luotsattua menopelin pahimmista kivikoista. Naapurisaarelle mennessä ajelimme reippaasti super kapiaa siltaa pitkin minä kyydissä. Tulomatkalla minä kävelin edellä, jotta sain otettua valokuvia. Totesinpahan vaan Vienalle, että onneks et ite kävelly tuota siltaa – et olis enää ajanut noiden irtonaisten kapuloiden päältä skootterilta sen jälkeen ;) Hienoja maisemia näimme skootteriretkillä! Ja molempina päivinä piipahdimme myös Sunset beachin ja/tai Dream Beachin ”dayspa”-alueilla = loikoilemassa altaalla/altaassa hienossa merinäköalassa ja kekkuloimassa biitsillä hirmuaallokossa!

Jungut Batun kylä

Hovikuski merimaisemissa

Devil's tear Nusa Lembongan

Nusa Keningaa

Pahimmistakin kivikoista selvittiin

Kyytiläinen kuvaa

Nusa Penidaa Cliff Restaurantista katsottuna (oli kyllä resto sen verran syrjässä, että miten mahto kannattaa...)

Kuski kattelee maisemia korkealta Nusa Keninganilla...

... ja luotsaa menopeliä alamäkeen.

Mangrovemetsää - ja ikävä kyllä tältä luonto moninpaikoin (ainakin asutuksen lähellä) näytti :(

Silta Nusa Lemboganin ja Keninganin välillä

Nusa Lemboganin katuja mopon kyydistä

Saaren rannoilla on seaweedfarmeja, joissa kasvatetaan jonkin sortin merilevää - viedään Kiinaan kosmetiikkateollisuuden raaka-aineeksi

Merilevän jatkokäsittelyä

Sunset Beach, Nusa Lembongan

Dream Beach ja Frozen Margaritas

Kaikkinensa Nusa Lembonganille meno oli huippu juttu – iltaisin istuskelimme rauhallisissa rantaravintoloissa varpaat hiekassa syömässä ja katselimme auringon laskua. Ja auringon laskun jälkeen seurasimme paikallisten puuhailua taskulamppujen kanssa matalassa vedessä. Kai ne jotain sieltä pyydysti. Takas hotellille pikkukujia pitkin taskulampun valossa – kiitos Jussi vinkistä, täällä tosiaan tarvii taskulamppua (vaikka Saara ja Mika epäili, että mihin sitä tarvin, olen tarvinnut sitä jo paljon;) ).

Me tehtiin Elinan nettitaideteokseen Pykeijan pallo - lue lisää http://pykeijanpallo.blogspot.com/. Ku katto noita muita palloja, ehkä maisemaaki ois voinu ottaa mukaan ;)

Ottasko nuudelia vai riisiä vai riisiä vai nuudelia?

Livemusan ohjaamina löydettiin pubi, missä nähtiin myös se humalainen aussi.

Saarelle tuotavien kamojen purku - ei voi tajuta miten niin paljo tavaraa oli niin pienessä paatissa, merellä!

Pois piti lähtä, meidän oli toi pienempi fast boat.

Saarella olo ihastutti vielä jälkikäteenkin, kun viimeiseksi yöksi menimme Kutalle. Kuta – tuo aussien lomaparatiisi – yllätti ja ahisti. Yllättävää oli se, että sehän oli shoppailupaikka. Siellä oli valtavasti isoja ostoskeskuksia ja kaikki mahdolliset merkkiliikkeet sekä lisäksi kaikki mahdolliset pikaruokaketjut. Käytimmekin yhden iltapäivän kiertelemällä kauppoja ja se oli tavallaan ihan kivaa vaihteeksi, ilmastoidussa ostarissa! Kun vielä söimme KFC:llä olis voinu luulla olevansa ihan missä tahansa päin maailmaa. Ahistavaa turistikrääsäkojujen meri – ja hihasta nykiminen: shopping shopping, looking looking, massage massage, taxi taxi :( Krääsäkojujen vieressä mm. asui ihmisiä kerrostalossa, jossa ei ollut seiniä… siis se oli semmoinen kesken jäänyt (kai) betoninen kerrostalon ”kehikko”, johon ihmiset oli sitten kyhäilleet seiniä vanerista, pahvista ja muovista. Hyvin kuului telkkarin ja muun elämisen äänet kadulle asti. Illalla yritimme sitten vähän katella, että missä ne Kutan paljon puhutut bilemestat oikein on, mutta ei me niille osuttu, joten emme sitten bilettäneet.

Karmeat (ihmissyöjä)ankat ei meinannu päästää uupunutta shoppailijaa hotelliin!

Paikalliset ponitaksit säälitti :( miks yhden pienen ponin kyytiin piti ottaa kuskin lisäksi monihenkinen (läski) perhe?

Seafood restaurantti ei houkutellut meitä annillaan, vaikka se olikin hyvin aseteltu esille

Vienan vimppapäivänä kävimme Kutan biitsillä ja se ei myöskään vakuuttanut. Lembonganin ja jopa Sanurin biitsit oli kivempia. Se oli musta hassua, ettei Kutalla ollut minkäänlaista ”rantabulevardia” ravintoloineen. Hiekalla oli muovituoleineen krääsä- ja juomakauppiaat ja rantaa rajaavan muurin takana vilkasliikenteinen tie. En suosittele! Kutaa riitti tuo 1,5 päivää. Saattelin illalla Vienan taksiin ja kohti heppahommia. Itse nukuin vielä toisen yön meidän hotellilla ja aamulla tuli kuski hakeen mut Ubudiin.

Mää oon nyt ollu pari päivää Ubudissa. Oon käyny joogaamassa, vuokrannu pyörän ja ajellu sillä ja mun sängyn alle juoksi jättimäinen torakka ja terassin katossa (= mun pään läpuolella) on kuus liskoa – torakka on inha, liskot on söpöjä <3 Eipä täällä muuta – kerron tarkemmin minne pyöräilin yms. sitten seuraavalla kerralla! Australia on kaukana takana, jopa sieltä läksiäisiksi nilkkoihin saadut järkyttävät ja järkyttävän kutisevat ötökänpuremat on parantuneet. Sen sijaan mukaan tarttunut yskä ei oikein ota talttuakseen ja muutenkin eka kertaa tällä reissulla vähän flunssainen olo. Kuumassa flunssainen olo tuntuu tuplatympeeltä…mutta ei anneta sen hidastaa, että eiköhän se jo kohta häviä!

Tää oli ylivoimaisesti hankalin blogipäivitys ikinä… täällä on niin paljon näkemistä ja kaikkea niin erilaista ja kummaa, etten vaan saa puettua sitä lauseiksi – ainakaan mitenkään järkevästi / loogisesti. Kertokoot kuvat osansa, vaikka jotenkin oon laiskistunut valokuvaamisessakin, ja tähän loppuun ranskalaisilla viivoilla muutamia hajanaisia huomioita:

• täällä Balilla ei minusta näe mitään silmiinpistävää köyhyyttä – mm. kerjäläisiä ei ole näkynyt, vaikka tavallaan tää sekasortoisuus luo vaikutelmaa köyhyydestä ja elintaso ei varmasti kaikilla kovin korkea ole
• hassua katsoa, kun kolme pikkupoikaa istuu maassa sivukujalla lähes roskien keskellä, ja näppäilee älypuhelimia (kukin omiaan) – pelasivat varmaan angry birdsiä!
• en ole löytänyt ainakaan vielä siistejä “yleisiä” alueita, kuten puistoja – jotenkin tyyli on sellainen, että hotelli tms. alueet on siistejä ja laitettuja, mutta “julkiset alueet”, kuten kadut yms. on yhtä sotkua – mutta voin olla vielä väärässä
• kaduilla saa katsoa mihin astuu, monin paikoin on katukivien alla viemärikanaali – ja kivi saattaa yhtäkkiä ollakin irti tai puuttua kokonaan
• Nusa Lembonganilla oli hautausmaalla jokaisella haudalla sateenvarjo pystyssä - eikä mikään temppelivarjo vaan ihan tavallinen, ne ehkä kuvasti niitä rituaalivarjoja...
• löpöä mopoihin myydään kaikissa kadun varren kioskeissa, lasipulloihin pakattuna – Finlandia Vodka-pullo on yleisesti käytetty 
• kissoja näkyy harvinaisen vähän, irtokoiria sitäkin enempi. Osalla koirista on pannat kaulassa, vaikka irrallaan ne kaikki juoksee – liekkö sitten jonku omia. Koirat ei yleisesti ottaen näytä hirmuisen surkeilta, lähinnä takkuisilta sekarotuisilta piskeiltä. Yhden selvästi sairaan näin Ubudin lähellä, mutta muuten ei aiheuta epätoivoista sääliä. Pari pentua, jotka on osunu kohdalle, ois tehnyt mieli adoptoida. Ubudissa on katukoirien avustussäätiön toimisto – ehkä käyn tukemassa toimintaa vähäsen, olkoon se mun panos.
• säälittää (vaikka sääli ei saa mua ostamaan) nuo tuhannet krääsän jne. myyjät - kuka niiltä kaikilta mitään ostaa... jotain 20 vuotta vanhoja kamoja myynnissä ja sit saavat myytyä jonkun yhden rätin 5 €:llä päivässä. Kuka sillä elää vaikka se oiski huijarihinta ja rätin oikea hinta ois 5 centtiä. Osa yrittää myydä epätoivoiesti jotain ihan shaissea...
• oon todellisella epämukavuusalueella, kun noissa kojuissa pitäs tinkiä - en tykkää :( siitä seuraa se, etten osta mitään - tykkään :)

Koirille sapuskaa??

Paljon oon pohtinut mielessäni myös tätä turismia, itseäni turistina – millainen turisti olen? Ja eri maiden aitoutta ja alkuperäisyyttä – jota matkablogeja lukiessa jokainen etsii. Entäpä, jos tämän päivän aidointa Indonesiaa / Balia onkin jokin turistipyydys – ihmiset eivät vain enää elä sillai ”alkualkuperäisesti”. Vaikea Suomestakaan on löytää virsujalkaista kasken polttajaa ihan natural ;) Että enpä tiiä – saatan pohtia tätä vielä erillisessä kirjotuksessa, jos saan aikaiseksi!